lauantai 12. joulukuuta 2020

Mustaherukkalikööri

Moi!
Tein syksyllä ensimmäistä kertaa likööriä mustaherukoista kun vihdoin saatiin kunnolla pensaasta marjaa 😄 Tein tämän samalla peruskaavalla jolla teen kaikki liköörit. Ja ai että kun tulikin hyvää! Tätä tehdään tästä lähtien joka jouluksi! Meidän lemppari on aina ollut karviaislikööri, mutta nyt saattaa kyllä ykköspaikka olla uhattuna 😆


Mustaherukkalikööri
noin 1 kg mustaherukoita
noin 800 g sokeria
noin 1 litra kirkasta n. 40% alkoholia

Laita mustaherukat ja sokeri suureen kannelliseen tölkkiin (2-3 litraa). Kaada joukkoon alkoholi, jota tulee olla niin paljon että marjat peittyvät. Sekoita varovasti ja anna mehustua kylmässä noin 2-4 kuukauden ajan.

Kääntele astiaa tai sekoita varovasti likööriä viikoittain niin kauan jotta sokeri sulaa. Kun sokeri on sulanut voi sekoittelua vähentää huomattavasti. Voi käydä vaikka vain tarkastamassa että kaikki on kunnossa mutta sekoitella ei enää tarvitse.

Siivilöi sitten marjat pois ja kaada likööri pulloihin: Laita iso tiheä siivilä vaikka kulhon päälle ja kaada likööri siihen. Anna hetken valua. Marjat voit heittää pois. Itse en ole keksinyt mitään järkevää käyttöä niille.
Ohjeella tulee noin 2 litraa likööriä.

Terveisin Taru

lauantai 5. joulukuuta 2020

Suklaajalkakylpypommit

Moi!
Täällä puuhaillaan taas joulumuistamisia 😁 Keksin tällä kertaa tehdä tälläisiä jalkakylpypommeja! Suklaan tuoksuisia! Näitä suklaaherkkuja ei kylläkään voi syödä vaikka tuoksuvatkin siltä että maistaa kyllä voisi 😂❤ Nämä jalkakylpypommit ovat olleet suosittuja sukulaisten ja ystävien keskuudessa. Yksi kummitytöistänikin rakastaa ja käyttää näitä kovasti 😍 Ja ovat nämä kivoja muistamisia opettajille ja päiväkodin tädeillekin. Mulla on muitakin jalkakylpypommeja joiden postaukseen pääset tästä. Sieltä kannattaa käydä lukemassa kaikki vinkit näiden tekoon. Makoisia hemmotteluhetkiä! ❤



Suklaajalkakylpypommit (15kpl)
1½ dl ruokasoodaa
½ dl sitruunahappoa (apteekista)
2 rkl -½ dl merisuolaa
1½ rkl oliiviöljyä
2 rkl suklaakahvia
30 tippaa suklaatuoksua
1 tl vettä

Sekoita keskenään sooda, sitruunahappo, merisuola ja suklaakahvi. Lisää joukkoon sekoittaen oliiviöljy ja suklaatuoksuöljy. Lisää lopuksi nopeasti sekoittaen 1 tl vettä (ettei sooda kuohahda). Tuoksuöljyt voit halutessasi korvata vedellä. Valmiin massan tulee olla hieman muotoiltavissa ja murenevan tuntuista. Painele valmis massa muotteihin tiiviisti ja anna kuivua n.3 h huoneilmassa tai mielummin yön yli. Irrota valmiit palat muoteista varovasti. Pakkaa haluamallasi tavalla joko lahjapakkauksiin tai itselle lasipurkkiin.



Terveisin Taru

tiistai 10. marraskuuta 2020

Snickers-brownie (25x35cm)

Moi!
Nuoremman tytön nimipäiväherkku on tässä! 😋❤ Tyttö toivoi taas brownien 😆 Viime vuonna tein hänelle brownien myös ja se löytyy täältä. Silloin päällä oli kaakaokermavaahtoa, kinuskia, suklaata, vaahtokarkkeja ja popcornia 🤪😋 Nyt tein kuorrutteen maapähkinävoista ja koristelin kakun suolapähkinöillä, kinuskilla ja Snickers-patukoilla. Ja olikin hyvää! Makeaa, mutta niiiin tosi hyvää! Liiankin hyvää! 😄❤ 



Snickers-brownie

Pohja:
200 g tummaa suklaata paloina
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
3½ dl sokeria
1 dl fariinisokeria
½ tl suolaa
6 kananmunaa
4 runsasta rkl ranskankermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. 
Vuoraa kooltaan noin 25 x 35 cm kokoinen uunipelti tai kakkuvuoka leivinpaperilla. 
Sekoita jauhot ja kaakaojauhe keskenään. Sulata suklaa vesihauteessa (tai mikrossa vähän väliä sekoitellen) ja anna jäähtyä hetken aikaa. Vatkaa sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi sähkövatkaimella (en saanut vaahtoa vaan sellaista sokerimurua). Lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita sitten taikinaan ranskankerma, sula suklaa ja jauhoseos, ja sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina pellille tai kakkuvuokaan (tasoittele pinta). Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia tai kunnes "kakun" pinta rakoilee hieman (älä kuitenkaan paista liian pitkää aikaa, koska kakun sisuksen on tarkoitus jäädä kosteaksi). Anna pohjan jäähtyä.

Kinuski-maapähkinäkuorrute:
2 dl vispikermaa
½ dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g kinuskituorejuustoa (Viola)*
135 g maapähkinävoita (sileää)

Vatkaa vispikerma, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa yhteen tuorejuusto ja maapähkinävoi. Yhdistä kermavaahto lopuksi nostellen tuorejuusto-maapähkinävoivaahdon joukkoon.  Levitä kuorrute brownien päälle.

 *Voit korvata kinuskituorejuuston maustamattomalla tuorejuustolla ja maustaa sen 1 dl kinuskikastikkeella.

Koristeet:
Kinuskikastiketta (tuubista)
4 Snickers-patukkaa viipaleina
Suolapähkinöitä
Suklaatähtiä
Tähtiströsseliä



Terveisin Taru 

lauantai 7. marraskuuta 2020

Limellä maustettu päärynähillo

Moi!
Tein lisää päärynähilloa kun lapset sitä niin rakastaa ja kyllä nyt oli päärynä kaupassa edullistakin 😄 Laitoin hilloon yhden limen kuoriraasteen ja mehun ja siitä tuli hilloon tosi kiva twisti, siksi haluan ohjeen tänne muistiin 😄 


Limellä maustettu päärynähillo:
1½ kg päärynöitä (kuorittu ja kodat poistettu)
1 limen raastettu kuori ja puristettu mehu
2 rkl vaniljasokeria
1 pkt (330g) hillo-marmeladisokeria

Kuori päärynät ja poista siemenkodat ja lohko vähän pienemmiksi. Keitä yksinään muutama  minuuti sekoitellen niin että päärynöistä irtoaa vähän mehua. Lisää sitten marmeladisokeri ja vaniljasokeri ja keitä hiljalleen noin pari minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi ja keitä vielä pari minuuttia.
Laita hillo puhdistettuihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin.

Terveisin Taru 

maanantai 2. marraskuuta 2020

Voileipäkakkurulla / Voileipäkääretorttu kylmäsavulohesta

Moi!
Tein viime viikonloppuna Halloween-juhliin aikuisille näin ihanan näköisiä herkkukääretorttuja 😋 Perinteisen voileipäkakun teko tuntui liian vaivalloiselta niin tein tälläiset hieman nopeammin valmistuvat kääretortut. Tekeytymisaika on kyllä yhtä pitkä, että maku olisi paras mahdollinen. Me haluttiin syödä jotain ihanaa kalaherkkua niin päädyin täyttämään kääretortut ihanalla savukalatäytteellä jota olen tehnyt monesti aiemminkin. Ohje siihen löytyy täältä. Muutin ohjetta vaihtamalla lämminsavulohen kylmäsavuloheen, sitruunan limeen ja yhden maustamattoman tuorejuuston savukalatuorejuustoon. Näistä tuli aivan älyttömän hyviä! Tämän kanssa sopi ihanasti pirskahteleva valkoviini! Voi ihanuutta! 😋❤



Voileipäkakkurulla / Voileipäkääretorttu kylmäsavulohesta (Ohje on yhteen rullaan)

Pohja:
12 siivua paahtoleipää
1½ dl maitoa

Täyte:
200 g kylmäsavulohituorejuustoa (Viola)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g smetanaa
1 dl tilliä
1 dl ruohosipulia
300 g kylmäsavulohta (säästä vähän koristeluun)
ripaus valkopippuria
ripaus suolaa
2-4 rkl limen mehua

Kuorrutus:
1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
ripaus suolaa ja valkopippuria

Koristeeksi:
salaattia / rukolaa
kurkkua
tomaattia
viinirypäleitä
katkarapuja
limen siivuja
kylmäsavulohta
pippuria myllystä lopuksi päälle

Levitä pöydälle tuorekelmua niin että siihen menee päälle 3x4 paahtoleipäsiivut ja niin että kelmua jää hyvin vielä reunoillekin. Kauli leipiä hieman läjään ja kostuta tasaisesti maidolla. Tee sitten täyte pilkkomalla kala ja yrtit ja sekoittamalla kaikki ainekset lopuksi yhteen. Jaa täyte leipien päälle pieniksi kasoiksi ja levitä se varovasti tasaiseksi koko alalle. Rullaa leivät varovasti rullalle ja lopuksi kieputtaen kiristä kelmun päät. Laita rulla vielä lopuksi folioon niin se pysty kunnolla kasassa. Anna tekeytyä kylmässä vähintään 4 tuntia, mielummin yön yli.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto ja mausteet. Levitä ja tasoittele kuorrute kääretortun päälle. Koristele lopuksi haluamillasi koristeilla.


Lapsille (ja tietysti aikuisillekin😄) tein hasselpähkinäpikkuleipiä joiden ohje löytyy täältä. Päälle tein suklaasta ja suklaakarkeista hassuja hämähäkkejä 😄🕷

Terveisin Taru

tiistai 20. lokakuuta 2020

Kesäkurpitsakakku (2 litraiseen vuokaan)

Moi!
Oon testaillut ja muokkaillut netistä löytämääni kakkuohjetta ja saanut samalla tuhottua pari kesäkurpitsaa 😄👍 Jos jollakin nyt sattuu vielä olemaan kesäkurpitsaa niin tässä ohje aivan ihanaan kakkuun! Tai itseasiassa tätä kakkua varten kannattaa kyllä ostaakin se kesäkurpitsa 😄 Tällä tulee nimittäin tosi mehevä ja kostea kakku! Tähän sopisi päälle tuorejuustokuorrutekin mutta tämä on aivan ihanaa ihan sellaisenaankin 😋 Lapsetkin tykkäsi kakusta älyttömästi. Kuvat on hirveen huonoja mutta toivottavasti jotain selvää saisi... 😁


Kesäkurpitsakakku:
3 dl raastettua kesäkurpitsaa
3 kananmunaa
3 dl sokeria
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl inkivääriä
1 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1½ dl rypsiöljyä
1 dl piimää

Pese kesäkurpitsa ja raasta karkeaksi raasteeksi. Yhdistä keskenään kaikki kuivat aineet.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet, rypsiöljy, piimä ja kesäkurpitsaraaste. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2 litran vetoiseen kakkuvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa 45-55 minuuttia.



Terveisin Taru

perjantai 9. lokakuuta 2020

Karhunvadelma-vadelmakakku ja täyte 24-26cm täytekakkuun

Moi!
Veljeni tyttären syntymäpäiville tein myös täytekakun. Halusin tehdä kakun nakuna eli ilman kuorrutusta reunoilla. Makumaailma oli sama kuin leivoksissa eli karhunvadelma ja vadelma. Kakkuun tein ø26cm, 6 kananmunan vaalean sokerikakkupohjan. Kostutin pohjan maidolla. Väliin laitoin karhunvadelma-vadelmahilloa ja tein rahkatäytteen karhunvadelmista ja vadelmista. Päälle tein Candy meltseistä valumat (ohje) ja koristeeksi laitoin kaikkea hyvää ja ihanaa 😍😋 Valumiin en ollut ihan tyytyväinen, koska ne jonkun verran imeytyi kakkupohjaan ja näyttivät siksi epäsiisteiltä. Kakku oli hyvää ja raikas ❤



Karhunvadelma-vadelmatäyte 24-26cm täytekakkuun:
4 dl kermaa
2 prk (á 200g) Valion kuningatarrahkaa
3 dl karhunvadelmia
3 dl vadelmia 
½ dl sokeria (oman maun mukaan)
n. 1 dl vaniljakreemijauhetta


Sulata ja soseuta vadelmat ja karhunvadelmat. Vatkaa kerma, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon rahkat ja vadelmasoseet (yhteensä noin 4-5dl sosetta). Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe muutamassa erässä täytteen joukkoon.

Kostuta kakkupohjat kasatessasi kakkua. Lisää pohjien päälle ensin karhunvadelma-vadelmahilloa ja sitten täytettä.
Anna kakun tekeytyä jääkaapissa yön yli niin kosteus ja maut tasaantuvat.

Tämä on todella ihana ja raikas täyte!!! 💕


Tässä kaikki Ainolle tekemäni herkut ❤

Marengit tein ihan perusmarenkien ohjeella 😊

Terveisin Taru

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Karhunvadelma-vadelmaleivokset

Moi!
Tälläisiä ihania leivoksia tein veljeni tyttären syntymäpäiville. Pohjana tässä on ihan masaliisan eli mokkapalojen pohja vaaleana ja vaniljalla maustettuna. Päällä aivan ihanan makuinen tuorejuustokreemi jonka maustoin tekemälläni karhunvadelma-vadelmahillolla. Synttärisankari nimittäin ihastui kovasti karhunvadelmiin ja kyseiseen hilloon, niin niitä sitten käytin 😍 Toinen hänen lempimarjansa on vadelma niin tein myös kakun näistä kahdesta marjasta. Pakastin kesällä ruiskaunokin kukkia ja käytin niitä nyt tähän koristeeksi. Kukkien terälehdet oli älyttömän helppo ripotella suoraan purkista jäisinä leivospalojen päälle. Ne olivat kuin tuoreita! ❤😍 Tykkäsin tästä piirakasta tosi paljon! Pohja on ihanan mehevä ja kuorrute suussa sulava 😋
Onnea rakas Aino! ❤


Karhunvadelma-vadelmaleivokset

Pohja:
3 munaa
3,75 dl sokeria
200 g sulatettua voita
2 dl maitoa
5 ½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri
2. Yhdistä kuivat aineet keskenään
3. Sulata voi ja lisää sinne kylmä maito
4. Laita muna-sokeri-vaahtoon vuorotellen kuivia ja nesteitä.
5. Paista 200 asteessa 20 minuuttia

Karhunvadelma-vadelmatuorejuustokreemi:
125 g pehmeää voita
2½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 rkl karhunvadelma-vadelmahilloa

Vaahdota pehmeä huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri keskenään. Lisää huoneenlämpöinen tuorejuusto ja vatkaa se kunnolla joukkoon. Lopuksi lisää hillo tai soseutettua marjaa, vatkaa sekin kunnolla joukkoon.

Tässä kreemissä on juoksettumisen vaara ellei ainekset ole saman lämpöisiä. Jos kreemi juoksettuu, sen pystyy aika hyvin pelastamaan lämmittämällä seosta miedolla lämmöllä vesihauteessa. Näin mahdollisesti hieman kokkaroitunut voi sulaa muun aineksen joukkoon. Kun seos on sileää voi kulhon nostaa hetkeksi (5-10 min) jääkaappiin ja vatkata uudelleen. 

Lopuksi kreemi levitetään jäähtyneen pohjan päälle ja annetaan kunnolla olla kylmässä niin kreemi kovettuu. Kun kreemi on kovaa, leikataan levy paloiksi ja koristellaan.


Terveisin Taru

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Mausteinen luumu-omenahillo

Moi!
Tein luumuista ja omenista ihanaa mausteista hilloa. Mausteina on kanelia, kardemummaa, vaniljaa ja sitruunaa. Tämä oli siis älyttömän hyvää! Syksyyn sopivaa ja samalla tosi jouluista 😋 Ja tämäkin hillo sopi todella hyvin maustamattoman jogurtin kanssa 😄 Pitää testata tätä seuraavaksi juustojen kanssa!


Mausteinen luumu-omenahillo:
1200g luumuja
800g omenia
4 tl vaniljasokeria 
1 tl kanelia 
½ tl jauhettua kardemummaa
½ dl vettä
10 rkl sitruunan mehua
1 kg hillosokeria

Voit laittaa hilloon missä suhteessa vain noita luumuja ja omenia, kunhan niiden määrä on yhteensä noin 2kg. Minulla nyt sattui olemaan nämä määrät. Paino otetaan käsitellyistä hedelmistä.

Halkaise luumut, poista niistä kivet ja laita luumut kattilaan. Poista omenista siemenkota ja pilko omenat kuorineen kattilaan. Lisää päälle kaikki muut ainekset paitsi hillosokeri. Keitä muutama minuutti niin että hedelmät hieman pehmenevät. Lisää hillosokeri ja soseuta hillo. Keitä sitten vielä 5-10 minuuttia. Purkita puhtaisiin kuumennettuihin purkkeihin ja säilytä viileässä.

Terveisin Taru 

perjantai 18. syyskuuta 2020

M&M keksit

Moi!
Tein testimielessä tälläisiä keksejä M&M karkeista. Pohjana käytin TaikinaTaivaan Tarjuskan Daimkeksi-ohjetta joka löytyy minulta täältä. Vaihdoin Daimit vaan näihin karkkeihin. Nämä oli herkullisia! Lapset tykkäsi! 😋❤


M&M keksit:
200g voita
1 dl sokeria
1 muna
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
n.1 dl/100g M&M karkkeja (pussissa on 165g joten loput tulee keksien koristeluun)

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muna ja vatkaa voimakkaasti. Sekoita kuivat aineet ja karkit keskenään, sekoita taikinaan. Ota taikinasta lusikalla nokareita leivinpaperille tai pyöritä palloiksi ja paina pikkuleivän muotoon. Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia

Pikkuleivistä kannattaa tehdä pieniä (n. 12kpl /pelti) sillä ne kohoavat ja leviävät paistaessa, taikinasta tulee n. 33-35kpl.

Minä sain taikinasta 48 pikkuleipää ja olivat juuri kivan kokoisia. Jaoin taikinan pieniin 14g-18g paloihin ja pyörittelin palloiksi. Painelin keksejä vähän ja lisäsin päälle vielä karkkeja. Ohjeella tulee siis 4 pellillistä pikkuleipiä.

Terveisin Taru 


maanantai 31. elokuuta 2020

Karhunvadelma-vadelmahillo

Moi!
Karhunvadelmia tuli tänä vuonna sen verran kivasti että raaskin keittää niistä hilloa 😊 Laitoin kaveriksi kuitenkin myös tavallisia vadelmia. Olikin ihanaa! Karhunvadelmat pysyvät kivasti suhteellisen ehjinä niin tulee mukavaa suutuntumaa myös 😍💜 
Ps. Kuvassa olevat vadelmat on ihan valtavia! Ostin ne marjojen myyjältä aiemmin kesällä 😄 Karhunvadelmat näyttää ihan pieniltä niiden rinnalla!



Karhunvadelma-vadelmahillo:
1 kg (n.1,5 litraa) karhunvadelmia
1 kg (n.1,5 litraa) vadelmia
1 dl vettä
1 kg hillosokeria tai 2 pkt hillo-marmeladisokeria

Keitä marjat pehmeiksi veden kanssa. Lisää hillosokeri. Keitä vielä 5-10 minuuttia. Anna jäähtyä puolisen tuntia.
Laita hillo puhdistettuihin ja kuumennettuihin lasitölkkeihin.



Terveisin Taru

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Kesäkurpitsaleivät (2kpl)

Moi!
Kesäkurpitsaa tulee nyt tosi kivasti joten sitä tulee laitettua joka paikkaan 😄 Olen tehnyt siitä paljon salaattia, lasagnea, hilloa, paahtanut uunissa ja lykännyt ihan joka ruokaan 😅 Ja antanut useamman pois! Nyt raastoin sitä kunnon palan leipätaikinaan. Tuli mehevää leipää! Väripilkuiksi pistin vielä kehäkukan terälehtiä ❤ Oli tosi hyvää! 😋
Ps. Jauhojen menekki riippuu kesäkurpitsaraasteen määrästä ja mehukkuudesta. Mulla tais mennä taikinaan 14dl jauhoja. Mutta voi olla että sekosin laskuissa.


Kesäkurpitsaleivät 2 kpl
4½ dl vettä
50 g hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
2 rkl hyvää oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa luomuhunajaa
2-3 dl raastettua kesäkurpitsaa
noin 8 kehäkukan terälehdet
2 tl suolaa
1 dl kesäkurpitsan siemeniä
1 dl kauraleseitä
n.13 dl vehnäjauhoja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva siihen (kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta). Lisää oliiviöljy, hunaja ja suola. Lisää sitten kesäkurpitsaraaste ja sekoita. Lisää lähes kaikki jauhot ja siemenet ja alusta taikina kimmoisaksi. Jauhojen menekki riippuu kesäkurpitsaraasteen määrästä ja mehukkuudesta. Anna kohota kaksinkertaiseksi eli noin 20 minuuttia.

Vaivaa sitten taikinasta ilmat pois ja leivo kaksi leipää. Aseta leivät pellille ja ripottele päälle jauhoja ja tee sitten leipien pintaan terävällä veitsellä viillot. Anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia.

Lämmitä samalla uuni 250 asteeseen ja aseta uunin pohjalle vesiastia. Paista leipiä tässä lämmössä 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia.


Likööriä tuli tehtyä pari päivää sitten kolmea erilaista. Ehdottamasti oli tietysti tehtävä meidän lempparia eli karviaislikööriä. Tein sitä kahta eri väriä eli vihreistä ja punaisista karviaisista. Makueroa näissä ei kyllä ole, mutta punainen on kauniimpaa 😁 Sitten tein nyt ensimmäistä kertaa likööriä mustaherukasta. Sen maistamista kyllä odotan! Erillisen paremman ohjeen laitan sitten kun likööri on valmista (kuvien takia), mutta voin nyt laittaa tänne ainesten määrät jos joku vaikka tarvitsee 😊 Eli tässä oli 700g mustaherukkaa, 400g sokeria ja 7dl (40%) viinaa. Yleensä heitän ohjeet vähän hatusta riippuen kuinka paljon minulla on kyseistä marjaa. Sokeria laitan aina vähemmän kuin marjaa ettei tule liian makeaa.
Karviaislikööriin löydät ohjeen täältä.

Pirteä kimppu oman pihan kukista tuli tehtyä siskon tytölle ❤ Kimpussa on pari daaliaa jotka eivät kyllä näy kuvassa 😂, tsinnioita ja pikkuasteria.

Terveisin Taru 

maanantai 17. elokuuta 2020

Nopea mansikkakakku kääretorttupohjasta

Moi!
Sain lauantaina vinkin erittäin hyvistä mansikoista torilla ja koska en ollut kerennyt saamaan aiemmin kaikkia tarvitsemiani mansikoita niin torille oli tietenkin lähdettävä! 😄 Ja olikin hyviä mansikoita! Olisinko kaksi huonoa löytänyt! Mansikat maksoikin vain 29€/5kg. Mansikoista sitten inspiroituneena oli leivottava tietenkin kakku. Tein kääretorttupohjan jonka jaoin kahtia. Kostutin pohjia maidolla 1dl per pohja. Väliin tuli mansikkahilloa ja reilusti mansikan paloja. Päälle tein 4dl vispikermasta pursotukset ja koristeeksi mansikoita, orvokeita ja sitruunamelissan lehtiä. Olikin hyvää!!! 🍓🍓🍓



Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä ennen kuin täytät sen.


Tässä yhtenä päivänä keräämääni satoa pihalta. Perunat puuttuu kuvasta. Sitä onkin tullut nyt kivasti vaikka onkin jäänyt tänä vuonna hieman pieneksi. Salaattia tulee valtavasti! 💚

Terveisin Taru

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Muhkea marjapiirakka ja itsetehty vaniljakastike

Moi!
Tein yksi päivä tätä piirakkaa ja pitihän kaveriksi pyöräyttää vaniljakastikettakin. On se vaan niin hyvää! Ja hyvää tämän pehmeän ja muhkean piirakan kanssa! Piirakan ohje on tosi vanha. Olen saanut sen äidiltäni joskus ja hänkin on sillä ohjeella tehnyt piirakkaa todella kauan. Muistan monet piirakat lapsuudestani milloin milläkin marjalla 😊 Ohje löytyy monesti täältä blogistani, mm omenaisena täältä ja raparperisena täältä. Tällä kertaa laitoin piirakkaan villivadelmia ja punaherukoita. Päälle ripsuttelin fariinisokeria 😋 Tuo vaniljakastike on superhelppo ja älyttömän hyvää, suosittelen!



Muhkea marjapiirakka ja vaniljakastike

Marjapiirakka vadelmista ja punaherukoista:
4 munaa
4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
2 dl maitoa
200 g sulatettua voita
7 dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta

n. 8 dl vadelmia ja punaherukoita
1 dl fariinisokeria

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää sulaneen voin joukkoon kerma ja maito. Lisää kuivia aineita ja nesteitä vuorotellen muna-sokerivaahtoon hitaimmalla nopeudella vatkaten. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Laita päälle marjoja ja ripottele lopuksi fariinisokeria.Paista keskitasolla 200 asteessa 20-25 minuuttia.

(Munaton) Vaniljakastike: 0,5 litran kannuun
4 dl kermaa
2 dl maitoa
3 rkl aitoa vaniljasokeria
2½ rkl maizenaa

Mittaa kattilaan kerma, maito, vaniljasokeri ja maizena. Sekoita seosta kunnolla vispilällä jotta maizena liukenee nesteeseen. Keitä pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen kunnes kastikkeen koostumus on hieman paksuuntunut ja ota kattila pois levyltä. Jäähdytä kastike jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua. Kastike paksuuntuu kylmetessään.
Anna kastikkeen kylmetä kunnolla ennen tarjoilua!


Terveisin Taru

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Omar-britakakku / Britakakku omarvaahdolla

Moi!
Mulla oli syntymäpäivät viime viikolla ja leivoin muutaman kakun 😋 Tein pari tälläistä britakakkua joihin väliin tuli Omar-karkeista täyte. Inspiraatio tai idea voi putkahtaa välillä ihan ihmeellisistä jutuista. Kun mietin tätä britakakun tekoa, sain kommentin omarjuustokakkuuni ja heti välähti että mitenköhän tämä menisi britakakun välissä! 😄 Makumaailma tuntui heti sopivalta! Vadelmat vielä kruunaisi koko jutun! 😀 Ja kyllä olikin hyvää! Kakun päälle laitoin kermapursotusten lisäksi kotimaisia vadelmia, pelargonian kukkia ja sitruunamelissan lehtiä.
Ohjeella tulee yksi Britakakku vaikka mulla on kuvassa kaksi, mä tein ohjeen tuplana ☺

Lopussa värikästä silmäniloa puutarhaystävilleni ❤ 



Britakakku Omar-täytteellä:

Pohja:
150 g voita 
1 ½ dl sokeria 
4 kpl keltuaista 
2 dl vehnäjauhoja 
2 tl leivinjauhetta 
1 ½ dl kevytmaitoa 

Marenki:
4 kpl valkuaista 
2 dl sokeria 
(3/4 dl mantelilastuja) 

Omartäyte:
150 g Omar-karkkeja
1 + 2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl vaniljakreemijauhetta

Tee ensin pohja. Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Erottele keltuaiset juomalasiin ja kerää valkuaiset yksi kerrallaan vatkauskulhoon. Laita valkuaiset sivuun. Mittaa voi ja sokeri toiseen kulhoon. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoita välillä, mutta vältä turhaa vatkaamista. Voitele leivinpaperi ja levitä taikina nuolijalla ohueksi kerrokseksi uunipellille leivinpaperin päälle.

(minä vatkasin pohjataikinan ja marengin samaan aikaan, marenki vatkaantui yleiskoneessa ja taikinan tein käsivatkaimella)

Pese vatkaimet ja kuivaa ne huolellisesti ennen kuin ryhdyt vatkaamaan marenkia. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista, kun se pysyy kulhon pohjalla sitä kallistettaessa. Levitä marenkiseos taikinan päälle puhtaalla nuolijalla. Ripottele mantelilastut marengin pinnalle ja paista britakakkulevyä 175-asteisessa 20-30 minuuttia, kunnes marenki on ruskettunut kauniisti.

Anna britakakkulevyn jäähtyä (mieluummin kylmässä) ja leikkaa se sitten kahtia. Nosta toinen levy tarjoiluvadille.

Tee Omar-karkeista kastike lämmittämällä 1 dl kermaa kattilassa miedolla lämmöllä johon annat karkkien sulaa (tämä kestää noin 10 minuuttia). Jätä kastike sitten jäähtymään, käytä vaikka kylmäkallea jäähtymisen nopeuttamisessa. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuuston rakenne sileäksi. Yhdistä hieman jäähtynyt Omar-kastike ja tuorejuusto. Yhdistä sitten kermavaahto ja Omar-tuorejuustoseos keskenään. Lisää vatkaten joukkoon vaniljakreemijauhe. Laita massa pursotuspussiin ja pursottele pohjan päälle. Voit myös ihan vaan levittää täytteen pohjan päälle. Nosta varovasti toinen pohja täytteen päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa tunnin pari tai seuraavaan päivään. Koristele kakku halutessasi kermavaahdolla, marjoilla ja syötävillä kukilla.





Terveisin Taru

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Possukakku ja possumuffinssit (mansikkakakku ja mansikkamuffinssit)

Moi!
Kummityttömme, veljeni tytär täytti heinäkuun alussa 6-vuotta ♥ Sain tehdä hänelle mieleisensä kastamiset. Tyttö toivoi possu-aiheisia juttuja ja hetken suunniteltuani kysyin olisko tälläiset kivat ja olihan ne! Koska massajutut ei oo mun juttu niin taas mentiin kermapursotuksilla 😃 Toteutin kakun samalla tyylillä kuin aiemmin tekemäni pandakakun. Koristeet tein sitten sokerimassasta. Muffinssit tein samalla tyylillä. Kuvateksteissä kerron lisää! Kyseessä oli kuitenkin ihan mansikkakakku ja mansikkamuffinssit 😊

Onnea vielä rakkaalle kummitytölle ♥♥♥

Äiti-possu ja pikku-possu 😄🐷🐽♥

Koristeet tein sokerimassasta. Silmien keskustat on lakritsista leikatusta viipaleesta tyllalla otettuja paloja. Niitä keskustoja sitten pyörittelin vaikka mistä, mutta tämä oli selkeästi paras 😃 Korvat on tehty sydämen mallisella piparkakkumuotilla.

Kakkuun tein 6 kananmunan vaalean sokerikakkupohjan jonka kostutin vaniljamaidolla. Väliin tuli mansikkahilloa, paljon tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa jossa oli pikkuisen rahkaa joukossa. Päälle sitten vielä vaaleanpunaiseksi värjättyä kermavaahtoa ja koristeet 😊


Muffinssit tein tällä ohjeella. Ovat siis mansikkamuffinsseja. Taikinan joukossa on tuoreita mansikan paloja. Päällä on mansikkatomusokerilla maustettua kermaa. Possun kasvot tein valmiista sokerisilmistä ja kärsä ja korvat on vaahtokarkeista 😊 Kärsään piirsin elintarviketussilla sieraimet. Alempana vaihekuva ja ohje.

Kukkuu! 😍


Muffinssien koristeet tein vaahtokarkeista leikkaamalla vaahtokarkin ensin puoliksi. Toiseen puolikkaaseen piirsin sieraimet elintarviketussilla ja toisen puolikkaan leikkasin vielä puoliksi ja siitä sain korvat. Helppoa ja herkullista 😍 Alla kuva muffinsseista ennen koristelua.


Terveisin Taru