torstai 15. heinäkuuta 2021

Kimalaiskakku

Moi!
Meillä oli kesäkuussa tyttären 7-vuotissynttärit ja teemana oli kimalaiset 🐝💛 Minä taisin itse tykätä teemasta enemmän mutta tyttö oli myös innoissaan ☺ Nyt pidin juhlat yhtenä päivänä mutta kahdessa erässä. Siksi kaksi kakkua. Kakut tein leppäkerttukakun ohjeella joka löytyy täältä. Täytteeksi valikoitui raparperi koska oli sen aika ja olin juuri keittänyt raparperihilloa. Söpöt veitikat ja hyvän makuiset 🥰 Tykkäsin kovasti Valion ja Kinuskikissan valmiista vaniljakreemistä 😊👍



Kimalaiskakkuun tarvitset:
(Kakusta riittää noin 10-12 syöjälle)

4 munan ∅24cm sokerikakkupohjan joka leikataan normaalisti kolmeen osaan. Leikkaa yhdestä kakkupohjasiivusta hieman pienempi ympyrä kulhon pohjimmaiseksi levyksi jne. voit askarrella pohjia myös pienemmistä palasista, ne eivät enää valmiissa kakussa näy.

Vuoraa sopivan mallinen pyöreä kulho tuorekelmulla ja kasaa kakku sinne sisälle laittamalla vuorotellen pohjaa ja täytettä. Kakkupohjan kostukkeeksi laitoin kokonaisuudessaan noin 1½dl vaniljamaitoa.

Raparperitäyte:
2 dl kermaa
1 prk (200g) valmista vaniljakreemiä
2 dl raparperihilloa
noin ½-1 dl vaniljakreemijauhetta

Seuraavana päivänä kumoa kakku kakkutarjottimelle ja kuorruta se varovasti sivellen voikreemillä. Kreemi toimii kosteuseristeenä, ettei päälle tuleva massa kostu kakun kosteudesta.

Voikreemi:
100 g voita
1½ dl tomusokeria

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri ilmavaksi vaahdoksi, noin 5-10 minuuttia.

Kimalaisen kuorruttamiseen tarvitset:
n. 500 g keltaista sokerimassaa
n. 250 g mustaa sokerimassaa
pikkuisen valkoista sokerimassaa

Kaulitse tomusokeroidulla pöydällä ensin keltainen massa paljon isommaksi ympyräksi kuin mitä kakku on. Huolehdi että massa on kokoajan irti pöydästä, että massan alla on tarpeeksi tomusokeria. Nosta kaulittu massa varovasti kakun päälle joko käsin tai kaulimen avulla. Tasoittele pinta tiiviisti kakkuun kiinni käsin tai kakkutasoittajalla. Leikkaa lopuksi ylimääräinen massa pois kakun reunaa myöden.

Kaulitse sitten musta massa samalla tavalla pöydällä ja leikkaa kimalaiselle raidat. Kostuta hieman sudilla kohtia joihin raidat tulevat jotta ne jäävät kiinni alla olevaan massaan. Nosta raidat kakun päälle ja tasoita taas ylimääräinen massa alareunasta pois veitsellä.

Askartele sitten massojen lopuista kimalaiselle silmät ja suu. Tyllan "väärällä" puolella sai hienosti pyöreät koristeet leikattua. Silmien keskiosan tein pienellä pyöreällä tyllalla.

Massoja jää aikalailla, mutta jotta kakun saa kunnolla kuorrutettua, on massaa oltava paljon. Loppumassan voi säästää ja tehdä siitä vaikka koristeita. Avattu massa on säilytettävä jääkaapissa, ilmatiiviissä pussissa tai tuorekelmun sisällä.

Vinkki! Kakkua kannattaa leikata terävällä veitsellä!


Tässä kuva mun valkosipulipenkistä jossa olen nyt pari vuotta pitänyt veriapilaa elävänä katteena. On toiminut hyvin! 😊👍 Apila vie typpeä maahan josta valkosipuli tykkää. Lisäksi penkki on helppo kun ei tarvi nyppiä rikkaruohoja, kimalaiset rakastaa veriapilaa (kuvassakin yksi 🥰) ja onhan tuo vihreä-punainen mätäs nyt kaunis kuin mikä ❤ 


Terveisin Taru

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi 😊