keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Pupu-pikkuleivät (n.60kpl)

Moi!
Juhlien pikkuleivät tehtiin taas samalla hyväksi havaitulla ohjeella. Ohje on kopioitu Mansikkamäen Ebeltä täältä, ohjeen jälkeen olevat huomiot ovat kyllä omiani 😊 Koska oli pupu-juhlat kyseessä niin pikkuleivät ovat pupuja. Häntä on valkosuklaalla tehty ja pinnalla on vaaleanpunaista sokeria. Sokerin tein itse sekoittamalla erikoishienoon sokeriin vaaleanpunaista pastaväriä. Nämä ovat sellaisia helposti maultaan muunneltavia pikkuleipiä, olen maustanut esimerkiksi appelsiinin kuorella taikinaa. Näin vaniljaisena ovat monen makuun sopivia 😊


Vaniljapiparkakut:
2½ dl sokeria
150 g voita (pehmeää)
1 kananmuna
½ dl kermaa
2 tl vaniljasokeria
6-6 ½ vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

1. Vatkaa sokeri, voi, muna, kerma ja vaniljasokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää 6 dl jauhoihin leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan. Lisää jauhoja, kunnes taikina on sopivaa. Muista, että taikina jähmettyy kylmässä ja jauhoja lisääntyy taikinaan kaulittaessa. Sekoita taikina pehmeäksi taikinaksi.
3. Peitä kulho ja anna olla jääkaapissa 1-2 tuntia tai kunnes taikina on kovettunut (yön ylikin).
4. Kaaviloi taikina 3-5 mm paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita. Paista pikkuleipiä 4-6-7 minuuttia (koosta riippuen) 200 asteessa, kunnes niiden reunat ovat vaalean kullanruskeat. Anna jäähtyä ja koristele haluamallasi tavalla.

-Taikinasta tulee noin 60 kappaletta pupuja.
-Pupujen häntiin riittää noin 6 palaa valkosuklaata.
-Pursota ensin valkosuklaalla hännäntöpökkä ja paina sitten pikkuleipä värisokeriin tai nonparelleihin.
-Anna kovettua jääkaapissa.
-Pikkuleivät voi pakastaa!
-Nämä säilyvät noin 2 viikkoa.

Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Ihanat pupuset <3 Onko keksien päällä sirosokeria? On niin kauniin pientä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! 😊 On tuo sirosokeria! Ostin sitä koska tein vielä lusikkaleipiäkin. Se pysyy paremmin pikkuleipien päällä. Värjäsin sen vaaleanpunaiseksi. Vaikka eihän tuo nyt kauheasti näy 😄

      Poista
  2. Kääks mitä ihanuuksia. Eihän noita raskisi edes syödä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat pupujuhlat teillä ollu! Aivan ihania ja söpöjä kaikki herkut ollu!

    Myöhästyneet onnentoivotukset synttärisankarille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena-muori! 💕 Mukavat, herkulliset ja söpöt juhlat oli! 😊

      Poista
  4. Kivoja tämmöiset teemajuhlat. Mun tulee väsättyä synttärit aina niin nopeasti ja yleensä viimetipassa että ei ehdi miettimään mitään teemaa.. Ottaisko tänä vuonna tavoitteeksi vähän suunnitella etukäteen lasten synttäreitä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä lapset on saanut kakun teeman päättää ja loput leivonnaiset on mitä on. Mutta nyt on parit synttärit lähtenyt tuo teemahomma käsistä 😁 Viime vuonna vanhemmalla tyttärellä oli my little pony-synttärit ja silloinkin tuli kehiteltyä juttuja sen ympärille. Taisi meillä bambi-synttäritkin olla! 😄 Mä myös tykkään tosi paljon hössöttää tyttöjen juhlia että alan suunnittelemaan niitä jo pari kuukautta ennen 😍😅

      Poista
  5. Hei, voiko nämä sokeroida jo ennen pakastusta? ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Joo voi. Nämäkin oli sokeroituna pakkasessa 😊👍

      Poista
  6. Voiko hännäntöpökän teh-
    dä sokerikuorrutteella.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊