tiistai 9. helmikuuta 2016

Kristallipullia ja laskiaispullia

Moi!
Kristallipullia on näkynyt useammassa blogissa ja halusin myös niitä kokeilla. Kristallipullissa taikinan neste vaihdetaan perinteisestä maidosta tai vedestä vaniljakastikkeeseen. Moni oli laittanut osan vaniljakastiketta ja osan vettä, mutta minä laitoin koko puoli litraa vaniljakastiketta ja vesitilkalla huuhtelin vielä purkin ;) Taikinaan kannattaa vielä tämän lisäksi lisätä vaniljasokeria, itse laitoin 2 tl. Taikinasta tehdään haluamansa mallisia pullia ja ne paistetaan kohoamisen jälkeen sellaisinaan. Lopuksi lämpimät pullat voidellaan sulatetulla voilla (noin 50g) ja pyöritellään sokerissa (2 dl sokeria+1 rkl vaniljasokeria). 


Niin ja nämä pullat nousivat mun lemppareiden eli voisilmäpullien jälkeen heti hyväksi kakkoseksi! Ja hetken jo luulin, että tuleeko jaettu ykköspaikka, niin hyviä nämä olivat! Nämä olivat tosi pehmoisia ja maukkaita. Jos et ole koskaan tehnyt tai maistanut kristallipullaa niin voin kertoa, että tuo pullan pinta oli kokonaan yhtä ohutta voisilmää! Nam! ;P



Tänään tein laskiaispullia, kun sain yhden siskoistani kylään :)

Nämä herkut syödään meillä hillolla ja aina kansi ensin erikseen ;D


Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! En ole koskaan tehnyt kristallipullia.
    Kyllä laskiaispullasta pitää aina ensin syödä kansi.
    Hyvää laskiaista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari! Mä tein näitä kristalipullia ekaa kertaa ja kyllä oli hyviä! Niin pehmoisia ja maukkaita ;)
      Ei tuota laskiaispullaa taida muuten saada syötyäkään, kun noin kahdessa erässä ;D

      Poista
  2. OOh, vanilijakastiketta! Pitää kokeilla joskus tällaisiakin kristallipullia. Olen koulussa oppinut tekemään kristallipullat ihan veteen, mutta ne on silti ihan huippuhyviä. Niissä käytettiin myös täytteenä voita ja sokeria. Joten rasva valuu suupielistä. ;P http://leena-muorileipoo.vuodatus.net/lue/2013/01/kristallipullat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOO NIINPÄ, nam! ;D Näytti sunkin pullat ihanilta!
      Itse en näistä vaniljakastikkeeseen tehdyistä kristallipullista kauheasti tiedä, mutta luulenpa, että blogikansan tietoisuuteen nämä tuli Pullahiiren Tarun ansiosta:
      http://www.pullahiiri.com/2007/08/kristallipullat-ehka-maailman.html
      http://pullahiiri.vuodatus.net/lue/2007/08/kristallipullat-ehka-maailman-parhaimmat-pullat-o
      Mä en itse halunnut käyttää tota Vanilla-kastiketta, jota moni on käyttänyt, kun sen ainesosaluettelo oli huonompi kuin mitä tuossa Valion. Tai nuo Valion kastikkeen ainesosat suurinpiirtein ymmärsin... Ja tuo Valion purkki oli sopivasti ½ litraa :) Kokeileppa tehdä ensi kerralla tuolla vaniljakastikkeella pullataikina, sillä tulee myös ihanaa pullaa! :)

      Poista
  3. Voi nam! Olen kyllä kuullut kristallipullista, mutta en ole koskaan maistanut. Ai että oikein vaniljakastiketta, täytyy näiden kyllä olla hyviä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö kuulosta ihanilta! Ja ne olivatkin! Sun pitää kanssa kokeilla joskus näitä :D

      Poista
  4. Ihanan näköisiä pullia! Kerran oon kristallipullia tehnyt ja ne on kyllä älyttömän hyviä.

    Mä olin tänä vuonna niin laiska, että hain Runebergin tortut kaupasta ja laskiaispullat leipomolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu! Hyviä olivat! :) Joskus saa kyllä oikaista näissä hommissa jos siltä tuntuu ;D

      Poista
  5. Noita kristallipullia on kyllä pakko kokeilla joskus, niin hyviltä näyttää ja kuulostaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, ne on ihan älyttömän hyviä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊