maanantai 9. kesäkuuta 2014

Torttupohja

Hei!
Nopean täytekakkumaisen herkun saat, kun teet torttupohjan. Teen tätä usein silloin, kun tekee mieli täytekakkua, mutta en jaksa tai kerkeä tekemään niin monimutkaista leivonnaista. Tämä on myös oiva tapa nauttia kesän ensimmäiset tuoreet mansikat! Pohjaan hieman kostuketta (esim. maitoa tai mehua), sipaisu hilloa, mukava kerros kermavaahtoa ja päälle kasa tuoretta mansikkaa ja herkku on valmis! Ja tässäkin herkussa kaikki eri versiot ovat vain mielikuvituksen varassa! :D

Tämä tänään tehty pohja meni pakastimeen odottelemaan mansikoita :)

Itse teen torttupohjan 2-3 munasta, riippuen munien koosta. Kolmesta munasta tulee jo iso pohja (minä vatkaan yleiskoneella munat joten vaahto on aina todella kuohkea). Voit tehdä pohjan tällä systeemillä millä minäkin tai niin, että laitat lasiin munat ja mittaat toisen lasin avulla saman verran sokeria ja jauhoja. Kyse on siis tavallisesta sokerikakkupohjastaVoitele ja jauhota torttuvuoka hyvin, minulla ainakin pohja jää todella helposti kiinni vuokaan. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jauhot siivilän kautta varovasti käännellen vaahtoon. Paista keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia kunnes tikkutestin mukaan pohja on valmis, eli puhdas tikku = kypsä pohja.
Suklaisen pohjan saat lisäämällä taikinaan kaakaojauhoja.

Blogistani löytyy jo nämä tortut:


Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Ihania kakkuja. Olen itsekkin tehnyt näitä pohjia pakkaseen, samalla paistaa, kun uunia lämmittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti :) Nämä ovat kyllä näppäriä ja tälläisen tekee nopeasti. Ovat myös mukavia pakastimessa vaikka hätävaraksi, kun sulavatkin tosi nopeasti huoneenlämmössä :)

      Poista
  2. Löysin blogisi tänään ja tulin lukijaksesi. Ihania ja laadukkaan näköisiä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pia ja tervetuloa lukijaksi! Kiitoksia kehuista ja hienoa että löysit tänne. Toivottavasti viihdyt :)
      Kävin katselemassa blogiasi ja se vaikutti mukavalta ja kaikkea ihanaa olitkin leiponut. Liityin myös lukijaksesi :)

      Poista
  3. Ihana idea! Just täydellinen kesään. Tosi ihanalta kuulostaa tuo passion ja cappuccino mousset! Tuo tumma pohja näyttää kuvassa hieman punertavalta. Tuotejuustokreemillä siitä tulisi red velvet pie :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mansikoista tehtynä tämä taitaa olla klassikko. Itse olen tykännyt ideoida muitakin versioita :) Tuo passiontorttu oli mahdottoman onnistunut, vaikka itse sanonkin ;D Todella herkkullinen!

      Poista
  4. Ihania torttuja ja niin näppäriä, jos syöjiä on vähemmän. Iso täytekakku kun meinaa välillä jäädä kokonaan syömättä, jos ei ole tarpeeksi vieraita :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu :) Nämä ovat kyllä kivoja ja helppoja herkkuja :)

      Poista
  5. Tässä on taas niin hyvä ohje, jota hieman muuntelemalla saa aikaan vaikka mitä. Nää ohjeet, joita pystyy soveltamaan helposti tilanteen ja käytettävien raaka-aineiden mukaan on ihan parhaita. Tuo cappuccinomousse-torttu näyttää erityisen herkulliselle. Toki kaikki muutkin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Napsu :) On kyllä kiva, että leivonnaiset on muokattavissa vaikka sen mukaan mitä kaapit sisältää, näin voi äkkiä loihtia vaikka yllätysvieraille kahvin kanssa kastamista :)

      Poista
  6. Ai herranjumala minä pitkään ihastelin tuota ekaa kuvaa missä on pohja ja sen vuoka päällekkäin . En siis tajunnut sen olevan vuoka, vaan ihastelin miten oot saanut noin säntillisen ja että onko se ihan vaan taikinasta tehty ja miten siihen on saatu punainen väri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!! 🤣 Joskus voi nähdä kyllä ihan omiaan! 😂😂

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊