keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Sitruuna-unelmakääretorttu

Hei!
Tykkäätkö unelmakääretortusta? Mitäs tykkäisit perinteisen unelmakääretortun vaaleasta ja kirpeästä versiosta? Minulla oli jäänyt sitruuna käyttämättä ja se kerkesi hieman jo nahistuakin. Halusin tehdä siitä jotain helppoa herkkua ja päätinkin kokeilla taas erilaista versiota unelmakääretortusta. Viimeksi tein mango-version ja se oli todella onnistunut keksintö! Silloin myös huomasin, että hedelmäisiin kreemeihin sopii paremmin vaalea kääretorttupohja ja seuraavaksi teinkin sateenkaaren värisen mango-unelmakääretortun. Nyt tämä sitruunan makuinen kreemi oli myös huippukeksintö! Kreemi on suussa sulavaa ja silkin pehmeää. Se on kirpeää, mutta makeaa. Ihanaa! Oikein makoisa herkku vaikka pääsiäiseen! 😋


Sitruuna-unelmakääretorttu

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä sen aikaa kun teet täytteen.

Sitruuna-voi-sokerikreemi:
150 g voita
75 g (1dl) sokeria
1 dl sitruunan mehua (1 sitruuna)
1 tl sitruunan kuorta
1 tl vaniljasokeria 

Laita sitruunanmehu, kuoriraaste ja sokerit kattilaan ja lämmitä miedolla lämmöllä sen verran, että sokerit sulaa. Laita liemi jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmäksi. (jos on kiire, laita kattila vaikka jäisen kylmäkallen päälle).

Vatkaa voi kunnolla valkoiseksi vaahdoksi, tähän menee noin 10 minuuttia. Kun vaahto on valmista lisää kokoajan vatkaten sitruuna-sokeriliemi ohuena nauhana juokkoon ja anna vielä vatkaantua noin 5-10 minuuttia niin kreemi kuohkeutuu entisestään. Levitä kreemi jäähtyneen kääretortun päälle ja rullaa tiukaksi rullaksi. Laita kylmään, että kreemi kovettuu. Säilytä kylmässä.

Terveisin Taru

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Banoffee jälkiruoka (6 hengelle)

Moi!
Tässä vinkkiä nopeaan ja herkulliseen jälkiruokaan! Näihin sain inspiraation Osaavat kädet-blogista. Lasiin siis kasataan kaikkia banoffeen aineksia vuorotellen. Olen joskus tehnyt banoffeen piirakkana/kakkuna, mutta en siitä kauheasti tykännyt. Se oli nimittäin todella makea paukku... Mutta kinuskin määrällä saa säädettyä annoksen makeuden sopivaksi ja näihin laitoinkin vähemmän kinuskia. Perheeni tykkäsi näistä todella paljon! Nämä ovat myös kiva tarjottava yllätysvieraille, kun ainekset on niin yksinkertaiset ja kauniit annokset kasaa todella nopsaan! 😊


Banoffee jälkiruoka 6 hengelle
8 kpl Digestive-keksejä
2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
3 pientä banaania
oman maun mukainen määrä kinuskikastiketta tai kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa

Murskaa keksit ja jätä sivuun. Pilko banaanit ja jätä sivuun. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Kasaa jälkiruoat kauniisiin laseihin laittamalla vuorotellen keksimurskaa, banaanin paloja, kinuskikastiketta ja kermavaahtoa. Itse laitoin kaksi kerrosta. Koristele lopuksi keksimurskalla, kinuskilla ja sihtaamalla kaakaojauhetta päälle.


Terveisin Taru

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pyöreä savulohivoileipäkakku (n.25 henkilölle)

Hei!
Talletan tänne blogiini tämän savukalavoileipäkakun ohjeen jota olen tehnyt jo monta kertaa. Ohje on Pullahiireltä täältä. Kakussa on kaksi täytettä, savukalatäyte ja munavoitäyte. Kakku on todella maukas! 😋

Teko-ohjeeseen lainailin kuvia kinkkuvoileipäkakku-ohjeestani, koska tekotapa on sama kun tehdään pyöreää kakkua.


Savulohivoileipäkakku
(n. 20-25 hlöä) 

2 pkt Ruispaahtoleipää tms

Täyte 1. (3 täyteväliä)
300g savulohta
400g maustamatonta tuorejuustoa
200g yrttituorejuustoa
200g creme fraishea
tuoretta tilliä
suolaa
valkopippuria

Täyte 2. (1 täyteväli)
2 kypsäksi keitettyä kananmunaa
1 prk (200g) raejuustoa
200g creme fraishea
80g pehmeää voita tai margariinia
tuoretta tilliä
suolaa
valkopippuria

Kostutukseen:
sitruunavettä

Kuorrutukseen:
2 dl laktoositonta kermaa
200g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
valkopippuria
suolaa

Salaattia valinnan mukaan,
kanamunaa, sitruunaa, limeä, lohta, tomaattia, tilliä, rypäleitä ym...

Vuoraa 26cm kakkuvuoka kelmulla. Jätä ulkopuolelle reilusti ylimääräistä kelmua niin saat käännettyä kelmujen päät lopuksi kakun päälle. Leikkaa paahtoleivistä ohuelti reunat pois. 
Keitä täytteen 2. kananmunat ja jätä jäähtymään.

Mittaa kulhoon Täytteen 1. tuorejuustot, creme fraishe, pieneksi paloiteltu savukala, silputtu tilli sekä mausteet. Sekoita kunnolla kaikki yhteen.

Täyte 2. Pehmennä voita varovasti mikrossa niin että se olisi noin huoneenlämpöistä. Lisää voin joukkoon silputut kananmunat, tuorejuusto, creme fraishe ja mausteet ja sekoita.


Lado vuoan pohjalle ensimmäinen kerros leipää, leipää menee seitsemän kappaletta, 5 kokonaista ja 2 puoliksi leikattua (katso kuva). Kostuta varovasti sitruunavedellä ja levitä puolet Täyteestä 1. leipien päälle. Laita leipiä uusi 7 kappaleen kerros, kostuta ja levitä päälle Täyte 2. kokonaan. Laita taas leipiä 7 kappaletta ja kostuta. Laita tähän päälle loput Täytteestä 1. Viimeisen täytekerroksen päälle tulee vielä leipäkerros. Kostuta ja käännä ylimääräiset kelmut voileipäkakun päälle tai tarvittaessa lisää hieman kelmua suojaamaan voileipäkakkua. Painele kakku vuokaan tiiviisti. Laita esim. painava reseptikirja painoksi voileipäkakun päälle. Nosta kylmään maustumaan ja vetäytymään yön yli. 


Avaa seuraavana päivänä kelmut voileipäkakun päältä ja aseta tarjoiluastia väärinperin kakun pintaa vasten. Pyöräytä kakku ja lautanen ympäri. Nosta sitten vuoka pois ja poista kaikki kelmut. Vatkaa kerma vaahdoksi ja vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto sekä valkopippuri ja suola. Levitä kuorrute voileipäkakun päälle ja halutessasi voit vielä pursottaa kakun reunaan pursotuksia. Koristele kuorrutettu voileipäkakku tuoreella salaatilla, yrteillä, hedelmillä ja vihanneksilla. 


Tässä kuvia vuosien varrella tekemistäni kalavoileipäkakuista.


Terveisin Taru

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kakkuja 60v juhliin

Hei!
Tässä nyt sitten vihdoin loputkin kakut jotka tein viime viikonloppuna 60-vuotisjuhliin. Eli suolaisina oli kinkkuvoileipäkakku ja savukalavoileipäkakku. Molemmat ohjeet on Pullahiiren käsialaa. Laitan blogiin vielä muistiin ohjeen tuohon savukalavoileipäkakkuun. Ja molemmat voileipäkakut ovat kyllä ihan sairaan hyviä! 😋
Täytekakkuna oli oikein marjaisa kermakakku. Kakussa oli vaalea 6 munan sokerikakkupohja kostutettuna vaniljamaidolla. Välissä mansikkahilloa ja runsaasti mansikan paloja. Lisäksi välissä oli ihanan kesäinen mansikkatäyte. Kakun päälle laitoin paljon vadelmia ja hyytelösokerista kiilteen, pursotukset vispikermaa. Neljäntenä kakkuna oli raikas mangojuustokakku johon julkaisin jo ohjeen. Kaikki tein laktoosittomina.





Terveisin Taru

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mangojuustokakku (26cm)

Moi!
Tein viikonloppuna 60-vuotisjuhliin useamman kakun ja tämä ihanan hedelmäinen mangojuustokakku oli yksi niistä. Kakku on tosi iso, luulen että siitä riittää noin 25 hengelle. Riittävyys riippuu tietysti syöjien ruokahalustakin 😆 Valkoista sokeria välttelevät voivat jättää ohjeesta vaniljasokerin pois niin kakku on sen jälkeen kokonaan sokeriton. Tosin hedelmäsokeria kakussa on rutkasti! 😉


Mangojuustokakku 26cm

Pohja:
250 g Digestive- tai kaurakeksejä
2 tl vaniljasokeria
100 g voita

Täyte:
4oo g maustamatonta tuorejuustoa
6 dl kermaa
4 dl 100% mangososetta (Bonne)
2 tl vaniljasokeria
10 liivatelehteä

Kiille:
1 dl mangososetta
2 dl vettä
3 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 26cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä. Voit laittaa vuoan reunoille ennen täytteen laittoa mansikan siivuja koristeeksi.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Ota pieneen kattilaan ½dl mangososeesta sivuun liivatteita varten. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri, lisää kermavaahtoon notkistettu tuorejuusto ja 3½ mangososetta. Kiehauta erikseen otettu mangosose ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana samalla vatkaten täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä.

Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita kulhossa mangosose ja vesi. Ota seoksesta noin 3 rkl pieneen kattilaan ja kiehauta se. Liota pehmenneet liivatelehdet siihen ja lisää ohuena nauhana samalla sekoittaen mango-vesiseokseen. Sekoita tasaiseksi ja kaada varovasti kakun päälle. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli.


Terveisin Taru

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mustikkapiirakka (24-26cm)

Moikka!
Teki mieleni kahvin kaveriksi jotain makeaa ja nopeasti tehtävää niin päädyin perusmustikkapiirakkaan. Onpa vierähtänyt hetki siitä, kun viimeksi tein mustikasta muropiirakkaa... on tullut vallan tehtyä pellillisiä. Niin sairaan hyvää tämä kyllä oli pitkästä aikaa, että pitää varmaan tehdä uudestaan ihan kohta 😉


Mustikkapiirakka

Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 3 dl mustikoita
-
1 prk maitorahkaa
1 kananmuna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(2 rkl vaniljakreemijauhetta)

Vatkaa voi ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa se kunnolla vaahdon joukkoon. Lisää vehnäjauhot sekaan nostellen. Tasoittele lusikalla taikina piirakkavuokaan. Lisää taikinan päälle mustikat ja sekoita sitten loput täytteen ainekset yhteen ja kaada mustikoiden päälle. Paista 200 asteessa 25-30 minuuttia.


Terveisin Taru

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Laskiaispullat

Moi!
Tein yksi päivä perheelle laskiaispullia. Nämä ovat kyllä sellaisia superherkkuja, että näitä on aina saatava vähintään sen kerran vuodessa! Meillä näihin laitetaan hilloa 😊
Nyt on alkanut kevätaurinko paistamaan niin, että ajatukset harhailevat väkisinkin kesään ja mielessä pyörii nyt siemenet, pistokkaat ja muut puutarhajutut. Useampi pussi multaa on jo haettu ja käsistä löytyy vähän väliä joku puutarhalehti! Ihanaa viikkoa kaikille! 😃


Terveisin Taru

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Kinuskikissan toscakakku

Heips!
Tätä Kinuskikissan toscakakkua en olekaan pariin vuoteen tehnyt! Viimeksi tehdyn kakun voit kurkata täältä. Nyt tein kakun miehen synttäreiden kunniaksi. Tämä pohja on ihanan maukas kardemumman ansiosta ja kinuskinen kuorrute on ihana täydellistä. Ihanaa oli pitkästä aikaa, suosittelen kokeilemaan! 😋
Ohje on kopioitu Kinuskikissalta.


Toscakakku

Pohja: 
150 g voita
1 ½ dl ruokokidesokeria (tavallinen hienosokerikin käy)
2 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 dl maitoa

Kuorrutus:
100 g voita
1 ½ dl ruokosokerisiirappia
1 ½ dl kuohukermaa
150 g mantelilastuja

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat. 
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen nopeasti sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kaada taikina vuokaan. Kypsennä 180 asteessa uunin keskitasolla 20-30 minuuttia. 

Valmista kuorrutus pohjan paistuessa. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä välillä sekoitellen noin 10 minuuttia. Jäähdyttele kuorrutetta, kunnes se muuttuu paksummaksi, mutta on yhä levittyvää. Voit nopeuttaa jäähtymistä kylmässä vesihauteessa. Näin seos ei valu vuoan ja pohjan reunojen väliin. Levitä kuorrute pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa. Irrota vuoan reunus ja siirrä kakku tarjoilulautaselle.

-Minä jäähdytän kuorrutteen kahden kylmäkallen päällä (vaihtaen välillä uusiin kylmiin) ja jäähtyminen kestää tunnin pari ennen kuin kuorrute on tarpeeksi jähmeää.


Terveisin Taru

torstai 2. maaliskuuta 2017

Vauvakoriste pojalle

Moi!
Tälläinen söpö vauvakoriste lähti koristamaan pienen pojan ensimmäisen juhlan kakkua.
Onnea koko perheelle! 💙


Terveisin Taru