maanantai 30. joulukuuta 2013

Tyrnijuustokakku (24cm)

Moikka!
Tein tädilleni joulupyhien kahvipöytään tyrnijuustokakun. Kakku on noin 12 hengelle. Mukaan lähti myös tuplasatsi superherkullisia Leilan kinuskikeksejä.



Tyrnijuustokakku: 24 cm vuokaan
Pohja:
200 g kaurakeksejä
100 g voita

Täyte:
3 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl (laimentamatonta) tyrnimehua
2 ½ dl sokeria (maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
8 liivatelehteä

Kiille:
0,75 dl (laimentamatonta) tyrnimehua
2 dl vettä
2 ½ rkl sokeria
3 liivatelehteä


Murskaa keksit ja lisää siihen sulatettu voi. Painele 24 cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit. Vatkaa vaahtoon tuorejuusto. Ota mehusta pari ruokalusikallista lasiin sivuun ja sekoita loput mehut vaahdon joukkoon. Kiehauta mehu lasissa mikrossa ja sulata siihen liivatelehdet, kaada ohuena nauhana samalla sekoittaen täytteeseen. Kaada täyte vuokaan ja anna olla jääkaapissa ainakin tunti ennen kiilteen lisäämistä.

Kiillettä varten laita liivatelehdet likoamaan. Sekoita pienessä kulhossa tyrnimehu, vesi ja sokeri. Sekoittele ja anna sokerin sulaa. Maistele mehun maku itsellesi sopivaksi. Kiilteen mehu saisi olla kirpsakkaa, se raikastaa kivasti pehmeää täytettä. Kaada mehu täytteen päälle ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi tai mielellään yön yli.

Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen ihanan näköinen kakku....olen tätä känyt katselemassa jo monasti ja kommentoinutkin, vaan jostain syystä heittää minut ulos....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :D Mites se nyt sua sillai heittää ulos... No nyt onneksi onnistui kommentointi :)

      Poista
  2. Hyvää ja oikein onnekasta uutta alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊