sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Karhunvadelmacharlotta 24cm (G ja L)

Moi!
Toisena kakkuna tytön synttäreillä oli tämä karhunvadelmacharlotta. Tämä oli tosi ihanaa! 💜 Tässä on gluteeniton kääretorttu jonka sisällä on mun tekemää vadelma-karhunvadelmahilloa. Sisälle tein karhunvadelmista rahkan. Tämä oli juhlissa tosi tykätty kakku. Ihanan makuinen, raikas ja marjaisa ja suutuntuma kääretortussa on ihanan pehmoinen 💜 Koristeena kotipihasta kerättyjä ja pakastettuja ruiskaunokin terälehtiä 💜

Ohjeella tulee yksi 24cm kakku vaikka mulla on kuvassa 2 kakkua 😊 



Karhunvadelmacharlotta 24cm
(Gluteeniton ja laktoositon)

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

noin 4 dl vadelma-karhunvadelmahilloa 

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoitellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.
Kun kääretorttupohja on jäähtynyt hieman kumoa se sokeroidulle leivinpaperille ja levitä päälle karhunvadelma-vadelmahilloa ja kääri se tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään. Anna kääretortun tekeytyä jääkaapissa tunnista pariin. Leikkaa kääretorttu 1cm siivuihin. Vuoraa 24cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tai muu vuoka kelmulla (minä laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille kalvot). Asettele kääretortun viipaleita reunoille ja pohjalle.

Karhunvadelmarahkatäyte:
reilu ½ litraa karhunvadelmia soseutettuna
200 g vaniljarahkaa
250 g maustamatonta maitorahkaa
4 dl kermaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
7 liivatelehteä

Sulata ja soseuta karhunvadelmat. Ota soseesta noin 1dl sivuun pieneen kattilaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vaahdota kerma ja sokerit. Lisää rahkat ja loput karhunvadelmasoseesta. Kiehauta karhunvadelmasose joka on kattilassa ja sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää se sitten ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Kaada täyte kääretortun siivuilla vuorattuun kulhoon niin että rahkaa on samassa tasossa kääretorttusiivujen kanssa. Älä laita rahkaan liikaa. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia. Kumoa hyytynyt kakku tarjoiluvadille.


Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Ihanaa ja parasta on se että on gluteeniton

    VastaaPoista
  2. Varmasti ihanaa kumpa saisin tänä vuonna omasta puutarhasta karhunvadelmia niin tekisin niinsanotusti satokauden juttuja tuoreeltaan. Sitten nuo ruiskaunokin terälehdet kiinnosta. Onko kaikki ruiskaunokit syötäviä ja miten pakastat ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat! Karhunvadelma on ihana marja ❤ Ruiskaunokki on syötävä kukka. Kasvatan sitä itse ja kerään terälehdet talteen. Kukka pitää kasvattaa luomuna jotta se on terveellistä syödä. Jotkin siemenet ei ole valmiiksi luomua, mutta muutaman vuoden kasvatuksen ja siementen keräämisen jälkeen kukat ja siemenet muuttuvat luomuiksi. Nypin terälehdet irti kukasta suoraan pakasterasiaan. Hyvin säilyvät pakkasessa! Ja ovat ihania koristeita kakuissa, salaateissa ja ihan missä vaan ❤

      Poista
  3. Mulla on tällainen charlotta kokonaan vielä testaamatta, en kyllä ole tainnut koskaan maistaakaan. Mutta kyllä minä vielä joskus tämän tekemistä testaan. Näyttää niin herkulliselta ja kakkuna vähän erilainen kuin tavis kakku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai testaat! Charlotta on helppo, näyttävä ja herkullinen kakku ☺

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊