keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Marja-aroniajuustokakku / marja-aroniahyydykekakku (ø24cm)

Moi!
Olen pitkään jo suunnitellut, että kun saan tilaisuuden leipoa kakkua niin teen marja-aroniasta juustokakun. Nyt vihdoin pääsin toteuttamaan suunnitelmani jee! 😊 Netistä ei nimittäin ohjeita aroniajuustokakkuihin löydy kuin kaksi: tämä Railin ohje ja tämä Pullahiiri Tarun ohje. Railin kakkua olen siskon tekemänä päässyt maistamaankin 😁 Päädyin tekemään oman kakkuni mehusta vaikka yleensä aina pyrin käyttämään marjat kokonaan. Ohjeen alussa keitetään siis mehu josta osa käytetään täytteeseen ja osa kiilteeseen. Mehua jäi vielä vähän juotavaksikin. Suunnittelin reseptin omalla tyylilläni eli samalla reseptin pohjalla jolla teen lähes kaikki juustokakkuni. Kakku onnistui tosi hyvin! Se ihanan marjaisaa, mietoa ja raikasta 😋 Jos ei tietäisi että kyseessä on aronia niin ei varmaan tietäisi mistä marjasta kakku on tehty. Maku on niin yleisen marjaisen makuinen, vai miten sen selittäisi 😅 Kakku näyttää kuvissa kovin kiinteältä mutta se on oikeasti ihanan pehmoista. Ja niin älyttömän hyvää!!! Tätä on kyllä tehtävä lisää heti kun saan taas tilaisuuden! ❤

Ps. Ohje on pitkä kuin nälkävuosi, mutta ei kannata antaa sen hämätä. Kakku on ihan simppeli tehdä 😁





Marja-aroniajuustokakku (ø24cm)


Marja-aroniamehu:
3 dl marja-aronioita
2 dl vettä
1 dl sokeria

Keksipohja:
200 g kaurakeksejä tai Digestive-keksejä
80 g voita

Marja-aroniatäyte:
4 dl kermaa
1 prk (200g) Valion vaniljarahkaa
2oo g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl marja-aroniamehua (1dl lämmitetään liivatteiden sulattamiseen)
8 liivatelehteä

Kiille:
1/2 dl marja-aroniamehua
1 1/2 dl vettä
2 liivatelehteä

Valmista ensin mehu jäähtymään. Keitä marjoja ja vettä noin 10 minuuttia. Painele marjoja samalla rikki jotta mehua ja makua irtoaa mahdollisimman paljon. Siivilöi sitten marjat toiseen kattilaan ja taas painele marjoja jotta kaikki mehut saadaan talteen. Lisää mehuun sitten sokeri ja anna sen sulaa. Lämmitä mehua vielä jos on tarvetta. Jätä sitten mehu jäähtymään vaikka kylmäkallen päälle. Mehua pitäisi tulla 2,5-3dl.

Tee sitten keksipohja. Laita irtopohjavuoan pohjalle pingotettu leivinpaperi ja reunoille kalvot tai öljyä reunat ja jauhota ne tomusokerilla. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti vuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto, vaniljarahka ja marja-aroniamehusta puolet eli 1 dl. Kiehauta sitten toinen puoli eli 1 dl mehua ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää mehu ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan ja tasoita pinta. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään tunnin ennen kiilteen lisäämistä.

Kun kakku on hyytynyt tunnin, tee kiille. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Lämmitä 1/2 dl vettä ja liota pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää sitten joukkoon mehu ja loput vedet. Laita kakun pinnan päälle ruokalusikka ja kaada kiille lusikan kautta kakun päälle.
Anna hyytyä vielä noin kolme tuntia mutta mieluummin yön yli.

Koristeena minulla on tässä kermapursotuksia, marja-aronioita, vadelmia ja verenpisaran terälehtiä. Ovat muuten ihan hauskan makuisia nuo terälehdet 😁

Terveisin Taru

8 kommenttia:

  1. Hyvältä ja täydelliseltä näyttää. Jotain juustokakkua pitäisi tehdä oletko tehnyt koskaan granaattiomenasta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Nila 😍 En ole granaattiomenaa käyttänyt kuin täytekakun koristeena leivonnassa. Joskus olen laittanut sitä hedelmäsalaattiin ja ihan vihreäänkin salaattiin väriä ja yllättävää makua tuomaan 😊

      Poista
  2. Voi kuinka herkullisen näköinen! Olen joskus päässyt maistamaan marja-aroniaa ja miettinyt, minkälaisia herkkuja siitä voisikaan tehdä. Jos pääsen joskus poimimaan marjoja, tätä pitää ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suklaapossu 😍 Mä innostuin tästä aroniasta niin että on pitänyt vaikka mitä kokeilla siitä 😄 Siskolla vieläkin pensaat notkuu ja viimeisimpänä oon ihan vaan mehua keittänyt kattilassa. On tosi hyvää mehua tullut pelkästä aroniasta! 😋 Suosittelen tutustumaan marjaan 👍

      Poista
  3. Ihana kakku! En ole ikinä tehnyt marja-aroniasta yhtään mitään. Tätä on ihan pakko testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tita 😍 Tutustu ihmeessä marja-aroniaan, siitä saa vaikka mitä herkkuja! ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊