perjantai 2. elokuuta 2019

Punaherukkaunelma (kääretorttu punaherukkakreemillä)

Moi!
Nyt on punaherukka-aika ja tänä vuonna meillä onkin hyvin satoa. Yksi pensas antoi oikein ennätyssadon ja olen suojannut marjat ekaa kertaa rastasverkoilla. En jaksanut taistella lintuja vastaan 😁 Linnut sitten taas ovat ihanasti auttaneet tuholaisia vastaan! Olen ikkunasta seuraillut miten ne syövät vihreitä toukkia kasveistani. Epäilen gammayökkösiä, mutta varma en ole. Pelargoniat ja samettikukat syödään... Lehtikaalin sato meni parempiin suihin... yhtään en saanut itselleni, mutta nämä vuodet ovat aina erilaisia. Ikinä ei tiedä miten käy sadolle. Vadelmia olen myös saanut kivasti kun taas viime kesänä ampiaiset söi kaiken. Mutta palataampa tähän kääretorttuun. Tein viime vuonna ystävänpäivänä tälläisen vadelmakääretortun ja tämä on nyt samalla idealla tehty, marja on vaan eri. Kyseessä on siis tuunattu unelmakääretorttu. Ja on muuten hyvää! Raikasta, marjaisaa ja herkullista! Suosittelen kokeilemaan 😋♥



Punaherukkaunelma eli kääretorttu punaherukkakreemillä

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä sen ajan kun teet täytteen.

Punaherukkakreemi:
2 dl punaherukoita
1 rkl vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
---
200 g voita
(tarvittaessa 1-2 rkl vaniljakreemijauhetta)

Mittaa kaikki muut ainekset kattilaan paitsi voi ja kiehauta niin että sokeri liukenee nesteeseen. Soseuta ja jätä jäähtymään. Vatkaa sitten 5-10 minuuttia pehmeää huoneenlämpöistä voita. Lisää sitten pienissä erissä punaherukkasiirappi ja anna vatkaantua vielä 5 minuuttia. Jos seos juoksettuu, lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa hetki.

Levitä sitten pohjan päälle punaherukkakreemi ja kääri rullalle. Laita jääkaappiin kovettumaan.


Terveisin Taru

8 kommenttia:

  1. suussa sulavaa herkkua, eipä ole marjoja että edes saisi kääretortun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pike! Ihanaa kyllä oli! Toivottavasti jostain saisit marjoja :)

      Poista
  2. Hyvän näköinen torttu pitää kokeilla. Meillä ei punaherukoita tullut kauheesti mutta kuitenkin. Minulla on neljä pensasta. Me emme ole koskaan peittäneet marjapensaita, meillä on niitä niin reilusti että vieköön osan. Kaalit voivat tehdä vielä satoa koska niitä lehtiä voi kerätä pakkasiin asti joten älä vielä heitä satotoiveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 😊 Meillä tuli yksi alasleikattu pensas nyt hyvään satoikään niin saatiin hyvin marjoja. Joo lehtikaali on kyllä tosi sitkeä kasvi.

      Poista
  3. Tätäkin kokeilen! Takuulla ihanaa. Jäikö teillä rastaita verkkoon kiinni? Oon kuullu että joillakin on jääny niin en siksi oo iljenny meille laittaa verkkoja. En saattas irrottaa niitä lintuja.�� T. Leena-muori ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi hyvää! Enkä yhtään huijaa 😄
      Meillä ei jäänyt yhtään lintuja verkkoihin. Niiden lintujen takia mä oon verkkoja kans vältellyt mutta hyvin kävi. Meillä on tosi paljon lintuja pihassa koska ruokin niitä talvisin mutta kesällä niitä ei hirveästi kuitenkaan ole.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊