sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Rapea kuorinen myslileipä (2kpl)

Moi!
Tein yksi päivä meille tälläistä myslileipää. Mysliä mulla ei ollut, mutta myslin aineksia paljon. Rusinat varsinkin pitäisi johonkin saada käytettyä, kun muuten meillä ei kukaan niitä syö. Ne sopivat tähän leipään tosi hyvin. Leipä oli maukasta ja mukavia sattumia täynnä, nam! 😏


Myslileipä 2 kpl
5 dl vettä
50 g hiivaa (2 pss kuivahiivaa)
2 rkl juoksevaa luomuhunajaa
2 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
8½ dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
n.40 g (pieni rasia) rusinoita
1 dl kurpitsan siemeniä
1 dl auringonkukan siemeniä
2 rkl pellavan siemeniä
2 rkl mantelirouhetta

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota tuorehiiva siihen (kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta). Lisää öljy, juokseva hunaja ja suola. Lisää lähes kaikki jauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisää lopuksi hyvin joukkoon siemenet, rusinat ja manteli. Anna kohota liinan alla vedottomassa lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi eli noin 20 minuuttia.

Vaivaa sitten taikinasta ilmat pois ja leivo kaksi leipää. Aseta leivät pellille ja ripottele päälle jauhoja ja tee leipien pintaan terävällä veitsellä viillot. Anna kohota liinan alla noin 20-30 minuuttia. Lämmitä tällä aikaa uuni 250 asteeseen ja aseta uunin pohjalle vesiastia. Paista leipiä tässä lämmössä keskitasolla 10 minuuttia ja laske sitten lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia.


Terveisin Taru

6 kommenttia:

  1. Hyvä idea :) Ja näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu 😊 Tämä leipä ei voita enempää päälleen kaivannut 😋

      Poista
  2. Ja nyt alkoi tehdä mieli myslileipää! Näyttää tosi maukkaalle ja on varmasti terveellistä! Mukavaa viikkoa Taru! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena 😊 Tämä oli kyllä hyvää ihanine sattumineen! Ja mukavaa viikkoa myös sinulle 😊

      Poista
  3. Tätä minun pitää kokeilla kiitos ohjeesta .Tein tonnikalapiirakkaa ja täyte oli minusta hyvä. , sopii vaikka voileipäkakkuun .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Tälläiseen leipään saa kivasti upotettua kaikkea hyvää 😋 Se tonnikalatäyte oli kyllä hyvää! Ja tuollaiset täytteet on ihania leivänkin päällä.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊