maanantai 11. helmikuuta 2019

Ystävänpäivän unelmatorttu vadelmakreemillä

Heips!
Sain viikonloppuna inspiraation unelmatorttuun joka sopii hyvin nyt tulevaan ystävänpäivään! ♥ Tavallisen unelmatortun ohjeen löydät täältä. Pohjan tein vaaleana lisäten siihen vaaleanpunaista elintarvikeväriä. Ja kreemin nesteenä käytin pelkän veden sijasta myös vadelmia. Vadelmainen kreemi olikin älyttömän hyvää! Tämä oli ihanan pirtsakka kääretorttu! 😍 Pelargonioissakin oli sopivasti puhjennut useampi kukka kääretorttuun koristeeksi 🌺
 

Ystävänpäivän unelmatorttu vadelmakreemillä 

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
vaaleanpunaista elintarvikeväriä

Vatkaa munat, sokeri ja elintarvikeväri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita sillä aikaa pöydälle uusi leivinpaperi johon ripotellaan sokeria. Kumoa hieman jäähtynyt kääretorttupohja sokerin päälle varovasti ja anna jäähtyä sen ajan kun teet täytteen.

Vadelmakreemi:
1½ dl vadelmia
vajaa ½ dl vettä
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria 
---
200 g voita
(tarvittaessa 1-2 rkl vaniljakreemijauhetta)

Mittaa kaikki muut ainekset kattilaan paitsi voi ja kiehauta niin että sokeri liukenee nesteeseen. Jätä jäähtymään. Vatkaa sitten 5-10 minuuttia pehmeää huoneenlämpöistä voita. Lisää sitten pienissä erissä vadelmasiirappi ja anna vatkaantua vielä 5 minuuttia. Jos seos juoksettuu, lisää vaniljakreemijauhe ja vatkaa hetki.

Käännä kääretorttu vielä kerran ympäri jotta saat kauniimman puolen siitä näkyviin. Ruskettuneessa pinnassa ei vaaleanpunainen väri näy. Levitä sitten ruskettuneeseen puoleen vadelmakreemi ja kääri rullalle. Laita jääkaappiin kovettumaan.

Koristeluun tarvitset kourallisen vaaleanpunaisia Candy meltsejä, jotain söpöä strösseliä, vadelmia ja pelargonian kukkia.


Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Tein juuri kääretortun viikonlopuksi ,mutta en näin ihanan näköistä ja ihanan tuntuinen kreemi. Kokeilen seuraavan kerran tällä sisuksella . Kiitos sinulle tästä ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääretortut on kivan nopeita tehdä ja niitä voi varioida monenmoiseksi 😊 Tämä kreemi oli tosi kiva, makean raikas 😋 Ole hyvä ja kiitos ❤

      Poista
  2. Voi, kun on herkullisen näköinen!

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä herkku! Tuota kreemiä on ihan pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari 😊 Kokeile ihmeessä, kreemi on ihanan makuista!

      Poista
  4. Ihana ystävänpäivän herkku! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊