perjantai 14. syyskuuta 2018

Pitsakastike (2-3 litraa)

Moi!
Mulla on ollut jo pitkään tapana tehdä pitsakastike omista aineksista ja pakastan sitä aina talven varalle pakkaseen. Nyt kun tomaatteja on tullut taas paljon ja yrttejä on myös paljon niin päätin tekaista ison satsin taas kerralla. Mikään ei ole niin ihanaa kuin itse keitetty pitsakastike! Ei ketsupit enää kiinnosta kun tälläistä sivelee pitsapohjan päälle! Maku on taivaallinen! 😄 Mulla on pitsakastikeohje blogissa pariin kertaankin sellaisena pienenä annoksena, mutta nyt halusin laittaa tänne tälläisen isomman ohjeen itselleni muistiin ja muille inspiraatioksi 😊


Pitsakastike noin 2-3 litraa:
1 litra kirsikkatomaatteja
2 prk (yht. 1kg) tomaattimurskaa
1 tuubi (140g) tomaattipyrettä
½ dl oliiviöljyä
½ dl fariinisokeria
2 tl suolaa
1-2 tl mustaa pippuria tai mitä tahansa pippuria
1 kokonainen valkosipuli
nippu tuoretta basilikaa
nippu tuoretta timjamia
nippu tuoretta oreganoa
muutama tuore lehti lipstikkaa

Kuori valkosipulinkynnet, pilko tomaatit, riivi yrteistä lehdet ja mittaa muut ainekset kattilaan. Keitä aineksia hetki kasaan, näin maut heräävät. Soseuta kastike halutessasi sileäksi ja anna sen vielä hetki pulpahdella.

Kaikki ainesten määrät ovat arvioita! Voit halutessasi muokkailla aineksia itsellesi sopivaksi. Voit lisätä jotain tai jättää jotain pois. Tuoretta tomaattiakin kannattaa lisätä miten paljon vain. Pakasta sopivan kokoisissa purkeissa.

Pitihän sitä sitten heti tehdä myös pitsaa! Tällä kertaa pitsan päälle päätyi tonnikalaa, ananasta ja mozzarellaa 😋 Ja nyt kun on hävikkiviikko niin pitsahan on mitä oivallisin paikka hukata kaikki lihojen ja vihannesten jämät! Meillä ei ole koskaan heitetty ruokaa roskiin vaan pienellä mietinnällä saa lähes kaikki käytettyä 👍 Ja onhan tuo pitsakastike myös oikein hyvä paikka käyttää vaikka vähän nahistuneet tomaatit ja yrtit! 

Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Hieno ohje minäkin olen joskus tehnyt itse pienemmän erän ,kun kylläkin kaupan tomaatit meinas tosiaan nahistua . Me olemme samanlaisia ruokaa ei heitetä hukkaan. Kiitos sinulle tästä ohjeesta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Mä en ole koskaan voinut ymmärtää sellaista yletöntä ruoan hamstraamista ja sitten roskiin heittämistä. Olen jo kotoa oppinut ettei ruokaa haaskata. Meidän pitäisi enemmän säästää luontoamme ja arvostaa sitä mitä meillä on.

      Poista
  2. Voi nam! Pitääpä lisätä ostoslistaan yrttejä! Sulatatko, vai leviääkö ilman? ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos löydät edullisesti yrttejä niin kannattaa ehdottomasti tehdä isompi satsi pakkaseen valmiiksi. Sieltä on sitten näppärä napata ihanaa kastiketta aina tarpeen tullen 😄 Ei tuota jäisenä saa levitettyä. Mä käytän purkkia mikrossa sulatuksella tai lämmityksellä ja sekoittelen välillä. Jäisen kastikekokkareen voi laittaa myös kattilaan ja lämmitellä miedolla lämmöllä taas juoksevaksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊