maanantai 30. huhtikuuta 2018

Hyvää vappua!

Heips!
Tulin toivottamaan kaikille hauskaa vappua! 
Tein jo viikonloppuna pari satsia munkkeja 😄 Munkkeihin (kinuskilla) löytyy ohje täältä ja siman ohje täältä. Tässä teille kuvia viikonlopun herkullisista munkeista! 😋💖
💕Hauskaa vappua!💕





Niin ja tässä meidän perheen uusi jäsen, Anneli 😍❤ Tytöt keksi nimen 😄

Terveisin Taru

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Prinsessatäytekakku sateenkaaripohjalla (22x32cm)

Moi!
Viikonloppuna juhlittiin yhden siskoni tyttären syntymäpäiviä. Pinjalla on aina ollut toiveet syntymäpäiväkakuistaan hyvin selvillä ja niin oli tälläkin kertaa 😄 Kakussa piti olla sateenkaaren värinen pohja, päällä sateenkaari ja kakun pitää olla prinsessakakku. No, tämä kummitäti joutui hetken miettimään miten sateenkaaren värinen kakku olisi helpoin toteuttaa. Ensin suunnittelin, että kakkuun tulisi erivärisiä kerroksia, mutta se olisi ollut kovin työläs homma. Ehdotin sitten sellaista raidallista pohjaa jossa kaikki värit on samassa pohjassa. Näin olen nähnyt esimerkiksi juustokakkuja tehtävän. Sokerikakkupohja ei ole paras taikina tähän koska ilmavuus katoaa mitä enemmän taikinaa sekoittaa, mutta vaikka pohja tiivistyi, se oli hyvä! Ja juustokakkumainen mansikkarahkatäyte tarvitsikin vahvemman pohjan alleen. En tiedä tarvitseeko kukaan ohjetta tälläiseen pohjaan, mutta kirjoitan sen tänne ylös ihan muistiin ja muutenkin. Valmiit kukka- ja perhoskoristeet, kakkukuvan ja prinsessakynttilän tilasin Ullan Unelmasta. Sateenkaaren tein sokerimassasta. Pursotukset olivat aika prinsessamaiset röyhelöt 😍

💛💜Onnea Pinja 4-vuotta! 💜💛





Kakkuun tein 10 munan sokerikakkupohjan. Taikinan jaoin 6 osaan ja värjäsin kaikki taikinat sateenkaaren väreillä. Kaadoin taikinat vuorotellen vuokaan niin että uusi taikina tuli aina keskelle (katso kuva). Taikinan ilmava rakenne kärsii värien sekoittamisesta joukkoon joten kannattaa sekoitella taikinoita mahdollisimman vähän. Minulla kakusta lähti tosi paljon kuohkeutta ja kakkupohjat olivatkin paljon sokerikakkupohjaa tiiviimpiä. Mutta silti hyviä! Kakkupohja jäi myös sen verran matalaksi, että leikkasin sen vain kahteen osaan. Pohjat kostutin vaniljamaidolla.

Kakkuun tein juustokakkumaisen hyydytettävän mansikkarahkatäytteen.

Mansikkarahkatäyte:
6 dl kermaa
2 prk Valion makea mansikkarahkaa
500 g mansikkaa (suomalainen pakaste)
3 tl vaniljasokeria
8 rkl mansikkahilloa
10 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta mansikat, käytä aina kotimaisia pakastemansikoita jos tuoreita kotimaisia ei ole tarjolla. Sulata mansikat kunnolla, ne eivät saa olla liian kylmiä ettei täytteestä tule liian kylmää. Tällöin liivatteiden toiminta häiriintyy.
Vatkaa sitten kerma vaniljasokerin kanssa vaahdoksi. Lisää rahkat ja mansikkahillo. Ota mansikkasoseesta kattilaan 1dl sivuun ja lisää loput täytteeseen. Kiehauta sitten mansikkasose ja liota pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen.

Laita toinen kakkupohja irtopohjavuoan reunojen sisälle (käytä myös kalvoja). Kostuta pohja ja kaada täyte päälle. Laita sitten toinen pohja päälle ja kostuta se. Laita sitten jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mieluummin kuitenkin yön yli.

Pursottelin kakun vispikermalla. Kermaa meni noin 6-7dl.

Alla kuva kakusta leikattuna. Pohja oli kyllä aika veikeä 😆


Terveisin Taru

torstai 19. huhtikuuta 2018

Tomaatti-mozzarella-pesto-pitsat (2 kpl)

Moikka!
Tein vaihteeksi kasvispitsaa iltapalaksi. Löysin kaupasta niin ihania pikkutomaatteja, keltaisia ja punaisia, että inspiroiduin niistä 😃 Nämä ovat kyllä ihanat ainekset yhdessä, tomaatti, mozzarella ja pesto. Lisäksi siihen vielä kevätsipulia ja fetaa hieman, nam! Oli tosi onnistunutta pitsaa! 😋 Jaksaa tämän voimalla taas tehdä pihahommia. Kunhan vaan routa jo sulaisi!


Tomaatti-mozzarella-pesto-pitsa
2 pyöreää pitsaa

Pitsapohjat:
3 dl vettä
25 g tuorehiivaa (1 pss kuivahiivaa)
½ tl suolaa
4 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia). Painele jauhotetuilla sormilla pitsapohja pellille.

Pitsakastike:
2 dl tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
½ dl vettä
2 rkl fariinisokeria
½ tl suolaa
½ tl mustaa pippuria
3-4 valkosipulin kynttä
kourallinen tuoretta basilikaa
1 tl pitsamaustetta
1 tl oreganoa, timjamia tms.

Kuori valkosipulinkynnet ja mittaa kaikki ainekset kattilaan. Keitä aineksia hetki kasaan, näin maut heräävät. Soseuta kastike halutessasi sileäksi.
Kaikki ainesten määrät ovat arvioita! Voit halutessasi muokkailla aineksia itsellesi sopivaksi. Voit lisätä jotain tai jättää jotain pois. Tuoretta tomaattiakin kannattaa lisätä.
Levitä kastiketta pohjien päälle.

Tätä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja pakastaa sopivan kokoisissa purkeissa!

Täytteet:
n. 4 dl juustoraastetta
vihreää pestoa
2 palloa mozzarella-juustoa
pari kourallista kirsikkatomaatteja
2 kevätsipulia
fetajuusto-kuutioita

Ripottele kastikkeen päälle juustoraaste ja tiputtele sitten teelusikalla pestoa sinne tänne.
Laita sitten päälle viipaloitu mozzarella ja viipaloidut sipulit ja tomaatit.
Laita lopuksi fetaa ja vielä ihan vähän juustoraastetta.
Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.


Terveisin Taru

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Juuressämpylät chia-siemenillä (16-20kpl)

Heips!
Tein sämpylöitä ja siemennäkkäriä. Näiden sämpylöiden resepti sai alkunsa juuressoseesta jonka ostin ihan leipomista varten. Löysin Pirkan juuressosepötkylän (kurkkaa tänne) jossa oli lanttua, porkkanaa ja palsternakkaa. Ainesosat tässä soseessa: porkkana, palsternakka,vesi, lanttu, maissitärkkelys, sipuli, suola 0,7%. Minä niin tykkäisin 100 prosenttisista soseista, mutta kyllä tämäkin menetteli 😁 Juureksilla saa lisättyä huimasti kuitua leipään! Suosittelen kokeilemaan! Ja varoituksen sana... lanttu tuo oman ominaisen tuoksunsa sämpylöihin! Hah! 😆 Lapset eivät siitä silti yhtään välittäneet. Nämä oli tosi pehmoisia ja maukkaita sämpylöitä! 💕



Juuressämpylät chia-siemenillä
500 g juuressosetta (Pirkka: lanttu, palsternakka, porkkana)
2 dl vettä
50 g hiivaa
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
½-1 tl suolaa
½ dl chia-siemeniä
2 dl grahamjauhoja
8 dl vehnäjauhoja

Lämmitä kattilassa juuressose ja vesi kädenlämpöiseksi. Kaada seos taikinakulhoon ja liota hiiva joukkoon. Lisää joukkoon hunaja, öljy ja suola. Lisää sitten chia-siemenet ja grahamjauhot. Lisää lopuksi vehnäjauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla vedottomassa lämpimässä paikassa noin 20-30 minuuttia. Vaivaa taikinasta sitten ilmat pois ja leivo taikinasta sämpylöitä. Anna kohota pellillä liinan alla noin 15 minuuttia. Paista 225 asteessa noin 12-15 minuuttia kunnes ovat kypsiä. 

Minä tein taikinasta isoja sämpylöitä 16 kappaletta.


Siemennäkkileipään laitoin myös chia-siemeniä ½dl. Ohje näkkäriin löytyy täältä.

Terveisin Taru

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Trooppinen juustokakku

Moi!
Tein naapuriin tilauksesta syntymäpäiväkakun. Toiveissa oli raikas trooppinen juustokakku. Ohje kakkuun löytyy täältä. Nyt kun kuistillani  taas kukkii niin oli ihana käyttää syötäviä kukkia koristeena! Kukkina tässä on siis verenpisaraa ja pelargoniaa. Mielestäni ovat oikein trooppisen näköisiä! 😄 Laitoin koristeeksi vielä appelsiinia, limeä ja pensasmustikoita. Numerot tein candy meltsillä.
Ja miten ihana ilma on ollut Porissa tänään! Ollaan oltu ulkona pihahommissa koko päivä! 😍




Terveisin Taru

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Banaani-mangotorttu

Moi!
Teki mieleni hirveästi jotain herkkua 😁 Mietiskelin hetken mikä valmistuisi nopeasti ja päädyin tekemään raikkaan tortun mangosta ja banaanista. Pohjan päälle laitoin anopin tekemää omena-lakkahilloa ja se sopikin banaanin ja mangon kanssa hyvin yhteen. Oli se tosi kauniin näköistäkin 😊 Päätin pyöritellä banaanin palat mangososeessa ja se oli kyllä hyvän makuista. Päälle tuleva mangokerma oli todella hyvä keksintö myös! Ihana torttu oli ja menikin pari palaa niin että humpsahti! 😋😄



Banaani-mangotorttu:
Tarvitset 2-3 kananmunan torttupohjan.
Tein pohjan gluteenittomana vaaleista gluteenittomista jauhoista.

Täytteeksi laitoin anopin tekemää omena-lakkahilloa ja tämän päälle pilkoin 2 banaania jotka pyörittelin ½dl 100% mangososetta ja 1rkl sitruunanmehua.

Näiden päälle vielä
Mangokermavaahto:
2 dl kermaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl vaniljasokeria
½ dl 100% mangososetta
3 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma, hunaja ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää lopuksi mangosose ja sitten vaniljakreemijauhe.
Laita vaahto banaanin palojen päälle. Koristele haluamallasi tavalla.


Terveisin Taru

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Mango-banaanirahka

Hei!
Harvoin tulee ostettua kokonaisia mangoja. Edellisestä kerrasta on jo paljon aikaa... En niin välitä kokonaisen mangon käsittelystä nimittäin 😀 ja nykyään saa mahtavia 100% soseita joissa on huimasti makua. Olen esimerkiksi ihastunut Pirkan 100% luomu mangososeeseen jota myydään 90g pussukoissa. Löytyvät K-kaupoissa vauvanruoka osastolta. Ovat näppäriä pikkupussukoita! Mutta nyt siis innostuin kaupassa ostamaan kokonaisen mangon, mielessä ihana välipalarahka perheelle. Päätin yhdistää kaksi hyvää, ihanan tuoreen mangon ja voimakkaan makuisen mangososeen saadakseni makua rahkaan oikein kunnolla. Ja kyllä tuli hyvää!! Jösses!! Mutistiin ja hyristiin porukalla tyytyväisinä kun tätä syötiin! 😍💛 Nyt siis taas saatte rahkaohjeen, koska tässä on nyt niin ainekset ja maku kohdillaan. Makeutus taas pääosin hunajalla 💛


Mango-banaanirahka:
2 dl kermaa
250 g pehmeää maitorahkaa
200 g turkkilaista jogurttia (10% rasvaa)
2 tl vaniljasokeria
½ dl juoksevaa hunajaa
1 mango
1 banaani
1 dl 100% mangososetta

Vatkaa kerma, vaniljasokeri ja hunaja vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka ja jogurtti. Lisää joukkoon sitten mangosose (voit säästää vähän pinnan koristeluun, samoin kuin mangon paloja). Pilko mango ja banaani joukkoon. Nauti!

Minä teen muuten kaikki aina laktoosittomana siitä erikseen mainitsematta. Kaikki onnistuu siis tosi hyvin myös laktoosittomana!

Terveisin Taru

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Inkivääri-sitruunashotti

Moi!
Perheen naisten kesken aina jaetaan tälläisiä juttuja ja tästä  flunssankarkoitustehoterveysjuomasta kuulin yhdeltä siskoistani. Viimeksi kun hän oli meillä kylässä, hän toi minulle ja miehelleni tätä oikein pullossa, että saatiin maistiaiset 😍 Mä kyllä aina innostun tälläisistä jutuista, että ihan oikeaan osoitteeseen tuli maistiaiset! Nyt tein sitten itsekin tätä ja heti tietty tuplasatsin 😄 Mun mielestä oli tosi hyvä juttu, että hunaja lisätään juomaan vasta sen jäähdyttyä (itse haudutin inkivääriä puoli tuntia). Hunajan hyvät ominaisuuden nimittäin alkavat hävitä 40 asteessa! En ollut muuten koskaan käyttänyt tuoretta inkivääriä missään... En ole nimittäin kovin suuri ystävä voimakkaille mauille tai polttelulle suussa, esim chilistä en pidä olenkaan... Mutta, kun tietää miten terveellistä inkivääri on, niin kyllä sitä hetken kestää pientä poltetta 😅  Ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä todella TEHOKKAAN makuista, heh! 😁 Netistä löytyy pitkiä listoja joissa luetellaan inkiväärin terveysvaikutuksia joten en nyt listaa niitä tänne. Sitruuna ja hunaja ovat molemmat myös huippuja terveydelle joten katsotaan alkaako ihmeitä tapahtua kun juon tälläisen shotin joka aamu 😉😄💛
Ps. Jos sinulla on jo kokemuksia tästä juomasta niin kerro ihmeessä meille muillekin!


Inkivääri-sitruunashotti
n. 100g inkivääriä
1 sitruunan mehut
½ dl hunajaa
½ l vettä

Raasta tai pilko inkivääri ja kiehauta samalla puoli litraa vettä kattilassa tai vedenkeittimessä. Lisää raastettu inkivääri kuumaan veteen ja anna hautua 20 minuuttia. Kaada seos siivilän läpi pienempään astiaan ja painele inkivääristä kaikki neste mukaan. Lisää joukkoon hunaja ja sekoita. Purista seuraavaksi joukkoon yhden sitruunan mehut. Valmiin juoman voi pullottaa.

Ohjeen sisko löysi MTV3:n sivuilta, täältä
Muuttelin ohjetta omannäköiseksi.

💛💛💛
Käytän muuten aina kotimaista hunajaa. Mielummin lähihunajaa ja luomua. Olen lukenut että ulkolaisista hunajista on löydetty antibioottien ja torjunta-aineiden jäämiä. Vaikka kyllä noita Suomessakin käytetään, eikä mehiläisten kulkua tietenkään pysty varmaan tarkkaan seuraamaan. Silti koitan parhaani tehdä valinnoissani, että perheeni saisi mahdollisimman puhdasta hunajaa käyttöönsä. Ja ihan tässä meidän lähikaupassa asiaa joskus ihmettelin kun hyllyssä oli lähemmäs kymmentä eri hunajaa ja vain yksi suomalainen. Siksi hamstraan lähiluomuhunajaa aina kun käyn isommassa marketissa jossa on paremmat valikoimat.
💛💛💛

Terveisin Taru

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kaurasämpylät (n.22kpl)

Moi!
Meillä oli tänään leivänleivontapäivä 😊 Tehtiin lasten kanssa kaurasämpylöitä ja sitä ennen paistoin vielä siemennäkkileipää pellillisen. Olen koittanut tehdä sitä aina tasaisin väliajoin, kun siitä niin tykätään. Ohje siihen löytyy täältä. Sämpylöihin laitoin myös auringonkukansiemeniä, kun tykkään niistä niin paljon. Nämä oli tosi hyviä sämpylöitä!


Kaurasämpylät n.22 kpl
7 dl vettä
50g tuorehiivaa (tai 2 pussia kuivahiivaa)
2 rkl hunajaa
2 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
3 dl neljän viljan hiutaleita
n. 8-9 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl auringonkukansiemeniä
100 g voita sulatettuna

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota joukkoon tuore hiiva. Kuivahiivassa noudata pakkauksen ohjetta. Lisää veteen hiutaleet ja myös hunaja, suola ja suurin osa vehnäjauhoista. Alusta taikina kimmoisaksi. Lisää sulatettu voi, vaivaa hetki ja lisää sitten vielä loput jauhot. Alusta taikina kiinteäksi. Anna taikinan levätä liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa 20-25 minuuttia.

Vaivaa taikinasta ilmat pois ja pyörittele siitä sämpylöitä, siirrä ne leivinpaperin päälle uunipelleille. Kohota sämpylöitä lämpimässä paikassa liinan alla noin 20 minuuttia kunnes ovat kunnolla kohonneita.

Paista sämpylöitä 200 asteessa noin 15 minuutin ajan.

Lapset teki hauskoja sämpylöitä itselleen.
Varsinkin pienemmän tytön tekemät pallerot ja kokkareet ovat hupaisia! 😃

Terveisin Taru