torstai 7. joulukuuta 2017

Ihanat sokerikuorinnat!

Hei!
Täällä tehdään lisää pieniä lahjuksia ystäville ja sukulaisille. Saippuan ja jalkakylpypommien lisäksi olen kokeillut ekaa kertaa tehdä itse sokerikuorintaa. Itse olen alkanut miettimään parin viime vuoden aikana kaikkea sitä kemikaalikuormaa jonka ihmiset itseensä laittavat. On mukava tehdä itse omat kosmetiikkatuotteensa niin ainakin tietää mitä ne sisältää. Minua kauhistuttaa esimerkiksi kaikki ripsiväreissä olevat homeenestoaineet ym! Näitä juttuja ei aina tule ajateltua... Kannattaa kokeilla kotikosmetiikkaa jos hiukankin asia kiinnostaa. Tässä touhussa saa tekemisen iloa ja itseään ja muitakin ihmisiä on aina tärkeää helliä ja hoitaa 😍💖 Tykästyin itse kovasti tähän sokerikuorintaan! Olen kuorinut tällä nyt kädet pari kertaa ja jalkojakin kokeilin kerran. Jalkojen kuorinta oli mielestäni oikein ihanaa ja kun sitä ennen piti vielä jalkoja ihanassa jalkakylvyssä! 😉 Sokeri kuorii ihoa ja kookosöljy kosteuttaa ihanasti jos sitä ei pese pois.

Muistutuksena että Instagramissa voit seurata enemmänkin touhujani! 😊


Ohjeen perusmassan määrät olen löytänyt Pinterestistä.

Sokerikuorinta perusmassa:
noin ½ dl kookosöljyä (mietoa)
2 dl sokeria

Lisäksi:
10-20 tippaa tuoksuöljyjä elintarvike- tai saippuatuoksuja
hyvin pieni määrä värjäykseen elintarvike- tai saippuavärejä
lisäksi ruusun terälehtiä tai muita kuivattuja kukkia
myös merisuolaa voisi lisätä joukkoon

Lämmitä ensin kookosöljyä mikrossa sen verran että se muuttuu juoksevaksi ja lisää sitten sokeri. Lisää tuoksua ja väriä ja sekoittele kunnolla. Purkita. Tästä määrästä saat noin 4 purkillista sokerikuorintaa. Nuo purkkini ovat suurinpiirtein pilttipurkin kokoisia.

💛Kookosöljynä käytin reilun kaupan luomu kookosöljyä joka ei juurikaan tuoksu miltään (purkissa oli teksti "neutral taste).

💛Itse käytin saippuan tekoon tarkoitettuja nestemäisiä värejä ja tuoksuöljyjä. 

💛Vaniljasokerin tuoksuiseen kuorintaan laitoin aivan ihanaa tuoksuöljyä nimeltä vaniljasokeri, joukkoon laitoin myös ruusun terälehtiä. Väriä en laittanut siihen lainkaan.

💛Laventelisokerikuorintaan laitoin eteeristä laventelituoksuöljyä (rentouttaa ja rauhoittaa), kuivattua laventelia, sinistä ja punaista nestemäistä saippuaväriä.

💛Purkit olen ostanut Tigeristä.

💛Tein kuorintaa myös fariinisokerista ja kahvinpuruista, mutta en ottanut siitä kuvaa kun se oli niin ruman näköistä 😄 se ajoi kyllä silti asiansa ja tuoksui hyvältä!



Terveisin Taru

5 kommenttia:

  1. Ihania, kiitos kun muistutit tästä! Tein yksi vuosi ystäville lahjaksi piparminttukuorintaa samaan tapaan <3 Värjäsin vielä osan massasta pinkiksi pastavärillä ja laitoin purkkiin kerroksittain :) Tuli ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni ja hyvä jos postauksesta oli iloa sulle 😄 Mä tein myös piparminttukuorintaa vaaleanpunaisena mut en kuvannut sitä. Se oli ihanan piristävää kyllä! 😍

      Poista
  2. Ihania ideoita, pitää kokeilla tällaisia. Kaupassa suht kaliita, ja suuressa kulutuksessa itselläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura! Ja ole hyvä 😊 Tee ihmeessä tätä jos tykkäät kuorinnoista! Mä en oo vartaloa vielä kokeillut mutta mietin kuinka teräviä sokerikiteet siihen on... jaloissa tää oli ihanaa! Kämmeniä kiteet kutitti! 😄

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊