sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Moi!
Haluan kiittää kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa ihanaa uutta vuotta 2018! 😄

Ohje aivan ihanan herkullisiin kylmäsavulohirulliin löytyy täältä.
Ja ohje saaristolaisleipään löytyy täältä.

Terveisin Taru 

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Baileys-pannacotta (8kpl)

Moi!
Tein jouluaterian jälkiruoaksi tälläistä pannacottaa Baileys-likööristä. Oli kyllä hyvän makuista! 😋 Alla olevaan ohjeeseen laitoin pari ainesta noin-versioina. Eli, kannattaa laittaa ensin 2dl Baileys-likööriä ja maistella sitten tuntuuko itsestä, että haluaa Baileyssin maistuvan enemmän. Liivatteista sen verran, että tein nämä kuudella liivatteella ja pannacotta oli aika vahvaa, mielestämme hyvää koostumukseltaan, mutta siis jos itse olet pehmeämmän ystävä niin laita liivatteita vain viisi. Nämä voisikin toimia ihanasti uuden vuoden juhlissa jos annokset tekee juhlavasti viini- tai shampanjalaseihin! 😏🎉🥂🍾


Baileys-pannacotta 8 kpl
6 dl kermaa 
2-3 dl Baileys-kermalikööriä (laitoin 3)
3 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
5-6 liivatelehteä (laitoin 6)

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
Kuumenna höyryävän kuumaksi, lähes kiehuvaksi kerma, Baileys ja sokerit, mutta älä keitä. Liota liivatelehdet seokseen ja sekoittele kunnolla. Jaa seos laseihin ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. Voit hyvin tehdä annokset jo tarjoilua edeltävänä päivänä, mutta muista suojata annokset laittamalla ne joko kakkukuvun sisälle tai laittamalla kelmua lasien päälle, ettei pannacotta kuoretu. 

Terveisin Taru

lauantai 23. joulukuuta 2017

Piparkakkutalo 2017

Hei!
Tässä meidän tämän vuoden piparkakkutalo. Jotenkin ei tänä vuonna napannut yhtään nämä pikkutarkat hommat... että ei tullut siis mikään kaunokainen tästä mökistä 😁😅 Muutenkaan ei olleet piparkakkutalohenget paikalla tätä tehtäessä. Unohdin paistaa pohjan talolle ja piti sitten jälkikäteen pikeerillä liimailla sydämiä yhteen. Pikeereitä en hirveästi jaksanut tehdä ja osa jäi liian vahvoiksi eivätkä tasoittuneet kauniisti. Myöskin tomusokeri oli loppu kun piti lumi sirotella talon päälle. Plendasin sitten tavallista sokeria hienommaksi mutta ei se siitä kovin lumiseksi tullut 😅 Lapset tykkäsi silti tosi paljon talosta ja sehän tässä on tärkeintä! Heitä varten näitä taloja väsäilenkin 😄💕

Tämä postauksen myötä toivottelen kaikille ihanaa ja rauhallista joulua! Nauttikaa läheisistänne, hyvästä ruoasta ja herkuista! 💕






Terveisin Taru

perjantai 22. joulukuuta 2017

Luumujälkiruoka riisipuurosta ja veikeä vinkki riisipuuroon!

Moi!
Tässä olisi nyt jouluaaton aamupalapuuro ja jälkiruoka hoidettuna lähes samalla kertaa 😉 Testasin ensin vinkin jossa tehdään riisipuuro uunissa paistopussissa. Vinkin pongasin Viimeistä murua myöten-blogista Saaralta. Vinkki olikin aivan mahtava ja toimiva! Tällä tavalla sai pehmeää puuroa ilman hämmentelyä ja tiskiä! Kiitokset vaan Saaralle hyvästä ideasta! 😄 Oma versioni ohjeesta postauksen lopussa!

Säästin puurosta tietysti tahallani vähäsen, että pääsin kokeilemaan jotain jälkiruokaa johon puuroa tulisi! Kauheasti ei ohjeita netistä löytynyt ja päädyin sitten keksimään tälläisen luumuisen version. Tämä jälkkäri olikin todella hyvää ja helppoa!! Jälkiruoasta saa myös pienellä vaivalla kauniit kun käyttää astioina vaikka viinilaseja ja viitsii vähän koristella annoksia! 😍


Luumujälkiruoka 5-6 hengelle
noin 4 dl riisipuuroa
2 dl kermaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
noin 1 dl luumumarmeladia

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää luumumarmeladi ja riisipuuro nostellen.
Laita seos kauniisiin laseihin ja koristele haluamallasi tavalla.
Minulla on näissä pieniä joulupipareita ja viinirypäleitä.


Riisipuuron tein näin:
Mittasin paistopussiin, joka oli vuoassa, litran maitoa, 2 dl puuroriisiä ja 1 tl suolaa ja sekoitin aineksia sen verran että suola sekoittui. Pussi kiinni ja sitten sulkijan voi jättää sen verran löysälle että höyryt pääsee ulos tai leikata yläpäähän pari pientä reikää. Pidin puuroa uunissa 150 asteessa noin 1½ tuntia. Ei sekoittelua eikä muutakaan! Jes ja nam! 😄
Ps. Pussin loppupuurojen raapimiselta pääsee kun leikkaa pussin toisen alakulman auki ja pursottelee sisällön johonkin purkkiin!

Terveisin Taru

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Nopea mustikkaleivoskakku

Moi!
Tätä ihanaa mustikkaleivoskakkua meillä syötiin itsenäisyyspäivänä. Mustikkahan on melko mieto marja, mutta kakku on tosi hyvää ja raikasta, varsinkin tekeydyttyään seuraavaan päivään. Täytekakuthan paranevat vaan kun saavat olla kylmässä vähintään yön yli. Kakku on lähes identtinen aiemmin tekemäni vadelmaleivoskakun kanssa (joka on ihan järkyttävän hyvää!😋), vadelmat vaihdoin vaan mustikoihin ja sokerin vähensin puoleen. Kakku on superhelppo ja nopea, se tehdään kääretorttupohjasta joka valmistuu tosi äkkiä ja sinä aikana kun pohja jäähtyy tehdään mustikkarahka. Tällä kertaa kyllä pursottelin kakun koska halusin tehdä kakusta juhlavan Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivän kunniaksi 💙

💙 Onnea ihana Suomen maamme! 💙



Nopea mustikkaleivoskakku

Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. 

Anna jäähtyä vähintään huoneenlämpöiseksi ja tee sillä aikaa täyte.

Mustikkatäyte:
2 dl kermaa
1 prk (n.150g) ranskankermaa
1 prk (250g) maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2½ dl mustikoita soseena
1 dl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokerit, yhdistä sitten joukkoon ranskankerma ja rahka. Soseuta sitten (sulatetut) mustikat ja lisää täytteeseen. Lisää lopuksi muutamassa erässä vatkaten joukkoon vaniljakreemijauhe. Jätä täyte odottamaan siksi aikaa kun valmistelet pohjan. 

Kostutukseen 2 x 1 dl maitoa tai muuta nestettä.

Leikkaa pohja keskeltä kahtia ja aseta toinen pohja tarjoilulautaselle. Kostuta pohja maidolla (1dl) ja levitä päälle koko mustikkatäyte. Aseta sitten täytteen päälle toinen pohja ja kostuta taas maidolla (1dl).

Vatkaa sitten päälle 4 dl kermaa + 4 tl vaniljasokeria ja levitä tai pursottele vaahto kakun päälle. 

Koristele kakku vielä ½ litralla pensasmustikoita. 
Tee mustikoista halutessasi Suomen lipun risti.


Terveisin Taru

perjantai 15. joulukuuta 2017

Piparijuustokakku 24cm (liivatteeton)

Moi!
Viime vuonna kokeilin tätä Makeaa-blogin Liisa Westerbergin piparijuustokakkua ja tykättiin tästä tosi paljon. Viime vuotisen kakun voit katsoa täältä. Tällä kertaa tein kakun isompana, suurensin Liisan ohjeen 1½ kertaiseksi. Kakku on liivatteeton ja hyytyy piparkakkujen voimalla. Massa on myös mascarponen ansiosta vahvaa. Tämänkin herkuttelusta on jo pari viikkoa kun vietettiin yhtenä viikonloppuna pienellä porukalla pieniä pikkujouluja 😍💕


Piparijuustokakku 24cm

Pohja:
250 g piparkakkuja
100 g voita

Täyte:
500 g mascarpone-tuorejuustoa
6 dl kermaa
1 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
225 g piparkakkuja

Öljyä ja tomusokeroi kakkurengas tai irtopohjavuoan reuna 24cm tai käytä reunakalvoja. Aseta rengas suoraan tarjoiluastialle.

Valmista ensin pohja. Murskaa piparkakut hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita murskaan. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja kylmään täytteen teon ajaksi.

Mittaa mascarpone, kerma, tomusokeri, vaniljasokeri ja kaneli kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Laita täytteestä 1½-2dl tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Murskaa piparkakut veitsellä paloiksi ja sekoita loppuun täytteeseen. Sekoita kunnes täyte on paksua vaahtoa. Älä sekoita liikaa ettei täyte juoksetu ja muutu rakeiseksi.Levitä täyte mahdollisimman tiiviisti pohjan päälle. Pursota ruusukkeet kakun päälle.

Poista rengas kuumentamalla sitä ulkopuolelta hieman kaasupuhaltimella tai kuumaan veteen kostutetulla pyyhkeellä. Liu'uta rengas pois kakun ympäriltä. Koristele haluamallasi tavalla.

Ohje on kopioitu Liisa Westerbergin Makeaa joulua-kirjasta mutta suurensin sen 24cm vuokaan sopivaksi.


Tarjolla oli hirveästi herkkuja mutta makeasta osastosta mainittakoon tämä masaliisa jossa on Pullahiiren ohjeella tehty vatkattava kuorrute eli mokkainen kaakaokreemi. Koristelin piirakan rouhitulla karkkikepillä. Ohje löytyy täältä.

Terveisin Taru

tiistai 12. joulukuuta 2017

Appelsiini-charlotta (24cm)

Heips!
Muutama viikko sitten tein tälläisen piristyskakun kaiken pimeyden keskelle 🌞 Kyllä tämä vähän helpotti! 😆 Kaikki alkoi appelsiinimarmeladista jonka halusin käyttää ja halusin tehdä jotain raikasta kakkua. Me tykätään tosi paljon tästä appelsiinicharlotasta ja muokkasinkin siitä täytteestä tämän täytteen. Tämä oli kyllä ihanaa charlottaa! Oikein piristävää herkkua! Ja ostinpa itselleni kimpun neilikoita ja ruusujakin, ne vasta piristääkin tähän aikaan vuodesta! 😄💕


Appelsiini-charlotta: 

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoitellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia.
Kun kääretorttupohja on jäähtynyt hieman kumoa se sokeroidulle leivinpaperille ja levitä päälle
purkillinen eli 230g appelsiinimarmeladia
ja kääri se tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään. Anna kääretortun tekeytyä jääkaapissa tunnista pariin. Leikkaa kääretorttu 1cm siivuihin. Vuoraa 24cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tai muu vuoka kelmulla (minä laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille kalvot). Asettele kääretortun viipaleita reunoille ja pohjalle.


Appelsiinirahkatäyte:
4 dl kermaa
1 prk sitruunarahkaa
1 prk maustamatonta maitorahkaa
2 appelsiinia (säästä puolikas liivatteiden sulattamiseen)
5 liivatelehteä
½ appelsiinin mehu liivatteiden sulattamiseen
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota kerma ja sokerit. Lisää rahkat. Leikkaa appelsiinit pieniksi paloiksi (säästä puolikas appelsiini josta puristat mehut liivatteiden liottamiseen). Sulata kylmässä vedessä pehmenneet liivatelehdet kiehautettuun appelsiinimehuun (n.½ dl) ja lisää ohuena nauhana kerma-rahkaseokseen. Lisää lopuksi appelsiinipalat. Kaada täyte kääretortun siivuilla vuorattuun kulhoon. Anna hyytyä kylmässä vähintään 4 tuntia. Kumoa hyytynyt kakku tarjoiluvadille. 


Terveisin Taru

maanantai 11. joulukuuta 2017

Arvonnan voittaja!

Moikka kaikki!
Olen arponut voittajan Random.org-sivustolla! Osallistujia oli 47 kpl.
Kiitos kaikille osallistujille! 💕
Voittaja on numerolla 27, Jenna | mehtämiehen muusa! Onnea! 🎆
Laitatko minulle osoitetietosi sähköpostiin niin saadaan paketti sinulle! 😊
taikakakut@luukku.com
Palkinnoksi Jennalle lähtee siis paras tylla ikinä, rulla pursotinpusseja ja erilaisia nonparelleja! 😃


Terveisin Taru

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Maukkaat kinkkumuffinssit (12kpl tosi isoja)

Hei!
Testailin pikkusuolaista joku kerta ja hetken tutkittuani nettiä päädyin näihin Annen kinkkumuffinsseihin. Annen postaukseen jätettyjen kommenttien perusteella uskaltauduin testaamaan näitä. Muffinsseja oli nimittäin kovasti kehuttu! Minä tein nämä gluteenittomana ja näistä tulikin tosi maukkaita ja meheviä. Nämä olivat parhaimmillaan tuoreena ja huoneenlämpöisenä. Tykättiin näistä niin paljon, että tehdään varmasti uudestaankin! 😋


Alkuperäisen ohjeen löydätte Annen Liian hyvää-blogista. 
Olen muuttanut tähän ainekset niin kuin itse nämä tein.

Kinkkumuffinssit: 12 kpl tosi isoja
4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
½ tl paprikajauhetta
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
2 dl maitoa 
2 kananmunaa
3/4 dl öljyä
150 g kinkkusuikaleita
2 dl juustoraastetta
1 suippo paprika pieninä kuutioina
½ dl ruohosipulia

Kuorrutus:
1 prk maustettua tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
2-3 rkl creme fraichea notkistamaan tuorejuustoa
6 kpl kirsikkatomaatteja
tuoretta persiljaa

Sekoita kaikki jauhot ja mausteet ensin keskenään. Lisää kuivien aineiden päälle maito, munat, öljy (kaikki kerralla päälle) ja sekoita ruokalusikalla nopeasti taikinaksi. Lisää viimeiseksi hienonnetut kinkkusuikaleet, juustoraaste, paprikakuutiot ja sipulisilppu. Sekoita ainekset taikinaan lusikalla. Laita muffinssipellille isoja, paperisia amerikanmuffinivuokia ja lusikoi taikina ruokalusikalla muffinivuokiin. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15-20 min.

Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutusta. Huomaa, että muffinssit irtoavat kuumana huonosti paperisista vuoista. Jäähdyttyään ne irtoavat aivan helposti.

Kuorrutusta varten, sekoita tuorejuusto ja creme fraiche sekaisin. Laita seos kertakäyttöiseen pursotinpussiin, jonka päähän on laitettu tähtitylla tai leikkaa vain pussista kulma irti. Pursota muffinssin keskelle nätti ympyrä ja laita puolikas kirsikkatomaattia, leikattu puoli alaspäin, pursotuskiehkuran keskelle. Laita tuoretta persiljaa ympäröimaan kirsikkatomaattia. 

Huomioitani:
Laitoin taikinasta osan näihin tavallisiin vuokiin (12kpl) ja loput tein mini-kokoisina joita tuli muistaakseni noin 10 kappaletta. Osan mineistä laitoin paperivuokiin ja osan laitoin metalliseen vuokaan suoraan voideltuihin koloihin. Irtosivat tosi hyvin! Minit tuntuivat myös herkullisemmilta kuin isot, niitä oli ihana napsia! 😉 Minejä paistoin noin 10 minuuttia.
Kuorrutteen vain sivelin muffinssien päälle ettei sitä tulisi liikaa, mutta se sopi sairaan hyvin näihin ja luulen että sitä olisi voinut olla enemmänkin!


Terveisin Taru

torstai 7. joulukuuta 2017

Ihanat sokerikuorinnat!

Hei!
Täällä tehdään lisää pieniä lahjuksia ystäville ja sukulaisille. Saippuan ja jalkakylpypommien lisäksi olen kokeillut ekaa kertaa tehdä itse sokerikuorintaa. Itse olen alkanut miettimään parin viime vuoden aikana kaikkea sitä kemikaalikuormaa jonka ihmiset itseensä laittavat. On mukava tehdä itse omat kosmetiikkatuotteensa niin ainakin tietää mitä ne sisältää. Minua kauhistuttaa esimerkiksi kaikki ripsiväreissä olevat homeenestoaineet ym! Näitä juttuja ei aina tule ajateltua... Kannattaa kokeilla kotikosmetiikkaa jos hiukankin asia kiinnostaa. Tässä touhussa saa tekemisen iloa ja itseään ja muitakin ihmisiä on aina tärkeää helliä ja hoitaa 😍💖 Tykästyin itse kovasti tähän sokerikuorintaan! Olen kuorinut tällä nyt kädet pari kertaa ja jalkojakin kokeilin kerran. Jalkojen kuorinta oli mielestäni oikein ihanaa ja kun sitä ennen piti vielä jalkoja ihanassa jalkakylvyssä! 😉 Sokeri kuorii ihoa ja kookosöljy kosteuttaa ihanasti jos sitä ei pese pois.

Muistutuksena että Instagramissa voit seurata enemmänkin touhujani! 😊


Ohjeen perusmassan määrät olen löytänyt Pinterestistä.

Sokerikuorinta perusmassa:
noin ½ dl kookosöljyä (mietoa)
2 dl sokeria

Lisäksi:
10-20 tippaa tuoksuöljyjä elintarvike- tai saippuatuoksuja
hyvin pieni määrä värjäykseen elintarvike- tai saippuavärejä
lisäksi ruusun terälehtiä tai muita kuivattuja kukkia
myös merisuolaa voisi lisätä joukkoon

Lämmitä ensin kookosöljyä mikrossa sen verran että se muuttuu juoksevaksi ja lisää sitten sokeri. Lisää tuoksua ja väriä ja sekoittele kunnolla. Purkita. Tästä määrästä saat noin 4 purkillista sokerikuorintaa. Nuo purkkini ovat suurinpiirtein pilttipurkin kokoisia.

💛Kookosöljynä käytin reilun kaupan luomu kookosöljyä joka ei juurikaan tuoksu miltään (purkissa oli teksti "neutral taste).

💛Itse käytin saippuan tekoon tarkoitettuja nestemäisiä värejä ja tuoksuöljyjä. 

💛Vaniljasokerin tuoksuiseen kuorintaan laitoin aivan ihanaa tuoksuöljyä nimeltä vaniljasokeri, joukkoon laitoin myös ruusun terälehtiä. Väriä en laittanut siihen lainkaan.

💛Laventelisokerikuorintaan laitoin eteeristä laventelituoksuöljyä (rentouttaa ja rauhoittaa), kuivattua laventelia, sinistä ja punaista nestemäistä saippuaväriä.

💛Purkit olen ostanut Tigeristä.

💛Tein kuorintaa myös fariinisokerista ja kahvinpuruista, mutta en ottanut siitä kuvaa kun se oli niin ruman näköistä 😄 se ajoi kyllä silti asiansa ja tuoksui hyvältä!



Terveisin Taru

maanantai 4. joulukuuta 2017

Vadelmajuustokakku (20cm)

Heips!
Tässä meidän isänpäiväkakku! Vähän laahaa päivitykset perässä... oho... 😁
Kakku kehittyi ihan niistä aineksista mitä kaapissa oli tuolloin. Pohjaan laitoin vaihteluksi pitkästä aikaa taas mantelirouhetta. Se tuo ihanaa rouskuvaa suutuntumaa pohjaan. Lisäksi laitoin loput vadelmajauheet jotka oli kaapissa, sillä pohjaan sai miedosti kirpsakkaa vadelman makua. Kakku oli oikein raikas ja vadelmainen, kiilteenkin ansiosta jolla vadelman makua tuli vieläkin lisää 😋 Koristeet tein äkkiseltään candy meltseistä ja lopuista kermavaahdoista jotka jäi muista kakkuhommista. 



Vadelmajuustokakku

Pohja:
160 g kaurakeksejä
50 g voita
½ dl mantelirouhetta
(4 tl vadelmajauhetta)

Täyte:
3 dl kermaa
200 g tuorejuustoa
200 g turkkilaista jogurttia
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
250 g vadelmaa soseutettuna
6 liivatelehteä
4 rkl vettä

Kiille:
2 dl vadelmaa soseutettuna
1 rkl sokeria
1 dl vettä
2 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja lisää vielä mantelirouhe ja vadelmajauhe. Painele seos kevyesti 24cm irtopohjavuokaan jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi ja reunoilla kalvot tai reunat on öljytty ja tomusokeroitu. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi.


Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto. Soseuta sulatetut vadelmat sauvasekoittimella ja lisää täytteeseen. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa tunti ennen kuin lisäät kiilteen.

Laita kiilteen liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta vadelmat ja sokeri yhdessä. Laita osa kiilteeseen tulevasta vedestä kattilaan ja loput vadelmasoseeseen. Kiehauta pieni vesimäärä ja liota siihen liivatelehdet. Lisää ohuena nauhana vadelmasoseen joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada varovasti kakun päälle ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Itse sulatin koristeita varten pari desiä candy melts nappeja mikrossa. Sulaa massaa laitetaan aina lusikallinen leivinpaperille ja lusikalla pyyhkäistään ylöspäin. Päälle ripotellaan nopeasti nonparelleja ta vastaavia koristeita. Koristeiden annetaan kovettua jääkaapissa.

Terveisin Taru

Joulupuu-keräys Porissa 2017

Moi!
Muistuttelen tärkeästä asiasta! 💕


Perinteinen Joulupuu-keräys alkaa Porissa

Joulupuu-keräys alkaa lauantaina 18. marraskuuta ja jatkuu aina 10. joulukuuta asti. Valtakunnallisen hyväntekeväisyysprojektin tavoitteena on antaa joululahja lapsille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman joululahjaa.

Keräykseen voi osallistua hakemalla keräyspisteeltä joulupuusta pakettikortti, josta ilmenee saajan sukupuoli ja ikä. Hankittavan lahjan pitää olla uusi tai itsetehty ja se paketoidaan kauniisti. Lahja ei saa sisältää elintarvikkeita, teräviä esineitä tai olla helposti särkyvä. Pakettikorttiin merkitään lahjan sisältö ja se kiinnitetään lahjaan niin, että se pystyy siinä varmasti. Valmis lahja viedään keräyspisteeseen kuusen alle tai sille varattuun keräysastiaan.

Keräyspaikat Porissa:
Prisma Mikkola
Prisma Länsi-Pori
Sokos
Kodin Terra
Satakunnan Kansa
Radio Pori
Huittisten Säästöpankki
K-Citymarket Puuvilla

Joulupuu-keräys on Suomen Nuorkauppakamari ry:n järjestämä ja Porin Nuorkauppakamari ry järjestää keräyksen jo 14. kerran. Keräyksen tavoitteena on saada lahja 1 800 lapselle Porin sekä lähikuntien alueella.

Porin kaupunki on keräyksessä mukana ja yhteistyössä perusturvan kanssa hoidetaan lahjoihin liittyvä logistiik-ka. Kehitysvammaisten työkeskus Monituote on toiminut apuna pakettikorttien tekemisessä.

Teksti kopioitu Porin kaupungin nettisivuilta täältä.

Terveisin Taru

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

4 miljoonaa blogin sivujen latausta ja arvonta! ♥

Heips kaikki!
Mittari pyörähti (jo jonkin aikaa sitten 😅) yli 4 miljoonan latauksen joten on aika juhlistaa tätä arvonnalla! On ollut ihanaa huomata miten paljon blogini kiinnostaa ja miten paljon ohjeitani käytetään 💕  Kiitokset kaikille täällä poikkeaville! 😊

Tällä kertaa haluan järjestää arvonnan blogini kirjautuneille lukijoille, eli jotta saisit arvan sinun on oltava blogini lukija. Voit myös nyt liittyä lukijaksi jotta voit osallistua arvontaan. Lukijat näkyvät blogin oikeassa sivussa ja sieltä voit liittyä lukijaksi. 

Palkinnoksi olen valinnut sellaiset tuotteet joita ilman en itse voisi leipoa. Eli kunnon pursotinpussit ja maailman paras tylla eli Wiltonin 1M-tylla. Mukana piristyksenä vielä pieniä pussukoita erilaisia nonparelleja. Näillä välineillä niin aloitteleva kuin kokeneempikin leipuri loihtii vaikka mitä! 😃




Arvonta alkaa heti ja kestää ensi viikon sunnuntaihin (keskiyöhön asti). 
Eli osallistumisaika on 3.12.-10.12.2017

Arvontaan voit osallistua olemalla blogini lukija ja jättämällä kommentin tähän postaukseen. 

Onnea kaikille arvontaan! 😊

Terveisin Taru