keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kolmen sitruksen juustokakku / Appelsiini-sitruuna-lime (∅26cm)

Heips!
Minulta jäi edellisistä kakkuhommista appelsiini, sitruuna ja lime. Ajattelin hyödyntää nämä juustokakussa oman syntymäpäiväni kunniaksi heinäkuun lopulla. Tämä on todella iso kakku, noin 25 hengelle. Hedelmien maut sopivat hyvin yhteen, eikä mikään pompannut erityisemmin esiin. Kakku oli herkullinen, pirtsakka, sitrushedelmien makuinen juustokakku tuoreilla mansikoilla 😋 
Sokeria laitoin täytteeseen 1½dl ja sillä määrällä kakku jäi pirteäksi. Jos haluat enemmän makeutta maistele sokerin määrä itsellesi sopivaksi.


Kolmen sitruksen juustokakku / Appelsiini-sitruuna-lime

Pohja:
300 g Kaura- tai Digestive-keksejä
100 g voita

Täyte:
6 dl kermaa
500 g (2 prk) mascarpone-tuorejuustoa (tai muu maustamaton)
200 g (1 prk) Valion vaniljarahkaa
1½-2 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu (1dl)
1 appelsiinin mehu (1dl)
1 limen mehu (1dl)
12 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 26cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto, vaniljarahka ja hedelmien mehut, mutta säästä 1 dl mehusta kattilaan. Kiehauta tämä 1dl mehua ja liota pehmenneet ja puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli.
Koristele haluamallasi tavalla marjoilla tai hedelmillä. 

Huomioita:
-Hedelmät ovat kovin erikokoisia ja eri tavalla mehukkaita, siksi merkitsin mehun määrän myös deseinä.
-Sokerin määrää kannattaa tarkastella itselle sopivaksi.
-Laitoin täytteeseen myös sitruspuristimeen jääneet hedelmälihat.
-Kakkuun kannattaa ehdottomasti käyttää korkearasvaista tuorejuustoa, näin täytteestä tulee täyteläinen. Rasvan määrä vaikuttaa myös kakun happamuuteen. Mascarpone on korkearasvaisin tuorejuusto, se sisältää merkistä riippuen noin 40% rasvaa.

Tein myös mansikkatäytekakun diplomaattikreemillä, mansikkahillolla ja mansikoilla ja rommikakun. Ihania herkkuja ovat kaikki! 😋

Terveisin Taru

12 kommenttia:

  1. Ai että näyttää ihanalta <3 Sitruskakut ovat ihan lemppareitani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! :D Mäkin tykkään sitruskakuista tosi paljon kunhan eivät ole liian happamia, tässä omassa kakussa olisi voinut olla hiukan enemmän sokeria ;D

      Poista
  2. Onnittelut! ❤ Ihania herkkuja siellä on taas tehty.. :)

    VastaaPoista
  3. Lämpimät onnentoivotukset Taru! <3 Perässä tullaan kovaa vauhtia. ;)
    Aivan ihania ja houkuttelevia kakkuja kaikki. Sitrusyhdistelmä kuulostaa tosiaankin ihanan raikkaalta ja tosi mielenkiintoselta. Pitänee joskus testata. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljin Leena! ❤
      Jännästi kakussa ei mikään maku tullut yli muiden, se maistui tasaisesti kaikilta kolmelta hedelmältä 😄

      Poista
  4. Kävin jo aiemmin kurkkaamassa tätä, mutta nyt vasta ehdin kirjoittamaan. Tosi herkullisen kuulloinen kakku sullakin, mansikat + sitrus on vaan niin ihana yhdistelmä! Ihanan paljon sitrusten mehuja, oli taatusti tosi tosi raikas. Paljon onnea näin jälkikäteen Taru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suklaapossu! ❤ Paljon oli mehuja ja kakkukin huiman iso! 😁

      Poista
  5. Juuri päivällä mietinkin että minkähän laisen kakun tekisin pojan synttäreille kinderpiirakan kaveriksi. Yleensä olen tyhnyt Karoliinan kakkua mutta aina ei jaksa samaa. Päätin että teen juustokakkua tuoreilla mansikoilla. Kiitos vain kinderpiirakan ohjeestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaihtelu tekee joskus hyvää! ;D Ihanaa, että olet löytänyt täältä mieleisiä reseptejä!

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊