tiistai 24. tammikuuta 2017

Mango-limejäätee (2-3 litraa valmista juomaa)

Heippa!
En ole koskaan ollut tee-ihminen, mutta olen koittanut välillä haeskella kivan makuista vihreää teetä jota voisin juoda. Vihreä tee on kiinnostanut terveysvaikutusten vuoksi. Sain ennen joulua maistaa anopin luona Indiskan vihreää mangoteetä joka oli hyvää! Sitä ollaan nyt miehen kanssa juotu pari kertaa viikossa. Ajattelin myös heti, että siitä saisi mahtavan makuista jääteetä! En malttanut odottaa kesään asti vaan tein jääteetä aikuisille juomaksi tyttären 5-vuotissynttäreille. Synttärit on myös aivan mahtava paikka testata juttuja, kun saa useamman mielipiteen kerralla! Kannusta paljastuu synttäreiden teema, eli My little pony-juttuja on tiedossa 😉 

Täältä katselin ohjeita jääteen tekemiseen. Päädyin kylmähaudutukseen koska se oli niin helppo toteuttaa ja kaiken sai tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi. Ajattelin raikastaa mangoteetä sitrushedelmillä ja sekaan päätyi kaksi limeä ja sitruuna. Kirjoitan ohjeen alle sellaisena kuin sen tein, että ainessuhteet tulevat oikein ja saan tehtyä tämän ensi kerralla samalla lailla. Tee sai nimittäin mahtavaa palautetta! Se loppuikin aika äkkiä kesken vaikka sitä oli mielestäni aika paljon 😃 Pitää myös joskus kokeilla lisätä tähän vaaleaa rommia ja minttua niin juoma muistuttaisi aikalailla mojito-drinkkiä! Se sopisi sitten hyvin johonkin juhlaan booliksi 😉 Kokeilkaas tätä raikasta juomaa vaikka sitten kesällä viimeistään! 


Mango-limejäätee:
Ohjeella tulee tälläinen iso kannullinen jääteetä 
eli noin 2-3 litraa valmista juomaa 

2 limeä 
1 sitruuna 
12 tl vihreää mangoteetä (Indiska
1½ dl juoksevaa hunajaa 
2½ litraa vettä 
paljon jäitä (4 jääpalamuotillista) 

Pese limet ja sitruuna hyvin. Viipaloi ja pilko ne sitten ison kannun pohjalle, murskaa ja painele niitä esimerkiksi puunuijalla tms. Näin hedelmien mehut irtoavat paremmin teen joukkoon. Mittaa sitten päälle hunaja ja vesi, sekoita. Mittaa seuraavaksi teelehdet isoon kertakäyttöiseen teepussiin ja sulje pussi sulkijalla tai narulla ja paina se veden alle. Laita kannu jääkaappiin yön yli. Aamulla sinulla on kannullinen kylmää ja raikasta jääteetä heti juotavaksi. Poista teelehtipussi, jos et halua vahvempaa teetä. Toisaalta jäät sulaessaan ohentavat juomaa niin siksi teepussin voisi jättääkin kannuun... 

Vaihtoehtoisesti jätä kannu huoneenlämpöön pariksi tunniksi. Tässä ajassa teessä on jo makua mukavasti, eikä jäiden lisääminen sakeuta tai laimenna makua liikaa. 

Kopioitu www.chaya.fi-sivustolta: 
Perusjääteen voi maustaa oman maun mukaan erilaisilla hedelmillä tai marjoilla. Lisää niitä haudutuksen yhteydessä mukaan makua antamaan. 
Kylmähaudutuksessa suosittelemme lisäämään vähän sitruunamehua teehen. Hapokkuutensa ansiosta sitruunamehu antaa lisää suutuntumaa ja tekee teestä täyteläisemmän. Se myös suojaa teen flavanoideja haihtumasta liian nopeasti sekä parantaa säilyvyyttä. 

Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. No nam!! Tätä pitää testata, viimeistään kesällä. Ja kiitos tuosta rommi vinkistä... ;)
    Itse en taas uskalla testailla uusia reseptejä jos tulee kylään enempi porukkaa. Oman porukan kanssa testailenkin, mutta sit alkaa jänskättää, että kun tulee enemmän porukkaa ja joku meneekin päin prinkkalaa.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä! Tykättiin tosi paljon! :) En mäkään nyt ihan mitä vaan lähtisi testaamaan juhliin, mutta joitakin pieniä riskejä joskus otan. Yhden pienen kakkuriskinkin otin näissä juhlissa ja se onneksi kannatti, huh! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊