tiistai 2. elokuuta 2016

Mansikka-mascarponejäätelö (-puikot)

Moi!
Kondensoidusta maidosta tehdyn jäätelön makeus välillä häiritsee ja halusin kokeilla jäätelöä ilman sitä. Kinuskikissan mansikkajäätelöistä sain innostuksen kehitellä oman reseptin ilman sitä. Kondensoitu maito tekee jäätelöön pehmeän koostumuksen ja sen saman saa myös glukoosisiirapilla. Sitä laitoin siis näihin. Nämä olikin hyviä! Ei yhtään makeita vaan pehmeän kermaisia puikkoja. Pikkupuikot olivatkin sopivan mansikkaisia mansikkaraitojen ansiosta. Laitoin massaan 1½dl glukoosisiirappia, mutta sitä olisi saanut olla 2dl jotta jäätelö olisi ollut pehmoisempaa. Laitan ohjeeseen molemmat määrät.



Mansikka-mascarponejäätelö:
4 dl kuohu- tai vispikermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
1 prk (250g) Mascarpone-tuorejuustoa
600 g tuoretta mansikkaa
1½-2 dl glukoosisiirappia

Vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa mascarponen rakenne sileäksi. Soseuta mansikat ja sekoita soseen joukkoon glukoosisiirappi. Vatkaa kermavaahto ja mascarpone yhteen. Lisää lopuksi lähes kaikki mansikkasoseet jättäen hieman raidoitusta varten. Kaada noin 2 litran vetoiseen astiaan vuorotellen massaa ja sosetta raidoiksi. Pakasta vähintään 8 tunnin ajan.
Alla ohje puikkoihin.

Mansikkapuikot:
Pienet puikot tein kertakäyttöisiin snapsilaseihin laittaen vuorotellen jäätelömassaa (pursotinpussilla) ja mansikkasosetta. Lopuksi kippoa kopautetaan pöytää vasten jotta massa tasoittuu kuppeihin ja massaan painetaan puisen jäätelötikut pystyyn.
Loppu jäätelömassa kaadetaan isompaan astiaan jäätymään.



Terveisin Taru

7 kommenttia:

  1. Nam, nämä eivät voi olla muuta kuin hyviä! :P Minunkin mielestä kondensoitu maito tekee yleensä jäätelöstä liian makeaa ja pitää tarkkaan miettiä mitä muuta sen kaveriksi laittaa . Esim mustikkajäätelöstä ei tule liian makeaa...
    Pienet Herkkusuut- Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Ja sitten jos kondensoidun maidon käyttää kinuskina niin sekään ei ole liian makeaa, onhan se kinuskia! ;D Punaherukasta tuli muuten myös aivan ihanaa jäätelöä! Marjan ansiosta jätski ei ollut yhtään makeaa! :)
      Niin ja anteeksi sähläykseni kommenttisi kanssa... poistin ensimmäisen kommenttisi jonka olit itsekin poistanut, niin lähti sitten se vastauskin jonka olit laittanut, samalla taivaan tuuliin... Kopsasin sähköpostista sun kommentin ja laitoin sen tänne anonyyminä ;D

      Poista
    2. No se on totta, että kinuski on sitten asia erikseen :D
      Ei se mitään, sähläsin itsekkin sen kommentin kanssa ja siksi poistin sen ensimmäisen... Hyvä, että huomasit kopsata sen spostista :)

      Poista
  2. Nam! Kondensoitu maito on kyllä niin makeaa, että meilläkin on jopa lapset huomauttaneet jätskin makeudesta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki niin riippuu siitä mitä jätskiin laittaa. Kermaa pitää olla vähintään se 6dl ja makuaine saisi olla raikas. Punaherukasta ja vadelmasta tuli raikasta jäätelöä! Mango-banaanikin oli ihanaa! Ja jos kondensoidun maidon käyttää kinuskina, se on sitten jo asia erikseen, heh! ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊