torstai 28. tammikuuta 2016

Kolmen suklaan juustokakku (26cm)

Heippa!
Pitihän tälläistäkin sitten kokeilla! :) Aika paljon näitä on vuosien aikana netissä nähty, mutta nyt vasta kokeilin itse. Olen kuitenkin joskus syönyt tälläistä siskon tekemänä ja hyväähän se oli! ;D Tähän kakkuun tein oman reseptin koska halusin kakusta ison. Ja kakusta tulikin todella iso! Kakusta riittää 20-25 hengelle. Vaikka kakussa on kolme täytettä ei se silti tuntunut vaivalloiselta. Kakku on niin hyvää, että kaikki työ on sen arvoista! Kakun koostumus oli älyttömän pehmeä ja kermainen mascarponen ansiosta. Liivatteitakaan en hirveän paljoa laittanut, kun suklaa jo itsessään hyydyttää täytettä. Kakku tuli tyttäreni synttäreille, enkä kiireessä kerennyt kuvaamaan palakuvia ym.


Kolmen suklaan juustokakku 26cm

Pohja:
250 g Domino minttukeksejä 
50 g voita 

Tumma suklaatäyte:
2 dl vispikermaa 
250 g Mascarpone-tuorejuustoa 
150 g tummaa suklaata
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vahvaa kahvia

Maitosuklaatäyte:
2 dl vispikermaa
250 g Mascarpone-tuorejuustoa
150 g maitosuklaata
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vahvaa kahvia

Valkosuklaatäyte:
2 dl vispikermaa
250 g Mascarpone-tuorejuustoa
150 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 liivatelehteä
2 rkl vettä 

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele 26cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteiden teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä

Tee ensin tummasuklaatäyte. 
Sulata ensin tummasuklaa ja jätä se pöydälle jäähtymään. Vatkaa kerma ja sokerit. Vatkaa toisessa kulhossa mascarponen koostumus pehmeäksi. Lisää mascarponen joukkoon sulatettu suklaa ja vatkaa kunnolla sekaisin. Kiehauta sitten kahvi ja sulata liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana mascarpone-suklaavaahtoon. Yhdistä sitten joukkoon kermavaahto. Kaada  täyte vuokaan ja tasoittele pinta. Anna hyytyä sen aikaa, kun teet toisen täytteen.

Tee maitosuklaatäyte ja valkosuklaatäyte samalla tavalla kuin tummasuklaatäytekin.
Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. 
Koristele haluamallasi tavalla.

Mulla on tässä koristeena kaksi jäätelövohvelia joihin olen pursottanut sisälle kaakaokermaa (1 dl vispikermaa+1 rkl kaakaojauhetta+1 rkl tomusokeria). Pinnalle olen ripsauttanut vielä nonparelleja ja sitten painanut tötteröt kakun päälle. Sitten spritsasin vielä valkosuklaaganachea niiden päälle ja suklaanonparelleja. 

Tämä kuva ei ole mikään häävi, mutta tästä saa ehkä jonkinlaisen käsityksen kakun koostumuksesta. Joka oli siis älyttömän pehmoinen! :D

Terveisin Taru

30 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvää! :) kiitos siitä! Kauniisti olet saanut kerrokset pysymään erillään ja tasaisina! Mä muistelin että mulla ne meni sekaisin vai muistanko väärin?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit! Mulla oli nämä täytteet todella paksuja mascarponen ansiosta joten kerrokset pysyi hienosti erillään vaikken hyydyttänyt niitä erikseen. Muistan, että sulla meni kerrokset sekasin, mutta ei se makuun vaikuttanut tietenkään! :) Luulen että sulla oli nuo täytteet löysemmät ja siksi ne meni sekasin. Sitä en muista, että millä ohjeella oot tehnyt.

      Poista
  2. Oon kerran tehnyt kahden suklaan juustokakkua, mutta tässä olis ihan kolme! Nam! Tuo koristelu on kiva, erilainen kuin yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koristelulla halusin ilahduttaa lapsia, mutta taisi siitä aikuisetkin iloa saada ;D Hyvää oli kaikilla kolmella suklaalla ja just niin, että kaikkia kerroksia otti yhtä aikaa suuhun ;)

      Poista
  3. Hauska idea nuo vohvelitötteröt koristeena! :) Mäkin olen joskus tehnyt tälläistä, enkä ole kokenut vaikeaksi. Vaikka aikaahan tähän tietysti menee pikkuisen enemmän kuin yhden täytteen versioon.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon huomannut vuosien saatossa, että kun leipoo paljon niin asiat alkaa tuntumaan helpommilta. Ei haittaa vaikka oliskin vähän enemmän työtä :)

      Poista
  4. Ihanan näköinen! Itsellänikin tämänlainen kakku on ollut to do-listalla jo pitkään. Viimeksi mietin tällaista edellispäivänä, kun nappasin välipalan jälkiruoaksi kolme eriväristä suklaapalaa samaan aikaan suuhuni. ;) Ehkä pitäisi vihdoinkin tehdä tätä. Kiva idea nuo jätskitötteröt tuossa päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Joo niin mullakin oli, monta vuotta ;) Näin kauan meni, että sain tämän tehtyä. Eikä nuo koristeet hukkaan menneet! Olivat aikas ihanan makuisia! Ihan kuin ois sulanutta suklaajäätelöä syönyt! :D

      Poista
  5. On varmaan herkullista. Kauniskin on ♥

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihan jäätelöltä tuo kakkukin tuossa "leikkauskuvassa". Varmasti on ihanan pehmoista mascarponen ansiosta. Se on kyllä sellainen "taika-aine". Yritän itsekin aina selvitä mahdollisimman vähällä liivatelehti määrällä. Saahan sillä nätin kakun tehtyä, mutta en tykkää sen vaikutuksesta kakun makurakenteeseen. (Olipa hieno sana ☻ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hyvää ja älyttömän pehmeää! Ei ihme, et on hyvää tuo mascarpone, kun siinä on 40% rasvaa... ;D Mä käytän yleensä liivatteita "tarpeeksi", mutta nyt halusin pehmeemmän kakun :D

      Poista
  7. Tiedetään :) Tää on niiin superhyvää kakkua! Ihanaa viikonloppua Taru

    VastaaPoista
  8. Toi näyttää super hyvältä! :) Andy sanoi, että se haluaa tota seuraavaks ku ollaan siellä ;) Ehkä itsekin voisin tota kokeilla joku kerta kun kuulostaa niin hyvältä! Maistuuko siinä se kahvi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Laitetaan korvan taakse Andyn toive ;D Kahvi ei kyllä maistunut vaikka oisin kovasti halunnut... mutta uskon, että siitä tuli kuitenkin pieni aromi täytteisiin. Olis varmaan tarvinnut olla vielä vahvempaa kahvia.

      Poista
    2. Kiva ;) Joo mä en taas halua et kahvi maistuis, siks sitä kysyinki :D eli jos joku kerta tätä koklaan ni uskallan laittaa vähän kahvia ;)

      Poista
    3. Ei sun tartte kahvia tässä käyttää. Laita vaikka veden kanssa nuo liivatteet täytteisiin niin ei tuu mitään ylimääräisiä makuja sitten :)

      Poista
  9. Aivan ihanan näköinen kakku! :) Ja tuo jätskitötterö-koristelu on kyllä niin hauska! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Jätskit oli kyllä mustakin hauskat! Ei vaan meinannut kakku mahtua jääkaappiin, kun tötteröt tossa törötti ;D

      Poista
  10. Oijoi kun on taas niin herkun näköinen. Minäkin katsoin eka että tuo on jäätelöä. :) Tosi hieno koristelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rommirusina :D Tämä kakku oli kyllä tosi suklaista ja makoisaa! :P

      Poista
  11. Onpa suloinen kakku ja varmasti maistui!

    VastaaPoista
  12. Nam, suklaanystävän unelmajuustokakkua :).

    VastaaPoista
  13. Hei taru,

    pitkään pohdin kakun tekemistä kun ajattelin, että on suuritöinen, mutta olin väärässä ei ollut. Tosi hyvää ja suklaata oli riittävästi :) Kiitos taas ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei arapa, tosi kiva kuulla, että olet kokeillut kakkua ja tykkäsitkin siitä! :) Mustakin kakku tuntui ihan kivalta tehdä, eikä ollenkaan hankalalta. Ja oli vielä niin hyvääkin! Ole hyvä! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊