keskiviikko 5. elokuuta 2015

Mustikka-vaniljajogurttijäätelöt

Moi!
Metsässä on tullut nyt pari kertaa käytyä ja mustikkaa on jonkun verran saatu ja sieniäkin. Eilen löydettiin pieni apaja vaaleaorakasta josta tein ihanan kastikkeen uusien perunoiden kaveriksi. Vaaleaorakas oli itselle uusi sienituttavuus ja hyvä sellainen, kastike oli erittäin maukasta. Sieni oli niin helposti tunnistettavissa, ettei tarvinnut pelätä ottavansa vahingossa myrkyllisiä sieniä.
Sitten tein tuoreista mustikoista lapsille jogurttijäätelöä. Kokeilin nyt joukkoon glukoosisiirappia. Halusin minimoida sokerin määrän ja laitoin siksi siirappia aika varovasti. Puikot olivat pikkuisen hileisiä joten ensi kerralla laitan siirappia vähän enemmän. Maku oli kyllä mitä mainioin! Ja lapsia hileisyys ei ole koskaan häirinnyt, omaa uteliaisuuttani sitä kokeilin :)


Mustikka-vaniljajogurttijäätelöt (8 pientä)
3 dl maustamatonta jogurttia (13% rasvaa)
2-4 rkl glukoosisiirappia (laitoin 2)
2 dl mustikkaa soseena
vaniljaa myllystä

Sekoita jogurtti ja siirappi kulhossa. Soseuta mustikka toisessa. Lisää mustikkasosetta 1 rkl jogurttiin ja sekoita. Laita sitten kahdeksaan pieneen snapsilasiin vuorotellen jogurttia ja mustikkasosetta kunnes molemmat ovat loppuneet. Kun painat snapsilasiin tikut pyöräytä samalla massoja hieman sekaisin, näin saat kivat raidat puikoihin. Jäädytä useampi tunti. Puikkoa irrotettaessa kannattaa muottia lämmittää hetki lämpimän veden alla.

Meidän 1-vuotias tyttö söi tätä jätskiä kovalla halulla ja sanoi aina välillä njam njam njam ja maiskutteli! Aikamoinen sotku tuli, mutta se oli sen arvoista, hih ♥

Terveisin Taru

4 kommenttia:

  1. Nyt kyllä täytyy heti tätä kokeilla, kun tuoretta mustikkaakin olis jääkaapissa odottamassa putsaamistaan.. Näyttää kyllä niin herkullisilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämä oli kyllä hyvän makuisia! Tuli mieleen, että tässä olisi voinut laittaa tuohon mustikkasoseeseenkin yhden ruokalusikallisen siirappia.

      Poista
  2. Oi mitä herkkuja jälleen...tuo glukoosisiirappi toimii kyllä näissä pakastejutuissa. Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa! Hyvää viikonloppua sinullekin ♥

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊