maanantai 18. toukokuuta 2015

Jenni Höijerin helpot macaronit

Moi!
Tein siskon tytön Frozen-synttäreille teemaan sopivia macaroneja. Onnea vielä Elsalle! ♥

Mulla on yleensä mennyt macaronien teko ihan kivasti. Olen tehnyt näitä ennen ns. ranskalaisella menetelmällä, juttua löytyy täältä. Nyt Suklaapossun innoittamana kokeilin Jenni Höijerin ohjetta jota mainostettiin helppona. No, olihan tuo massa helppo tehdä, mutta niin moni asia voi macaronien teossa mennä vikaan... etkä edes tiedä mitkä, ne vaan uunissa olleessaan joko muuttuvat hienoiksi tai huonoiksi. Alla olevalla ohjeella saa noin 30 valmista leivosta ja tein tuon satsin kaksi kertaa, että sain toimitettua 38 macaronia! Jaksan vieläkin ihmetellä, että miten samalla pellillä voi olla yhtäaikaa haljenneita (eivät ole saaneet tarpeeksi kuorettua), raakoja ja kypsiä... Aika paljon mulla tuli vielä sellaisia vinoja, joissa jalka muodostui vain toiselle puolelle. En pysty ymmärtämään! ;D Mulla oli niin paljon raakoja macaroneja, että kokeilin sitten pitää yhtä peltiä 2-3 minuuttia kauemmin uunissa ja olivatkin yhtäkkiä saaneet reilusti rusketusta! Taikinaa ei saa pyöräyttää yhtään ylimääräisä kertaa, ettei se ole liian löysää ja paistamisen kanssa on sekuntti-peliä etteivät kuoret saa väriä, mutta ovat kuitenkin kypsiä... hermothan siinä meni! Vannoin etten tee näitä enää ikinä, mutta en syö hattuani vaikka vielä joskus kokeilisin onneani ;D Parasta koko touhussa on, että mun mielestä nämä on ihan järkyttävän makuisiakin! Mutta nämähän on niitä makuasioita ;D 

Jennin ohje videoineen löytyy täältä
Suklaapossun ohje löytyy täältä, hänellä onkin blogissaan paljon ohjeita ja vinkkejä näiden tekoon. Vielä jätän korvan taakse Suklaapossun italialaisella menetelmällä tehtävät macaronit, jospa ne sillä onnistuisivat....... ;)




Helpot macaronit

n.30 valmista leivosta

150g, eli n. 4 ison munan valkuaiset
45g, vajaa ½ dl hienoa sokeria
180g tomusokeria

90g tomusokeria
135g mantelijauhetta
30g maissitärkkelystä

Mittaa ainekset tarkasti. Vaahdota valkuaiset ja hienosokeri pehmeäksi kiiltäväksi vaahdoksi. Lisää hiljalleen joukkoon siivilöity tomusokeri.
Jatka vaahdottamista kunnes vaahto on paksua ja kiiltävää.
Sekoita 90g tomusokerista, mantelijauhe ja maissitärkkelys yhteen.
Sekoita kevyesti kaikki sekaisin, varo vispaamasta liikaa tässä vaiheessa.
Pursota pellille ja jätä huoneen lämpöön kuorettumaan 30-40 min ajaksi.
Paista 110-120 astetta n. 20 min. Anna jäähtyä hyvin ja täytä.

Minä tein olosuhteiden pakosta ensimmäisen kuoritaikinan kuorettomista manteleista jauhetusta mantelijauheesta ja toisen kuorellisista manteleista jauhetusta mantelijauheesta. Tässä on erona nuo näkyvät pilkut, eli mantelin kuoren palaset macaronin pinnalla.



Vanilja-voikreemi 
n.40 macaroniin

100 g voita (4 osaa)
50 g sokeria (2 osaa) 
25 g vettä (1 osa) 
2 tl vaniljasokeria

Laita vesi ja sokeri kattilaan ja lämmitä sen verran että sokeri sulaa veteen. Laita neste jääkaappiin ja anna jäähtyä kylmäksi. (jos on kiire, laita kattila kylmäkallen päälle) 
Vatkaa voi kunnolla valkoiseksi vaahdoksi, tähän menee noin 10 minuuttia. Kun vaahto on valmista lisää kokoajan vatkaten vesi-sokeriseos ohuena nauhana juokkoon ja anna vielä vatkaantua noin 10 minuuttia. Lisää koneen vatkatessa vaniljasokeri.
Pursottele kuorien väliin sopiva määrä kreemiä.


Ps. Kuvissa on sitten vain ne parhaat yksilöt. Niin ja eihän ne raa'at ja rumat kuoret hukkaan menneet, mun isä sai ison purkillisen niitä kahvin kanssa naposteltavaksi ;D


Terveisin Taru

20 kommenttia:

  1. Taru, voin kuvitella sun fiilikset näitä tehdessä, vaikka en ole itse vielä macaroneja tehnytkään. Tsemppiä uusiin kokeiluihin! :) Kauniita ovat kuitenkin! Tuo oli kyllä aika mainio tuo loppumaininta tuossa, että olivat vielä järkyttävän makuisiakin.:D Minä juuri mietin yks päivä, kun kävi taas mielessä macaronien kokeilu, että onkohan ne oikeesti niin hyviä suhteessa siihen, miten paljon niitä blogeissa tehdään ja miten kauniilta ne usein näyttävät. Etkö tykkää ollenkaan macaroneista vai oliko vain nämä kyseiset sun mielestä pahoja? Toki muistamme, että makuasioita... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pienen tuskan takana nuo olivat, mutta mitä sitä ei rakkaidensa eteen tekisi :D
      Mun mielestä macaronit yleisesti ovat pahoja ja olen siitä blogissani ennenkin puhunut. Mieskään ei niistä tykkää. Nyt kun niiden kanssa taas painein niin jaksoin ihmetellä miten vaikeita ja arvaamattomia ne ovat ja kuitenkin ihan tyhmän makuisia. Kai näitä jaksaisi eri tavalla tehdä jos näiden makua rakastaisi ;D Macaronit maistuvat marengilta ja mantelilta, ovat sisältä sitkeitä ja tahmeita ja päältä rapeita. Jos nämä kuulostaa susta hyvältä niin ehkä ovat sinun herkkua ja uskallat niitä kokeilla? :)

      Poista
  2. Joitain vuosia sitten olin Lontoossa ja ostin torilta jonkun sedän kojusta tosi kauniita itse tehtyjä macaroneja. Ne oli hyviä. Kaikki macaronit mitä sen jälkeen oon maistanu onki sit ollu aika kauheita :D En tiiä onko aika kullannut muistot, mutta ei noi kyllä hyviä oo munkaan mielestä. Kauniita katsoa kyllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maia kommentista ja tarinastasi :) Makuja on kyllä monia! Mun sisko näistä niin tykkää niin hänelle olen sitten aina suostunut näitä tekemään vaikka se onkin aina yhtä pelottavaa ;D Ulkonäkö näissä on kyllä suloinen ja herkullinen :)

      Poista
  3. Nyt täytyy kyllä todeta, että HUH. Olen luullut, että olen ainoa, jonka mielestä nuo macaronit maistuvat ihan kammottavilta :D Tai sitten en vain koskaan ole saanut hyviä? Ei Taru, noistakaan päälle päin uskoisi, että ovat pahoja...sieviä ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kiva, kun juttuni helpotti sun oloa, et ole yksin ;D Me ei miehen kanssa tykätä näistä ja jokunen muukin on sen uskaltanut paljastaa. Olen muuten joskus juhlissa saanut aivan ihanaa palautetta macaroneista, kun kerran eräs ilmoitti syöneensä Pariisissa näitä ja minun olivat kuulemma parempia! Pikkusen meinas nousta hattuun kehut! Mutta kaikesta ei kaikkien tarvi tykätä ja hyvä näin. Eiköhän niitä herkkuhoukutuksia silti riitä kaikille ;D

      Poista
  4. Voi ei! Minä olen täällä suunnitellut kokeilevani macaroneja tässä lähiaikoina, mutta ei taida meikäläisen hermot riittää siihen hommaan... Hyviltä nuo sinun macaronisi kyllä näyttävät! :) Ehkä minäkin sitten joku päivä uskaltaudun kokeilemaan kun saan pinnaani venytettyä :D En muuten ole koskaan edes maistanut macaroneja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Älä nyt minun puheiden takia jätä näitä kokeilematta! Jokaisen leipurin yleissivistykseen kuuluu ainakin kerran näitä kokeilla ja maistaa ;) Mä olen näitä maistanut aika monta kertaa ja aika monella täytteellä ja täytteistä kyllä tykkään, mutta tuo kuori peittää kaiken alleen ja siitä mausta en vaan tykkää. Mutta kokeile ihmeessä, kuullaan sitten mitä sinä näistä pidit :)

      Poista
  5. Voi harmi, ettei kokeilusi onnistunu toivotulla tavalla! :( Itse huomasin tuon kuoren halkeilu-ongelman joissakin pellillisissä ja syynä oli silloin yksinkertainen leivinpaperi. Tuplapaperilla tai paksummalla kestoleivinpaperilla tuli tasaisia. Uuneissakin on toki eroja ja voi olla että tuo ohje on just sopiva mun uuniin..

    Täytteillä on macaroneissa kans tosi tosi suuri rooli. Kuoret ovat makeita, joten täytteiden on hyvä olla todella raikkaita. Esim. piparminttusuklaa on täytteenä mun mielestä aivan ykkönen. Kokeilin joskus vadelmahilloa, ja äh, ei toimi ei. Valmiina ostetut macaronit on kans olleet aivan järkkyjä, mutta näistä omatekoisista ole tykännyt, varsinkin juuri hyvillä, vähän kirpeämmillä täytteillä. Makuasioita toki, eivätkä kaikki tykkää kaikesta :) Mietin myös samaa kuin Leena, olivatko nämä erityisen järkyn makuisia vai etkö ylipäätään pidä macaroneista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä kaikkea meni pieleen, mutta sellaisia nämä pienet pirulaiset on... hankalia tapauksia ;D Mä pidän vielä pientä toivoa yllä, kun mulla on kokeilematta sun italialainen ohje :) En siis halua näillä itse herkutella, mutta haluan onnistua noissa kuorissa :)

      Mä olen aika montaa täytettä kokeillu. Tummasuklaa, kinuskikreemi ja valkosuklaa-vadelma olivat hyviä, mutta marmeladit ja lemon-curd olivat kamalia. Tuon kuoren mausta en vaan pidä. Eli kaikki maailman macaron-kuoret on järkkyjä, tässä ohjeessa ei ollut siis mitään vikaa :) Kävin kurkkaamassa tuon macaron-juttuni kommenteista meidän keskustelun ja aika hyviä juttuja meillä siellä oli, lue ne ihmeessä ;)
      http://taikakakut.blogspot.fi/2013/05/macaron-leivokset.html

      Poista
  6. Se on aina harmillista kun kaikki ei mene ihan putkeen.. Olen vain kerran kokeillut macaroneja ja ne onnistuivat kyllä melko hyvin, eivät paistuneet liikaa eivätkä jääneet raaoiksi.. Tein silloin muistaakseni kaakaon makuisia jotka olivat hyviä, sekä mansikan makuisia (mansikkatomusokerilla) ja ne taas eivät olleet niin hyviä.. Valmiita macaroneja en ole koskaan maistanut joten muita vertailukohteita ei olekaan.. Toivottavasti seuraava kokeilusi menee paremmalla onnella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on useasti onnistunut, mutta nyt tuntui ettei mikään mene putkeen ja odotuksiakin oli, kun Jenni mainosti näitä helppoina. Ja näiden kanssa tuli sitten heti ongelmia ;D Mutta sehän näiden kanssa aina onkin kamalaa, kun ikinä ei tiedä! Katsotaan kuinka äkkiä alan uudestaan harjoituksiin, katsoin nimittäin, että olin viimeksi tehnyt näitä kaksi vuotta sitten samalle siskon tytölle! :)
      http://taikakakut.blogspot.fi/2013/05/macaron-leivokset-kinuskikreemilla-ja.html

      Poista
  7. Minä en ole edes uakaltanut kokeilla näitä herkkuja... Upeita olet saanut aikaiseksi!
    Jännä juttu miten "vaativa" taikina onkaan. Kaapissani olisi pussi macarons-kuoria... ostin Prassen leipomosta (ennen joulua!!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :D Johan on sulla kauan kuoret säilyneet! Siinähän pääset nyt maistamaan niitä, kun laitat väliin vaan jonkun täytteen. Olen silti ymmärtänyt, että valmiit ovat pahoja, mutta en tiedä kun en ole itse niitä koskaan maistanut.

      Poista
  8. Macaronsit on varmaan herkimmin epäonnistuva leivonnainen, ainakin mikäli blogeja ja leivontaohjelmia on uskominen. Itse olen tehnyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla on sattunut onnistumaan. En varmaan uskalla enää tehdä niitä, kun epäonnistumisen riski kasvaa kerta kerran jälkeen ;) Hyviltä näyttävät anyways :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin alussa onnistui ihan kivasti, mutta sitten kai ote herpaantuu, kun alkoivat epäonnistumaan ;D Ovat kyllä epävarmoja leivoksia tehdä... Kiitos :)

      Poista
  9. No ei sitten ole Taru ihan sinun lempileivonnaisiasi ;).. Ei maun, eikä niiden teon suhteen. Mutta sitkeys palkittiin kuitenkin, kun sait ihan hienoja macaronseja lopulta aikaiseksi. Minä olen tehnyt macaronseja aika montakin erää ja aina ne on onnistunut melko hyvin. Viimeksi tein pääsiäsieksi kaksi eri erää. Ja nyt olen luvannut tehdä entisen työkaverin tytön lakkiaisiin niitä. Toivottavasti edelleen onnistuvat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ole lemppareita nämä ;) Toivotaan, että sulla kaikki menee tälläkin kertaa hyvin! Multa pyydettiin joskus häihin 250 macaronia, siitä voi sitten laskea, että jos 1/3 menee piloille, kuinka paljon huonoja jää käteen ja kuinka monta on tehtävä, että saa 250 hyvää toimitettua... huh! ;D

      Poista
  10. Kiitos Taru vielä tätäkin kautta! :) paljon on keskustelua herättänyt nämä pienet leivonnaiset! ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊