keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Minidonitsit kinuskilla

Moi!

Tyttären nimppareille tein näitä kinuskidonitseja. Donitsien ohje on alunperin Ulla Svenskin ja löytyy minulta blogista täältä. Nämä kinuskiversiot olivat minusta kaikkein parhaimman makuisia donitseja. Vaikka erilaiset suklaatkin on hyviä :)


Perusdonitsit 16 kpl: 
2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniljasokeria 
1/4 tl suolaa 
1 dl sokeria 
50 g voita sulatettuna (laktoositon) 
1 dl maitoa (laktoositon) 
1 kananmuna 

1. Sulata voi ja jos ohjeeseen tulee suklaata, se myös. 
2. Sekoita kuivat aineet keskenään. 
3. Vatkaa sähkövatkaimella kaikki ainekset nopeasti keskenään sekaisin. 
4. Laita taikina pursotinpussiin ja leikkaa kärki pois, pursota rinkulat donitsikoneen aukkoihin. 
5. Paista donitseja noin 5 minuuttia tai kunnes vaikuttavat kypsiltä. 
6. Kasta donitsit kinuskiin ja koristele nonparelleilla. 

                          Kinuski: n.16 donitsiin 
1 dl vispikermaa 
1 dl fariinisokeria
2-3 palaa valkosuklaata

Keitä kermaa ja sokeria teflonkattilassa tai pannussa, niin kauan että kinuski on vesilasitestin mukaan valmista. Minulla meni tämän määrän keittämiseen noin 15-20 minuuttia. Kun kinuski alkaa olla valmista, se hieman paksunee. Siinä vaiheessa voit tehdä niin sanotun vesilasitestin. Vesilasitestissä kinuskia tiputetaan pisara kylmään veteen, jos kinuski liukenee veteen, se ei ole valmista, mutta jos lasin pohjalle jää kiinteä pisara, kinuski on valmista. Lisää lopuksi kinuskin joukkoon valkosuklaa ja sekoittele kunnes palat ovat sulaneet joukkoon. Kuorruta donitsit nopeasti tämän jälkeen.

Valkosuklaata ei ole pakko laittaa, mutta se paksuntaa kinuskia niin että sitä tulee donitsiin enemmän ;D


Tästä kuvasta näkee leipomusten todelliset koot. 
Mansikkamarenkitikkareihin ohje täältä
Maapähkinäkreemi-suklaakuppikakkuihin ohje täältä
Donitsien ohje täältä

Terveisin Taru

9 kommenttia:

  1. Voi mitkä tarjoilut teillä oli, ihanat! Lapset varmaan tykkäsivät :) Olen myös koittanut kinuskipäällisiä donitseja, ovat tosi hyviä (ohje löytyy täältä, jos haluat vilkasta http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/05/donitsit-uunissa-ja-3-eri-kuorrutetta.html). Minulla ei vaan ole vielä minkäänlaista donitsikonetta, joten donitsin teen uunissa (mini)muffinipellillä. Tulee tosi ihania niinkin, varsinkin kun upottaa valmiit pallerot sulaan voihin, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu! Kyllä tykkäsivät :) Mä olen sun blogissa kolunnut kaikki donitsit moneen kertaan ja on pitänyt kokeilla sun täydellisten donitsien ohjettakin, mutta nyt kun tilaisuus olisi ollut niin mulla oli niin kiire etten kerennyt keskittymään ja unohdin koko jutun. Nykyään kun tuo leipominen on pikkuisen hektisempää kuin ennen... yhdellä kädellä teen ruokaa, toisella keittelen vauvansoseita, kolmannella leivon ja neljännellä ties mitä... ;D Meinaan silti ehdottomasti kokeilla sun ohjetta vielä :)

      Poista
  2. Voi miten ihanan näköisä!! Nam.

    VastaaPoista
  3. Hih, mäkin sain vihdoin ja viimein testattua donitsikonettani. En vain vielä ole ehtinyt kirjoittaa siitä mitään blogiin. Ensimmäiset donitsit jäivät aivan liian littanoiksi, kun en laittanut tarpeeksi taikinaa. Tuon mun koneen ohjeissa käskettiin laittamaan taikinaa vain teelusikallinen ja vaikka laitoin monin kerroin enemmän, tuli ensimmäisistä donitseista varsinaisia dieettiversioita. Kuorruttaminen oli yllättävän haastavaa, eikä donitseista tullut mitään kaunokaisia. Mutta hyviä olivat ja eiköhän niistä harjoittelemalla saa oikeamman kokoisia ja kauniimpia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Anu! :D Olen huomannut, että kolot kannattaa täyttää jopa hieman yli reunan, näin päällisosakin saa väriä. Jos donitsi jää vajaaksi, sen toinen puoli jää ihan vaaleaksi. Miten ihmeessä siellä kirjasessa neuvottiin laittamaan taikinaa vaan teelusikallinen... Mä sain noista kinuskeista yllättävän tasaisia pinnaltaan, mutta suklaalla päällystäminen oli musta kanssa vähän hankalaa ja tasainen pinta olikin aika vaikea saada. Nonparellit peittää osittain silti nämäkin kauneusvirheet ;D
      Pitäisi varmaan tehdä oikein kuvallinen ohjeistus noiden donitsien tekoon! :)

      Poista
    2. En kyllä ymmärrä sitä ohjevihon ohjeistusta... Mulla osassa donitseissa päällinen jäi vaaleaksi, eli tosiaan olisi voinut laittaa vieläkin enemmän taikinaa. Onneksi ne sai piiloon kuorrutteella :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊