tiistai 30. syyskuuta 2014

Mansikkatäytekakut ruusupursotuksella

Moi!
Tälläiset kakut lähti viime viikonloppuna pienen Lumin 1-vuotissynttäreille. Toisessa on 6 munan kaakaosokerikakkupohja ja toisessa 6 munan vaalea sokerikakkupohja, molemmat pohjat kostutin vaniljamaidolla. Molemmissa kakuissa on Kinuskikissan raikas mansikkatäyte johon lisäsin toiveesta valkosuklaarouhetta. Pursotukset ovat laktoositonta vispikermaa joka on värjätty vaaleanpunaisella elintarvikevärillä.
Paljon onnea Lumi! :)



Kakut ennen pursotuksia.

Terveisin Taru

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kinuski-vadelmatäytekakku

Moikka!
Isäni 60-vuotissynttäreitä juhlittiin vielä ihan oman perheen kesken ja tein tilaisuuteen tälläisen kinuskitäytekakun. Tein kakkuun 6 munan sokerikakkupohjan jonka kostutin vaniljamaidolla. Välissä on vadelmahilloa jonka päälle murustin jäistä vadelmaa raikkautta antamaan ja lisäksi laktoositonta kermavaahtoa. Päällä kinuski ja pursotukset ovat laktoositonta vispikermaa.
Vadelma ja kinuski on kyllä taivaallinen yhdistelmä! :)


Laktoositon Kinuski 24-26cm täytekakkuun
2 dl Pirkan laktoositonta vispikermaa
2 dl fariinisokeria

Keitä kermaa ja sokeria teflonkattilassa tai pannussa, niin kauan että kinuski on vesilasitestin mukaan valmista. Minulla meni tämän määrän keittämiseen noin 15 minuuttia. Kun kinuski alkaa olla valmista, se hieman paksunee. Siinä vaiheessa voit tehdä niin sanotun vesilasitestin. Vesilasitestissä kinuskia tiputetaan pisara kylmään veteen, jos kinuski liukenee veteen, se ei ole valmista, mutta jos lasin pohjalle jää kiinteä pisara, kinuski on valmista.

Kinuski leikkaantuu hyvin niin kauan kun kakkulapio on puhdas, mutta kun siihen alkaa tarttumaan kinuskia niin se kakkulapiossa oleva kinuski vetää kakulla olevaa kinuskia mukanaan. Tässä kohtaa onnekas on se joka kerkeää putsaamaan kakkulapion omalle lautaselleen ;D

Terveisin Taru

perjantai 26. syyskuuta 2014

Amerikkalaiset kaura-suklaacookiesit

Hei!

Yksi päivä teki mieli tehdä itselle jotain hyvää kahvin kanssa ja mieluummin jotain helppoa jotta tyttärenikin pääsisi osalliseksi leipomiseen. Päätin tehdä jotain suklaisia keksejä ja tiesinkin heti mistä ohjeita kannattaa lähteä katsomaan ;) Jos keksin himo iskee, parhaat reseptivalikoimat löytyy Wicked sweet kitchenistä

Minä sain tällä ohjeella 33 kivan kokoista keksiä. Kanelia laitoin vain teelusikallisen ja se maistui näinkin melko vahvasti. Nämä olivat tajuttoman hyviä ja helppoja keksejä!


Amerikkalaiset kaura-suklaacookiesit n.18-20 kpl
115g voita, huoneenlämpöistä
4/5 dl sokeria
1 1/5 dl fariini sokeria
1 kananmuna, huoneenlämpöinen 
2 1/3 dl vehnäjauhoja 
½ tl vaniljasokeria 
½ tl ruokasoodaa 
1/4 tl suolaa 
1½ tl kanelia 
3½ dl kaurahiutaleita 
170g tummaa suklaata (n. 45 % kaakaota) 

Tee näin: 
1. Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita kahteen peltiin leivinpaperit. Rouhi suklaa karkeaksi. Sekoita vehnäjauhot, vaniljasokeri, ruokasooda, suola ja kaneli kulhossa, laita sivuun. 
2. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit pehmeäksi ja ilmavaksi, 4-5 min sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja sekoita huolellisesti. Lisää kuivat ainekset ja sekoita lastalla tasaiseksi. Lisää myös kaurahiutaleet ja suklaarouhe, sekoita. Taikinan kuuluu olla hyvin paksua. 
3. Ota lihapullan palloja taikinasta ja laita pellille, jätä 5 cm pallojen väliin. Litistä pallot niin että keksit ovat reilun sentin paksuisia. 
4. Paista keskellä uunia 8-10 minuuttia, kunnes reunat eivät enää kiillä. Anna jäähtyä 5 minuuttia pellillä ja siirrä sitten ritilälle jäähtymään. Keksien kuuluu olla pehmeitä kun otat ne uunista. Paista loput kekseistä.

Näiden kaura-suklaacookiesien suomennettu ohje löytyy täältä
Alkuperäinen resepti täältä.


Terveisin Taru

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tomaatti-pekonipiirakka (26cm)

Moi!

Nyt on ollut todella kakkupainotteista mun leipominen, eikä kakkujutut vieläkään ohi ole. Kakkuja on päivittämättä ja lisää leivon taas viikonlopuksi. Jottei touhu menisi vallan makeaksi niin laitan välillä tänne jotain suolaistakin. Seuraavaksi sitten taas niitä kakkuja :D Tein yksi ilta meille iltapalaksi tälläisen suolaisenpiirakan. Aurinkokuivatusta tomaatista tulee ihanaa suolaisuutta kuten pekonistakin. Todella hyvää oli :)


Tomaatti-pekonipiirakka:
Pohja:
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja 
1 dl juustoraastetta 
150 g margariinia tai voita
½ dl vettä

Täyte:
1 pkt pekonia 
1 sipuli 
useampi lehti basilikaa 
4 puolikasta aurinkokuivattua tomaattia 
2 dl juustoraastetta 
2 kananmunaa 
150 g ranskankermaa 
200 g maustamatonta tuorejuustoa 

Pinnalle halkaistuja miniluumutomaatteja 
juustoraastetta 
mustaa pippuria 

Sekoita jauhot ja juustoraaste keskenään. Paloittele joukkoon voi ja nypi sekaisin. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina kevyesti painellen voidellun irtopohjavuoan (26cm) pohjalle ja reunoille. 

Paista pekoni ja sipuli keskenään. Sekoita kulhossa tuorejuusto, ranskankerma, munat, juustoraaste, pieniksi paloiteltu aurinkokuivattu tomaatti ja hienonnettu basilika. Lisää lopuksi myllystä mustaa pippuria ja kaada seos pohjan päälle. Halkaise päälle miniluumutomaatteja ja ripottele vielä pikkuisen juustoraastetta näiden päälle ja pippuria myllystä koristeeksi. 

Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Suojaa pinta tarvittaessa foliolla.


Terveisin Taru

maanantai 22. syyskuuta 2014

Valkosuklaa-limejuustokakku (24cm)

Moi!
Tässä vielä yksi kakku jonka tein isälle. Tämä on niin hyvää ja ihanan raikasta, että yleensä tulee useampi pala napattua ;D Sitten asiaa tuosta oudon näköisestä kiilteestä. Tein tämän kakun pakastimeen etukäteen, ilman kiillettä. Ajattelin, että kiille menee huonoksi pakastimessa. Ja sitten kun oli aika tehdä kakku loppuun, oli kova kiire ja otin kakun pakkasesta viimetipassa ja tein kiilteen heti jäisen kakun päälle... mikä älynväläys! Kiille jäätyi tietysti heti ja muuttui tuollaiseksi hassuksi aaltomaiseksi eikä siitä enää muuttunut. No, hyvää oli ja taas ollaan hieman viisaampia! ;D



Valkosuklaa-limejuustokakku 24cm:
Pohja:
200 g kaurakeksejä
80 g voita

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa 
1 prk Valion valkosuklaa-lime-rahkaa
4 dl kermaa 
1 levy Pandan valkosuklaata (130 g) 
5 liivatelehteä 
yhden limen kuoriraaste ja mehu 
1 tl vaniljasokeria 

Kiille: 
2 dl vettä 
noin ½ dl limen mehua (yhden limen mehu)
vihreää elintarvikeväriä 
3 liivatelehteä 
tomusokeria maun mukaan (mehu kannattaa jättää aika kirpeäksi) 

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Laita täytettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää siihen rahka. Notkista tuorejuusto. Sulata suklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. (valkosuklaa palaa todella helposti joten sekoita sitä sulatuksen aikana 20 sekunnin välein! Valkosuklaa sulaa myös todella nopeasti) Lisää varoen tuorejuusto-suklaaseos kermavaahdon sekaan. Lämmitä limenmehu kattilassa kiehuvaksi ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen ja lisää ohuena nauhana täytevaahtoon. Laita täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä vähintään tunti ennen kiilteen lisäämistä. 

Laita kiillettä varten liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Sekoita mehu ja vesi sekä mausta sokerilla. Jätä kuitenkin mehu aika kirpeäksi. Lisää väriä tikulla ihan vähän kerrallaan. VINKKI: Tee mehu valkoiseen purkkiin/astiaan jotta sinun on helppo katsoa värjätessä, että miltä väri näyttää kakun päällä. Ota mehusta 0,5dl erikseen kattilaan ja lämmitä se kiehuvaksi, lisää mehuun liotetut liivatelehdet ja kaada tämä kuuma mehu kylmän loppumehun joukkoon. Pidä ruokalusikkaa täytteen päällä ja kaada mehu lusikan kautta täytteen päälle ohuena nauhana. Näin estät täytteen ja kiilteen sekoittumisen. 
Laita taas jääkaappiin hyytymään mieluummin 3 tunniksi. Koristele haluamallasi tavalla. Käy veitsellä kakun reuna läpi ennen irrottamista. Tai käytä reunakalvoja.


Terveisin Taru

perjantai 19. syyskuuta 2014

Mansikka-suklaatäytekakku ja kinkkuvoileipäkakku

Hei!
Isäni täytti alkuviikosta 60-vuotta ja tein hänelle lahjaksi kakkuja. Täytekakuksi tein 6 munan kaakaosokerikakkupohjan jonka kostutin vaniljamaidolla. Täytteeksi laitoin Kinuskikissan raikkaan mansikkatäytteen. Päälle sivelin kaakaokermaa (2dl kermaa+2rkl kaakaojauhetta+2rkl tomusokeria) ja 4dl vaaleanpunaiseksi värjättyä kermaa. Kakun ulkonäköön nappasin mallia Tarjuskalta TaikinaTaivaasta, hänellä on aivan ihania täytekakkuja blogi pullollaan :)

♥ Onnea Isä! ♥


Koristeeksi laitoin 2 riviä taloussuklaata (yleiskoneella) höylättynä ja sokerimassasta tein kukkia ja tuon 60-koristeen.

Vaihekuvia kakun kuorruttamisesta. 

Tätä kinkkuvoileipäkakkua olen tehnyt useat kerrat. Ohje löytyy täältä. Aivan parasta herkkua joka loppui taas ensimmäisenä. Pitäisi vissiin tehdä näistä hieman isompia ;)



Terveisin Taru

tiistai 16. syyskuuta 2014

Rommikääretorttu

Moi!
Nami-hiirellä alkoi perinteinen leipomuskisa, täällä. Tällä kertaa kilpaillaan kahden leivonnaisen yhdistelmällä joista toisen on oltava kääretorttu. Osallistun kilpailuun tällä rommikääretortulla. Yhdistin tässä kääretortun ja monesti aiemmin tekemäni rommikahvikakun (kuva ja linkki alempana).

Sain syöjiltä kääretortusta todella hyvät palautteet ja tilauksenkin jo uudesta tälläisestä ;) Pohjaa kehuttiin tosi paljon, mantelijauhe ja -rouhe antaa siihen ihanaa makua. Ensi kerralla kokeilen pohjan kylläkin neljällä kananmunalla jotta pohjasta tulisi pikkuisen paksumpi. Kääretortun maku on pehmeän romminen ja mantelirouhe pohjassa ja pinnalla antaa ihanaa suutuntumaa muuten niin pehmoiseen leivokseen. Hyvää! :)



Rommikääretorttu:
Pohja:
3 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhoja
2 rkl mantelirouhetta
1 tl leivinjauhetta

Rommikreemi:
300 g voita
-
150 g sokeria
75 g vettä
8 rkl rommia

Valmista ensin sokerisiirappi. Kiehauta vesi, sokeri ja rommi niin, että sokeri liukenee veteen. Jätä jäähtymään.

Valmista sitten pohja. Vaahdota munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muutamassa erässä varovasti vaahtoon. Kaada taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n.8 minuuttia. Kumoa kuumana keittiöpyyhkeen päälle, poista leivinpaperi ja rullaa pohja pyyhkeen kanssa rullalle ja anna pohjan jäähtyä näin.

Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää sokerisiirappi joukkoon ohuena nauhana. Avaa jäähtynyt pohja ja levitä sen päälle noin puolet kreemistä. Rullaa napakalle rullalle pyyhkeen avulla. Laita rulla tarjoiluastialle ja kuorruta lopulla kreemillä. Koristele mantelirouheella.

Herkullinen rommirulla!

Tässä rommikääretortun esikuva rommikahvikakku, johon ohje löytyy täältä.

Terveisin Taru

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kinderpiirakka

Heippa!
Miten se aina unohtuu kuinka hyvää tämä kinderpiirakka on? Muistaa kyllä, että hyvää, mutta että KUINKA HYVÄÄ... Tämä taisi olla neljäs tai viides kerta, kun tein tätä ja aina yllätyn millaista namia tämä on. Tähän en kyllästy koskaan, aivan mahtavaa herkkua kahvin kanssa. Tämä on jääkaappikylmänä kaikkein parasta. Kostea ja pehmoinen pohja, välissä pehmeä kreemi ja päällä ihanasti lohkeava suklaa. Jos et ole vielä tätä kokeillut niin kokeile viimeistään nyt hyvä ihminen! ;D
Ohje löytyy siis täältä.


Laitoin tällä kertaa koristeeksi nonparelleja valkosuklaa-spritsauksen sijaan. Kiva tuli näinkin :)

Terveisin Taru

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kinuskijuustokakku vadelmilla (18cm)

Hei!
Lähdimme siskon luokse viikonlopun viettoon ja tapoihin kuuluu viedä tietysti jotain hyvää kahvipöytään. Sisko rakastaa kinuskia niin päätin viedä kinuskijuustokakun. Päälle laitoin juuri luomutilalta ostamiani syysvadelmia. Ja nehän vasta komeita olivat! Meinasin pepulleni lentää, kun näin rasiat! Mahtavia mollukoita! :D Kakun pinnalle vadelmien väleihin kaadoin kinuskikastiketta joka ihanasti valui reunoja pitkin ja kruunasi makunautinnon. Ja jotta uskoisitte millaisesta herkusta on kyse voin paljastaa, että tämä kakku hävisi neljän aikuisen ja yhden lapsen voimin yhdeltä istumalta ;D 
Ohje löytyy täältä.



Yritin (huonossa keinovalossa) illalla kuvata rasioita ennen pakastusta, että näkisitte kuinka isoja vadelmat olivat! Melkein tulitikun mittaisia! Huh! Aivan täydellisiä ;D

Terveisin Taru

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Superminttusuklaa-täytekakku

Moi!
Tälläisen kakun tein viikonloppuna Jannen 40-vuotisjuhliin. Toiveissa oli samanlainen kakku kuin serkkuni ylioppilasjuhlissa. Tämä kakku on todella suosittu ja tykätty! Näissä Jannenkin juhlissa kakku oli saanut kovasti kehuja. Hienoa, että kakku maistui :) 
Tarkemmat tiedot tälläisestä kakusta ja ohje siihen löytyy täältä.
Onnea vielä Jannelle! :)

Päällä on suklaaganache ja teksti on tehty valkosuklaalla. Pursotukset ovat kaakaokermaa.


Täyte on ihanan raikasta ja suklaiset sattumat ovat herkkua :)

Terveisin Taru

maanantai 8. syyskuuta 2014

Minttusuklaatäyte (Pätkis) 24-26cm täytekakkuun

Minttusuklaatäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
200 g tummaa suklaata (taloussuklaalevy)
1 pussi pätkis minibites suklaata (140g)
1 rkl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2-3rkl kiehuvaa vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa sinä aikana kerma ja sulata tummasuklaa mikrossa lautasella (sekoita n.30 sekunnin välein ja varo ettei suklaa pala). Rouhi pätkikset pieniksi veitsellä ja lisää sulaan tummaansuklaaseen, sekoittele seosta, jos pätkikset ei sula niin laita vielä hetkeksi mikroon. (Pätkis ei tykkää kovasti sulatuksesta niin tästä syystä tälläinen sulatustapa) Sekoita sula suklaa tuorejuustoon. Sen jälkeen yhdistä tämä kermavaahtoon. Sulata liivatelehdet kiehuvaan veteen ja yhdistä ohuena nauhana täytteeseen.


Ps.Voit korostaa mintun makua kostuttamalla kakkupohjat Frezzan minttusuklaajuomalla!

Kuvan kakku löytyy täältä.

Terveisin Taru

Viime viikon leipomuksia

Moi!
Viime viikolla tuli leivottua rommikahvikakkua äidille. Ostin oikein rommipullon Alkosta kokeilu mielessä, kun aiemmin olen käyttänyt esanssia. Laitoin kreemiin 8 ruokalusikallista rommia ja kostutin kakun laimennetulla rommilla eikä kakku siltikään maistunut kunnolla rommilta... Leipomoiden kakku oikein kunnolla haiskahtaa rommilta, kun rasian avaa. Tiedä sitten kuinka tuhdit aromit heillä on käytössä. Itse en rommista tykkää joten minun makuun kakku kyllä on tälläisenään :D Kreemi on taivaallisen sileää, kun sen tekee ammattimaiseen tyyliin.

Ohje kakkuun löytyy täältä.

Pullaakin tuli tehtyä talkooväelle.

Terveisin Taru

lauantai 6. syyskuuta 2014

Sitruunamuffinssit

Moi!
Tein ystävälle kahvin kanssa sitruunamuffinsseja. Pursottelin muffinsseihin sitruunakermaa ja mustikkatuorejuustokreemiä. Molemmat päälliset maistuivat ihanalta ja sopivat hyvin sitruunamuffinssien päälle :)



Lisäksi tarjosin Brigadeiroja, ohje niihin löytyy täältä.

Terveisin Taru

torstai 4. syyskuuta 2014

Brigadeirot (toffee-suklaa-pallerot ☺)

Moi!
Törmäsin Railin blogissa herkullisen näköisiin pikkupalleroihin ja ohje oli niin helppo etten voinut vastustaa houkutusta :) Ihania olivatkin! Maistelin jo pannulta tätä ihanaa seosta. Nämä olivat jotenkin tutun makuisia, mutta en keksinyt millään mikä voisi maistua samalta... Ehdottomasti paras päällinen näille oli marianne! Nam! 
Ohje löytyy Celebration Treats 4U-blogista täältä.


Brigadeirot (n. 30 kpl) 
1 tölkki kondensoitua maitoa 
3 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta 
2 rkl voita 

Koristeluun suklaaströsseliä, kaakaojauhetta, pähkinärouheita, marianne-rouhetta, kookoshiutaleita 
huom. päällinen selvästi hallitsi palleron makua koska massa on itsessään mietoa 

Laita kondensoitu maito, kaakaojauhe sekä voi paistinpannuun tai kattilaan ja sekoita niitä voimakkaasti puulastalla, jotta kaakaoon ei jää paakkuja. Voit myös siivilöidä kaakaon, jolloin siihen ei jää niin helposti paakkuja. Säädä levy keskilämmölle ja koko ajan sekoittaen anna seoksen kiehua n. 15 -25 minuuttia (mulla riitti 15 minuuttia), kunnes se sakenee tarpeeksi. Koostumus on sopiva silloin kun voit vetää lastalla seoksen läpi ja seokseen jää jälki hetkeksi näkyviin. Toinen keino todeta, että seos on valmis on se, kun kallistat pannua/kattilaa, ja seos valuu yhtenä osana toiseen reunaan. Seos jähmettyy vielä jonkun verran kun se jäähdytetään. 

Kun massa on sopivaa, kaada se voideltuun kulhoon tai lautaselle jäähtymään. Kun se on tarpeeksi jäähtynyt, jotta sen voi laittaa jääkaappiin, siirrä se sinne loppujäähdytykseen. Kylmässä jäähdytetystä massasta on helpompi muotoilla Brigadeirot.

Jähmettyneestä massasta muotoillaan voilla voidelluin käsin pieniä pyöryköitä (n. pienen lihapullan kokoisia) ja pallo pyöräytetään esim. suklaasrösselissä, kookoshiutaleissa, pistaasirouheessa tms. Laita Brigadeirot pieniin paperivuokiin ja säilytä niitä jääkaapissa. Brigadeirot säilyvät jääkaapissa ainakin 2 viikkoa, mutta ne kannattaa ottaa tarjolle lämpenemään n. 1/2 tuntia ennen tarjoilua, jotta ne pehmenevät sopivasti. Niiden on tarkoitus olla sisältä aika pehmeitä. 


Terveisin Taru

tiistai 2. syyskuuta 2014

Mehevät mustikkarahkamuffinssit mustikka-tuorejuustokreemillä

Heippa!
Sain viime viikolla ihanat siskontytöt luokseni vierailulle ja pitihän sitten hössöttää heitä varten ♥ Lapsethan rakastavat nonparelleja ja värikkäitä leivoksia. Edellisen illan sitten mietein mitä heille tekisin ja päädyin kaapissa nököttävien ihanien vuokien takia muffinsseihin. Sain myös aivan loistoidean mustikkakreemistä! Tein sitten mustikkamuffinsseja ja mustikka-tuorejuustokreemiä. Miehen sanojen mukaan kreemi oli täydellistä, makeaa ja mustikan makuista :D Siskontyttöjen syömistä olikin sitten hauska seurata! Toinen söi pelkän muffinssin ja toinen nuoli pelkät kreemit muffinssin päältä! Ja kun häntä pyydettiin maistamaan myös muffinssia, niin sitä maistaessaan hän irvisteli ja purautteli! Heh! Kaikkia ei siis voi aina miellyttää ;D Minusta muffinssit ja kreemi olivat mehevä ja ihana yhdistelmä :)


Mustikkamuffinssit: n.12kpl
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
½ dl juoksevaa rasvaa
1 prk (200g) Valion vaniljarahkaa
100-150 g mustikoita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää puolet jauhoista ja rasva. Sitten vielä loputkin jauhot. Vatkaa rahka joukkoon ja lopuksi nostele mustikat vielä taikinaan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
En tiedä johtuiko noista vahvoista vuoista, mutta jouduin paistamaan tällä kertaa näitä 30 minuuttia. Laitoin silti vuokaan enemmän taikinaa ja sain taikinasta vain 9 muffinssia.
Ohje on muunnos Kinuskikissan mansikkamuffinsseista.


Mustikka-tuorejuustokreemi:
125 g pehmeää voita
2½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl soseutettua mustikkaa

Vaahdota pehmeä voi, vaniljasokeri ja tomusokeri keskenään. Lisää tuorejuusto ja vatkaa se kunnolla joukkoon. Lopuksi lisää sauvasekoittimella soseutettu mustikka ja vatkaa sekin kunnolla joukkoon. Pursottele muffinssien päälle. Tämä määrä riittää hyvin 12 muffinssiin.




Terveisin Taru