perjantai 8. elokuuta 2014

Mustikkamurupiirakka ja itsetehty vaniljakastike

Heips!
Ystävä saapui kylään pidemmän matkan takaa ja tein kahvipöytään tätä ihanaa Kakkutaikurin mustikkamurupiirakkaa. Ohje löytyy jo minulta täältä. Viimeksi vaniljakastiketta oli melko niukasti... siis sitähän kuuluu aina kunnolla lorotella piirakan päälle, niin tein tällä kertaa tupla-annoksen ;D Vähensin myös sokerin ja maizenan määrää. Nyt koostumus oli todella hyvä, ihanan paksua ja pehmeää. Alla olevalla ohjeella saa tuollaisen pienen maitokannullisen (0,5 litraa) kastiketta. Voi että on hyvää herkkua :D

Niin herkullista!!! NAM! ;D



Vaniljakastike: 0,5 litran kannuun
4 dl kermaa
2 dl maitoa
3 rkl sokeria
2½ rkl maizenaa 
1 vaniljatanko 

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi veitsellä sisältä siemenet. Mittaa kattilaan kerma, maito, halkaistu vaniljatanko ja sen siemenet, sokeri ja maizena. Sekoita seosta kunnolla vispilällä jotta maizena liukenee nesteeseen. Keitä pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen kunnes kastikkeen koostumus on hieman paksuuntunut ja ota kattila pois levyltä. Jäähdytä kastike jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua. Kastike paksuuntuu kylmetessään. Muista poistaa vaniljatangon puolikkaat kastikkeesta! 





Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää. Vaniljakastikkeessakin kunnolla vaniljaa.:) Jotain mustikkaista täytyisi leipoa myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Laitoin yhden vaniljatangon tuohon kastikkeeseen ja vielä tietysti se tyhjä tankokin kiehumisen ajaksi sinne makua antamaan. Tuo kastike on todella ihanaa! Olen melko usein tehnyt jo tätä piirakkaa vieraille. Omalle väelle on tullut tehtyä rahkaa jo vaikka kuinka monta kertaa. Musikkarahka taitaa olla parasta :)

      Poista
  2. Sinä olet taasen laittanut näkösälle vaikka mitä herkkuja. Mulla kotityöt olleet pannassa, vaan nyt taasen on kotiuduttu ja arki alkaa... tosin ei minulla ihan sellaisena, mitä yleeensä alokuussa, kun olenkin kotona. Ihan en vielä asiaa tajua.... pakastin ammottaa leivonnaisista tyhjyyttä, kesän kukkienkastelijoille jotain haluan leipoa yms syitä on kyllä leipoa, kunhan ensi viikolla olisi vaan inspistä. Mustikkametsässä en ole käynyt, vaan toisottavasti saan ostettua joltain mustikoitakin. Ihanaia vadelmia tuotiin tullessa Kuopiosta....kanssasyöjä kerännyt herukoita ja vadelmia omalta pihalta...karviaiset vielä raakoja.....joten kaikenmoisia marjojakin olisi kyllä käyttää... nyt menen tekemään lihamurekkeen uuniin, jotta miesväki saa ruokansa. Mustikkapiiras ja kotitekoinen vanilakastike on luksusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se pakastin varmaan kauaa tyhjänä pysy nyt kun saat olla kotona :) Minä ostin mustikoita 10 litraa ja enemmänkin ostaisin jos vaan saan. Mustikkaa käytän tosi mielelläni, rahkaan, piirakoihin, kiisseleihin, kakkuihin... Vadelmaa olen alkanut ostamaan luomutilalta pikku hiljaa. Ei sitä sieltä noin vaan saa kun tuntuu olevan niin haluttua tavaraa. Omasta pihasta saa punaherukkaa, villivadelmaa ja vadelmaa. Mustaherukka on juuri ostettu niin siitä ei saa vielä mitään.
      Tämä vaniljakastike on todella hyvää! Se kruunaa kyllä tuon piirakan joka on myös ihanaa :)

      Poista
  3. Kyllä! Mustikkapiirakka itsetehdyn vaniljakastikkeen kanssa on vaan niin hyvää, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja tällä ohjeella tulee ihanan pehmoinen piirakka! Tuota kastikettakaan en voi kehua liikaa, se on aivan ihanaa myös :)

      Poista
  4. Heippa! Onnistuuko jos teen pellillisen? :) Tuplaanko ainekset? Kuinka kauan pitää paistaa? Entä onnistuukohan gluteenittomista jauhoista? :) Ihania ohjeita, kiitos! ♡ - milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Milla! Kyllä tämä varmaan onnistuu pellillisenä, mutta tekisin kyllä kolminkertaisena taikinan, paistoaika pysyy samana koska piirakka ei ole kuitenkaan paksumpi. Gluteenittomat jauhot ei ole minulle kovin tuttuja, olen tehnyt vain sokerikakkupohjia noista jauhoista. Sinun pitää rohkeasti vaan kokeilla itse :) Kiva, että löysit ihania ohjeita :) Tulehan kertomaan sitten, että miten onnistuit gluteenittomilla jauhoilla niin minäkin opin lisää niistä! :)

      Poista
  5. Hyvin onnistui gluteenittomana!:) tosi helppo ohje, eikä mennyt kauan kun jo herkuteltiin mustikkapiirakalla ja vaniljajäätelöllä. Kiitos! T. Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että onnistuu myös gluteenittomana! Tää on ihan sairaan helppo ja herkullinen piirakka :D Kiitos Milla, kun kävit kertomassa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊