lauantai 24. helmikuuta 2018

Mieheni 40-vuotissyntymäpäivän täytekakut

Moi!
Mieheni 40-vuotisjuhlat on nyt juhlittu! 💕 Koko juhlapäivän ajan vieraita riitti, kun meillä oli ns. avoimet ovet koko päivän 😃 Laitan ensimmäisenä kuvat täytekakuista. Tein kaksi pienempää kakkua ettei tarvitsisi seisottaa yhtä isoa koko päivää tarjolla. Tein kakut rakkaudella niin pitihän niistä tehdä sydämen malliset! 😍 Koristeissa päädyin marjoihin ja numeroihin. Kukatkin olisi ollut tosi kauniita, mutta tällä kertaa niitä oli vain maljakoissa 😊

💕 Onnea vielä rakas ihana mieheni! 💕



Tein siis kaksi täytekakkua. Molempiin tuli 4 munan vaalea sokerikakkupohja. Kakut tein sydämen malliseen vuokaan joka vastaa 24cm irtopohjavuokaa. Kakut kostutin vaniljalla maustetulla maidolla. Täytteiksi tein mustikkatäytteen ja vadelmatäytteen. Ohjeisiin pääset klikkaamalla täytteiden nimiä. Tein täytteet yksinkertaisina ja jaoin ne vaan kahden kakun kesken. Pursotuksiin meni yhteensä litra kermaa. Koristeeksi tein numerot suklaasta ja laitoin monenlaisia marjoja. 


Nappasin juhlahulinassa omasta kakkupalastani kuvan 😁 ei mikään kaunis kuva, mutta kakku oli ihanaa ja tosi maukasta! Varsinkin mustikka maistui oikein kunnolla! 😋

Terveisin Taru

18 kommenttia:

  1. Upeat kakut! ❤ Ja pursotukset on taas niin taattua sun laatua, ihan täydelliset 😍👍🏻

    VastaaPoista
  2. Wau, näyttävät upeilta. Kauniit koristelut <3

    VastaaPoista
  3. Eihän tämän hienompia kermakakkuja voi tehdäkään. Upeita! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit kakut!
    Onnittelut miehellesi!

    VastaaPoista
  5. Todella kauniit purostukset kakuissa :) Onnittelut pyöreistä miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anni! 😊 Ja kiitokset onnitteluista! 💕

      Poista
  6. Olet tehnyt ammattimaisen näköistä jälkeä jälleen kerman kanssa, en voi muuta kuin ihailla <3 Ja herkullisen näköiset sisältäkin, uskon että olivat hyvää. Onnittelut miehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suklaapossu kaikesta ❤ Kakun täytteet oli kyllä kauniin väriset 😊

      Poista
  7. Aivan upeat ja niin houkuttelevat kakut! �� Onnittelut nelikymppiselle! Perästä tullaan. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena! ❤ Mä täytän kanssa 40-vuotta kesällä, huh huh! Ikäkriisiä pukkaa 😥😅

      Poista
  8. Upeat kakut! Aina näitä sydämellisiä kakkuja nähdessäni harmittelen, että olen oman vuokani jonnekin jättänyt enkä muista mihin.. Enkä koskaan kaupoilla ollessani muista uuttakaan vuokaa ostaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Raisa! 😊 Tuo sydänkakku onkin ihana! Oon tehnyt siihen vuokaan joskus sacher-kakunkin ja se oli myös tosi ihana 😍

      Poista
  9. Kakut näyttävät ihan älyttömän herkullisilta ja nuo täytteet älyttömän raikkaan makuisilta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne! Nämä on kyllä nyt olleet mun lempparitäytteitä. Olen tehnyt molempia useamman kerran nyt tässä puolen vuoden sisään. Seuraavaksi täytyy tehdä jo jotain muuta 😅😄

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊