tiistai 29. syyskuuta 2015

Suklaapiirakka (kinderliisa??)

Hei!
Kaikki alkoi leivontakaapin siivouksesta josta löytyi aivan liikaa nonparelleja joiden päiväys oli jo mennyt tai kohta menossa... Tähän piirakkaan meni kolmen erilaisen suklaisen nonparellipurkin loput. Pohjana piirakassa on maailman helpoin ja maukkain piirakkapohja eli kinderpiirakan pohja. Päällä sitten taas masaliisan eli mokkapalojen kuorrute. Mies kysyi, onko tämä nyt sitten kinderliisa?? Tunnettakoon tämä nyt siis kinderliisana ;D


Piirakan kuorrutteeseen laitoin pikakahvijauhetta sen verran (melkein 1 tl), että mausta tuli ihanan mokkainen. Tuo kinderpiirakan pohja on ihanan kostea ja se vaan paranee vanhetessaan. Tässä on siis yhdistettynä kahden suklaapiirakan parhaat osat! Varmaan arvaattekin, että tämä oli tosi ihanaa! ;D


                   Suklaapiirakka eli kinderliisa: (pellillinen)

Pohja:
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja tai glut. vaaleaa jauhoseosta 
2 tl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta 
3 dl kiehuvaa vettä 
300 g sulatettua voita 
4 munaa 

Sekoita sokeri, jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään. Kiehuta vesi ja paloittele voi veteen ja anna sen sulaa. Sekoita ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan. 
Paista 200 asteessa, noin 30-35 min. 

Kuorrutus:
400 g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
8 reilua rkl voita
6 rkl kahvia (6 rkl vettä + ½tl pikakahvijauhetta) 
2 tl vaniljasokeria

Sulata kattilassa voi ja kun voi on sulanut, lisää loput aineet. Sekoittele kunnolla ja lämmitä hellalla välillä tarvittaessa ja kaada pohjan päälle. Levitä nopeasti ja laita samantien nonparellit ennen kuin pinta kovettuu. 
Jos et halua kovin makeaa piirakkaa niin voit puolittaa kuorrutteen määrän.


Terveisin Taru

lauantai 26. syyskuuta 2015

Manteli-kaurakeksit

Hei!
Tuunasin mantelilla perinteisiä kaurakeksejä ja testi olikin tosi onnistunut! Voi nami, kun nämä olikin hyviä! Rapeita reunoilta ja sitkeitä keskeltä, ihanan ohuita pähkinäisiä keksejä ;)
Koukuttavia...


Manteli-kaurakeksit:
100 g voita
3 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelirouhetta
2 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 kananmuna

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon loput ainekset. 
Laita pellille noin teelusikallisen kokoisia kasoja ja jätä reilusti leviämisvaraa. 
Paista 200 asteessa 5-8 minuuttia, kunnes keksit alkavat ruskettua reunoilta.
Ohjeella tulee 3 pellillistä keksejä.



Terveisin Taru

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Valkosuklaajuustokakku vadelmilla (24cm)

Moi!
Tein joku viikonloppu äidille tälläisen valkosuklaajuustokakun vadelmilla. Olen kehitellyt ohjeen aikoja sitten, mutta se on niin hyvää, että leivon sitä aina tasaisin väliajoin, marjoja vain vaihdellen :)


Valkosuklaajuustokakku vadelmilla:

Pohja:
200 g kaurakeksejä
80 g voita

Täyte:
4 dl kermaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
160 g valkosuklaata
8 liivatelehteä
4 rkl sitruunanmehua

Pinnalle:
4 dl vadelmia
3 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Murskaa kaurakeksit ja lisää sulatettu voi. Painele löyhästi 24cm vuoan pohjalle. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä
Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen 20 sekunnin välein (valkosuklaa palaa tosi helposti ja on sen jälkeen käyttökelvotonta) Anna suklaan jäähtyä muutamia minuutteja. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa. Sekoita kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos yhteen. Kiehauta sitruunanmehu lasissa mikrossa tai kattilassa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä ainakin tunti ennen kuin lisäät vadelmat. Kaada hyytyneen pinnan päälle niin paljon vadelmia, että pinta peittyy. Keitä hyytelösokeri ja vesi paketin ohjeen mukaan ja kun seos on hieman jäähtynyt, lusikoi se vadelmien päälle. 
Vinkki: Kiille kannattaa laittaa jäisten marjojen päälle. Ja kun marjoja ei laita ihan kakun reunaan asti, niin kiille estää marjojen mehua valumasta kakun reunoille, kun ne alkavat sulamaan.
Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia, mieluummin yön yli.


Terveisin Taru

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Punaherukka-villivadelma-jäätelö

Moikka!
Mieheni ehdotti punaherukka-villivadelma-jäätelöä, kun jääkaapissa nökötti purkki juuri poimittuja kyseisiä marjoja. Marjat päätyivät pakkaseen, mutta en päässyt tästä ihanasta ideasta yli vaan jätskiä oli päästävä tekemään! Ja voi että sentään miten ihanaa tästä jätskistä tulikaan! Kaikkien mielestä tämä oli kaikista tekemistäni jäätelöistä parasta :D Maku oli niin ihanan marjaisa ja raikas! Koristeena olevista marjasoseraidoista ja kokonaisista villivadelmista tulleet sattumat olivat ihanan pirtsakoita yllätyksiä pehmeän jäätelön keskellä. Suosittelen kokeilemaan vaikka ilmat ovatkin jo viilenneet syksyisiksi ;D



Punaherukka-villivadelma-jäätelö
6 dl kuohukermaa
1 prk (397g) kondensoitua maitoa
½ dl glukoosisiirappia
3 dl punaherukkaa
3 dl villivadelmaa
1 tl vaniljaa tai 2 tl vaniljasokeria

Paseeraa ensimmäisenä marjat. 
(eli poista marjoista siemenet ja kuoret) Näin jäätelöstä tulee ihanan tasaista ja pehmeää.

Jos käytät tuoretta marjaa voit suoraan laittaa marjat siivilään ja survoa ne siitä läpi. Pyörittele ja painele marjamassaa siivilässä niin kauan kuin marjoista irtoaa mehua. 
Jos käytät pakastemarjoja, mittaa marjat kattilaan ja keitä ne pehmeiksi. Voit samalla painella niitä jotta niistä irtoaa mehua. Laita sitten siivilä kulhon päälle ja kaada marjasose siivilään. Pyörittele ja painele marjamassaa siivilässä niin kauan kuin mehua irtoaa. Anna jäähtyä.

Mittaa sitten kulhoon kerma, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi ja vatkaa vaahdoksi. Lisää lopuksi joukkoon (jäähtynyt) marjasose. Kaada 1½-2 litran vetoiseen astiaan ja pakasta vähintään 8 tunnin ajan.

Jos et halua haaskata yhtään marjoja, voit aivan hyvin jättää paseeraamisen väliin ja lisätä marjat jäätelömassaan sellaisenaan tai vaikka sauvasekoittimella soseutettuna.

Koristelin jäätelön pinnan villivadelmilla ja marjasose-raidoilla. Raidat jäätyivät melko koviksi, mutta pallojen pyörittely onnistui silti hyvin.



Terveisin Taru

tiistai 15. syyskuuta 2015

Mustikka-vaniljakakku (ø20cm)

Heips!
Tällä kakulla osallistun Nami-hiiren syksyiseen kakkukisaan jonka aiheena on tällä kertaa metsän antimet, alastomat täytekakut eli nakukakut ja kakun edullisuus. Päätin heti lähteä kokeilemaan itselle jotain uutta. Halusin tehdä amerikkalaistyylisen tuhdimman pohjan. Mieleeni tuli metsän antimista mustikka ja puolukka ja kun kerran olen jo aiemmin osallistunut yhteen Nami-hiiren kakkukisaan puolukkakakulla, niin jätin sitten puolukan heti pois laskuista. Ja sitten minulla oli jo valmiiksi niin ihana ohje mustikkakreemiin, että sitähän piti sitten tähän täytteeksi tehdä! Kakusta saa edullisemman käyttämällä vaniljatangon sijasta vaniljasokeria. Mustikkaa kakkuun ei kovin paljon mene ja nämäkin mustikat on itse poimittu Yyterin metsistä (paitsi koristeena olevat pensasmustikat). Kakussa eniten maksaa kreemiin tuleva tuorejuusto, mutta silti mielestäni kakku on melko edullinen. Kakku on myös tosi helppo tehdä!

Tässä nyt siis minun versio tästä annetusta aiheesta! :D


Kakkupohja on tässä kakussa ihanan kostea ja pehmoinen, eikä se vaadi ollenkaan kostutusta. Kakkupohja maistuu miedosti vaniljalta ja se antaa mustikalle tilaa maistua. Täytteenä oleva mustikkakreemi onkin aivan ihanaa! Makeaa ja oikeasti mustikan makuista. Olen pursotellut sitä pari kertaa muffinssien päälle ja se on aina maullaan ihastuttanut syöjiä!




                  Vaniljakakut: 2 x ø20cm 
50 g voita 
3 kananmunaa 
225 g sokeria 
1 vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljaa myllystä tai 3 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa 
180 g vehnäjauhoja 
1 ½ tl leivinjauhetta
hyppysellinen suolaa 

Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Vatkaa munat, sokeri ja vaniljan siemenet vaaleaksi vaahdoksi, tähän menee noin 5-10 minuuttia. Lisää sitten maito sulatettuun voihin. Yhdistä kuivat aineet. Lisää muna-sokeri-vaahtoon ensin puolet voi-maitoseoksesta ja lisää sitten puolet kuivista aineista. Lisää sitten loput voi-maitoseoksesta ja lopuksi loput kuivista aineista, sekoita tasaiseksi. Jaa taikina kahteen 20cm vuokaan jotka on voideltu ja jauhotettu. (silikonisissa vuoissa riittää voitelu) Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia. Anna kakkujen jäähtyä hetken ennenkuin kumoat ne. 
Kakkujen ohje on muokattu Linda Lomelinon kirjasta.

Mustikka-tuorejuustokreemi:
200 g pehmeää voita 
4 dl tomusokeria 
3 tl vaniljasokeria 
300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljakreemijauhetta 
3-4 rkl soseutettua mustikkaa

Vaahdota pehmeä voi, vaniljasokeri ja tomusokeri keskenään (5-10 min.). Lisää tuorejuusto ja vaniljakreemijauhe ja vatkaa ne kunnolla joukkoon. Lisää lopuksi sauvasekoittimella soseutettu mustikka ja vatkaa sekin kunnolla joukkoon. 
Tämä ohje on suurennettu versio muffinsseihin kehittelemästäni kuorrutteesta, sen ohje löytyy täältä

Kakun kokoaminen:
Leikkaa molemmat kakkupohjat kahtia ja täytä kaikki välit mustikkakreemillä. Levitä loput mustikkakreemistä kakun päälle ja koristele kakku mustikoilla, pensasmustikoilla ja mustikan varvuilla.
Voit koristella kakun myös pelkillä metsämustikoilla, vaikka laittamalla niitä ison kasan kakun päälle. Kaikki käyttämäni mustikat olivat pakastettuja.



Isäni sai tämän kakun syntymäpäivälahjaksi! Onnea isälle! ♥

Terveisin Taru

perjantai 11. syyskuuta 2015

Mehevä ja marjaisa suklaakakku (24cm)

Moikka!
Pitkästä aikaa piti päästä leipomaan ja halusin tehdä jotain ihanaa, suklaista ja marjaista. Mietin ensin jotain brownies-tyyppisiä leivoksia, mutta menin sitten Suklaapossun luo inspiroitumaan! No tietenkin löysin häneltä jotain kokeilemisen arvoista, nimittäin ihanan suklaisen pohjaohjeen. Keksinkin heti, että keitän pakkasessa olevista boysenmarjoista hillon ja teen päälle vielä ihanan maitosuklaavaahdon!

Suklaapossun suklaakakkuohjeessa käytetään maitojauhetta jota minulla ei ollut. Luin kommenteista hänen neuvonsa käyttää ranskankermaa ja vettä sen tilalla. Ohje on alla niinkuin minä sen tein, ilman siis sitä maitojauhetta. Hillon ja suklaavaahdon ohjeet ovat omiani.


Kakkupohja oli ihanan mehevä ja suklainen! Millään tavalla en sitä kostuttanut ja se oli silti ihanan kostea. Hillo sopi tosi hyvin kokonaisuuteen ja sitä olisi saanut olla enemmänkin. En nimittäin laittanut kaikkea, mutta laittakaa te jos kakkua kokeilette. Maitosuklaavaahto on ihanan pehmeää ja vahvasti maitosuklaan makuista. Vadelmat raikastivat tosi kivasti kokonaisuutta. Ihanaa herkkua siis! ;D


Paista kakku, keitä hillo ja sulata maitosuklaa kerman joukkoon jo tarjoilua edeltävänä päivänä. Tarjoilupäivänä voit sitten kasata kakun. Levitä hillo pohjan päälle, pursottele tai levitä suklaavaahto hillon päälle ja koristele lopuksi kakku vadelmilla tai haluamillasi marjoilla tai koristeilla.

Suklaakakku:
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl tummaa ruokokidesokeria
1.25 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna
1.25 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
0.75 tl suolaa
200 g ranskankermaa
0.5 dl vettä
1 dl öljyä
2 kananmunaa 

Pohjan ohje on kopioitu Suklaapossulta täältä.
Sekoita vehnäjauho, sokerit, kaakaojauhe, sooda, leivinjauhe ja suola keskenään. Mittaa jauhojen päälle vesi, öljy ja rikotut munat. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoittele enempää kuin tarpeen. Kaada taikina voideltuun 24 cm irtopohjavuokaan. Tasoita pinta. Paista 180 asteessa n. 30-35 minuuttia (mulla meni 35min.), kunnes keskelle kakkua tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen reunojen irroittamista. Suojaa pohja kelmulla ja anna sen jäähtyä kokonaan.

Boysenmarjahillo:
250 g boysenmarjaa
100 g (1,25 dl) hillo-marmeladisokeria
vaniljaa myllystä

Laita jäiset marjat kattilaan ja lämmitä niitä hieman pehmeiksi. Lisää vanilja ja hillo-marmeladisokeri. Keitä noin 10 minuuttia, että marjat pehmenee ja liemi saostuu. Jäähdytä.

Suklaavaahto:
120 g maitosuklaata
3 dl kermaa

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja lämmitä pienellä lämmöllä niin kauan, että suklaa on sulanut. Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä sen verran, että voit laittaa kulhon jääkaappiin.
Tämän täytyy olla täysin kylmää, että se vatkaantuu, siksi teenkin tämän yleensä edellisenä päivänä valmiiksi.

Koristeeksi laitoin näitä ihania megakokoisia vadelmia joita olen tänäkin kesänä Ulvilan Saaren luomutilalta ostanut.




Tiesitkö, että?
Boysenmarja on vadelman, karhunvatukan ja näiden risteytymän risteytys? 
Huh mikä risteytysten risteytys! ;D
(tieto on napattu wikipediasta)

Terveisin Taru

maanantai 7. syyskuuta 2015

Pätkisjäätelö

Hei!
Halusin kokeilla pätkisjäätelöä jota näin Suklaapossulla täällä. Sen verran muokkasin, että laitoin glukoosisiirappia ja 2 dl enemmän kermaa. Ja kyllä olikin hyvää! Koostumus oli taas erittäin pehmeää ja silkkistä niin kuin viimeksikin. Ihanaa! Pätkis maistuu tässä erittäin voimakkaasti vaikka lisäsin tuota kerman määrää. Noilla raidoilla sai vielä lisättyä pätkiksen makua. Nuo koristeena olevat pätkiksen palat sitten taas häiritsi mua pikkusen, kun suu on jätskistä kylmä niin suklaa ei silloin sula suuhun niin kuin tykkäisin. Muita asia ei häirinnyt ;) Ihanaa jätskiä, teen varmasti vielä uudestaankin.


Pätkisjäätelö:
7 dl kuohukermaa
1 prk (397g) kondensoitua maitoa
½ dl glukoosisiirappia
2 pss Pätkistä (yht.280g) + 1 dl kuohukermaa

Mittaa kulhoon 7 dl kermaa, kondensoitu maito ja glukoosisiirappi ja vatkaa vaahdoksi. Mittaa sitten kattilaan 1 dl kermaa ja pilkotut pätkikset. Säästä halutessasi osa koristeeksi. Lämmittele suklaata ja kermaa ihan pienellä (tai jopa pienimmällä) lämmöllä pikku hiljaa sekoitellen niin kauan, että suklaa on sulanut. (pätkis menee helposti huonoksi joten ole varovainen) Anna seoksen hieman jäähtyä ja sekoita se sitten varovasti vaahdon joukkoon. Kaada 1½-2 litran vetoiseen astiaan. Pakasta vähintään 8 tunnin ajan.
Minä säästin vielä osan sulasta pätkiksestä ja tein sillä raitoja jäätelön päälle.



Terveisin Taru

perjantai 4. syyskuuta 2015

Tiikerikakku (2 litran vuokaan)

Hei!
Multa puuttuu blogista yksi perinteinen kahvikakkuresepti, nimittäin tiikerikakun resepti. En ole tehnyt kyseistä kakkua koko blogin pitämisen aikana joten siitä on jo ainakin 3 vuotta, kun olen viimeksi tehnyt tiikerikakun! 
Kuvio kakkuun saa tulla itsestään, sillä joskus nuorempana kun yritin sörkkiä taikinaa haarukoilla, hienoa kuviota ei tullut koskaan. En vaan osannut sitä. Suosiolla sitten lakkasin sohimasta niin alkoi kauniita kuvioita syntymään itsestään ;D
Ohjeen tähän kakkuun hain kahvikakku-mestarilta Mimmiltä, kiitokset vaan sinne :) 
(muokkailin ohjeen ulkomuotoa hieman omanlaisekseni)


Ohje on kopioitu Mimmin blogista täältä.

      Tiikerikakku 2 l
200 g voita
200 g sokeria
4 kananmunaa
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0.75 dl maitoa

tiikeriraitaan:
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa

Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää puolet munista, maito ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi. Lisää loput munat ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi. Ota kolmas osa taikinasta eri kulhoon ja sekoita siihen tiikeriraitaan tuleva kaakaojauhe ja maito. Laita voideltuun vuokaan ensin puolet vaaleasta taikinasta, sitten kaakaotaikina ja sitten loput vaaleasta taikinasta.
(nostele tai pyöräytä haarukalla halutessasi taikinoita hieman sekaisin)
Paista kakku noin 2 litran voidellussa ja jauhotetussa vuoassa 150 - 170 asteen uunissa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys. Jäähdytä hieman ja kumoa.
(Minä paistoin 150-160 asteessa n.70 minuuttia)

Terveisin Taru