lauantai 2. toukokuuta 2015

Munkit sokerilla ja suklaalla

Hei!
Meillä on kotona äiti aina tehnyt simat ja munkit vapuksi. Siskotkin tekee munkkeja, mutta mulla se on jäänyt. Ei ole ollut innostusta ja aina on munkkihimot tullut tyydytettyä äidin luona. Nyt sitten lähivuosina, kun munkkien teko on alkanut kiinnostamaan, niin on mukamas jännittänyt tuo uppopaistaminen. Tänä vuonna sitten päätin vihdoin itse kokeilla. Mulla oli kaapissa vielä käyttämätön paistolämpömittari niin päätös oli helppo! Mittari oli ihan ehdoton, lämpötila oli kokoajan selvillä niin ei tarvinnut jännittää. Ja kun lämpötila on kokoajan oikea, munkit ei pala tai jää sisältä raaoiksi. Homma oli tosi helppoa ja aiempi jännitys on ollut aivan turhaa. Ja mikä tärkeintä, aivan sairaan hyviä munkkeja tuli! :D


Ohje on kopioitu Leena-muori leipoo-blogista täältä, kiitos Leena ohjeesta!


Munkit  n.30 kpl

5 dl vettä (käytin maitoa)
50 g hiivaa
12 g suolaa
100 g sokeria 
1 muna 
950 g vehnäjauhoja 
100 g rasvaa

Vaivaa normaalin pullataikinan tapaan taikinaksi. Anna levätä muovin alla 10-15 min. Pyörittele pullia ja laita nousemaan öljyllä voidellulle leivinpaperille n. ½ tuntia. Paista 180 asteisessa rypsiöljyssä kattilassa kauniin ruskeiksi. Reikämunkit saat helposti, kun teet pyöreään nousseeseen pullaan reiän sormilla ja pyöräytät muutaman kerran reikää sormen ympäri.

Laitoin suolaa 6g eli noin ruokalusikallisen ja mielestäni se oli ihan hyvä määrä.
Käytin taikinassa Becelin juoksevaa kasvirasvaa (1dl) ja tykkäsin, että hyvää oli! En huomannut maussa mitään eroa verrattuna muihin syömiini munkkeihin.

Pullahiirellä on samainen Sotkun munkkien ohje neuvojen kera täällä.


Voit pyöritellä munkit sokerissa tai kuorruttaa suklaalla:

Suklaakuorrutus:
(riittää n. 20-25 munkkiin)

1 levy taloussuklaata
loraus öljyä (n.1 rkl)

Sulata suklaa ja sekoita joukkoon loraus öljyä. Kasta jäähtyneet munkit suklaaseen, koristele haluamallasi tavalla ja anna jähmettyä viileässä.

Nämä suklaiset munkit oli seuraavana ja kolmantenakin päivänä ja jääkaappikylmänä vieläkin tosi hyviä! Sokerimunkit oli tuoreena parhaimpia, seuraavana päivänä mikron kautta niistä sai syötäviä. Säästin öljyt ja ajattelin lähiaikoina kokeilla munkkeja uudestaan nyt kun kerran niistä innostuin ;)

Terveisin Taru

15 kommenttia:

  1. Näin vapun aikaan blogeissa pyörii lukemattomia munkkireseptejä ja munkkipostauksia, mutta nää sun näyttää kyllä erityisen hyviltä!! :) Namm, onneksi omia munkkeja on vielä jäljellä, niin ei haittaa yhtään, että näiden kuvien ansiosta nousi vesi kielelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkkeja on blogeissa kyllä ollut todella paljon! Ihan liiaksikin asti ;) Kiitos paljon kommentista ja tosi kiva jos kuvat sai veden kielelle ;D

      Poista
  2. Suklaamunkit näyttää kyllä niiiin hyviltä.. Täytyyköhän tehdä vielä yksi satsi.. :) Minäkin tuon lämpömittarin ansiosta innostuin nyt todenteolla munkkien paistosta joten mahdollisesti ainakin jonkinlaisia munkkeja tulee tehtyä vielä ennen ensi vappua.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Noi suklaiset oli tosi hyviä! Jännästi laskee kylmäkin munkki, kun päällä on suklaata, hah! ;D Mittari oli kyllä ehdoton, kun ei tarvinnut jännittää ja arvailla lämpötiloja!

      Poista
  3. Minäkin tein vappuna munkkeja ja käytin myös ensimmäistä kertaa digitaalista lämpömittaria. Se on kyllä loistava väline tähänkin hommaan. Ei tarvitse leivänpaloilla kokeilla tai tehdä muita jippoja oikean lämpötilan löytämiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lämpömittari oli kyllä ihan paras! Siinä tehdessä huomasin kuinka lämpötila sahasi edestakaisin kokoajan. Jos pidin levyä nelosella, lämpötila oli hetkessä lähes 200 astetta ja kun laitoin kolmoselle, lämpötila laski 170 asteeseen. Vaihtelin sitten kokoajan kolmoselta neloselle :D Mutta eipä munkit palanut, kun oli mittari apuna :)

      Poista
  4. Tuoreet munkit on kyllä hyviä. Nuo suklaakuorrutteiset näyttävät myös aika herkulta.

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköisiä munkkeja! :) Suklaata parempaa makuparia ei kyllä ole! :D Hyvää Vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna :) Tuo suklaa oli kyllä ihanaa tuossa päällä! Kotiväki ehdotteli seuraavaksi kinuskia, ei varmaan hullumpaa sekään ;D

      Poista
  6. Kiitos Heidi! :D Mittari oli kyllä kätevä! Ei tuo lähes 200 asteinen öljy kyllä mukavaa ole ja varovainen saa olla. Lapsia ei kannata jaloissa pitää samalla, kun paistelee. Mullakin on öljyä joskus roiskunut, eikä pienikään pisara mukava ole... :/

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköisiä, pullukoita rinkuloita :) Katselin tätä samaista ohjetta jo Leenan blogissa. Itse en vieläkään uskaltautunut paistelemaan munkkeja tai donitseja öljyssä, vaan luotin luotto-ohjeeseeni ja tein donitsin uunissa http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/04/ne-maailman-parhaat-donitsit-uunissa.html Herkkua tuli niinkin, nams! Mutta kyllä rasvassa paistettuja munkkejakin joskus on pakko kokeilla, ehkä ensi Vappuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suklaapossu :) Yllätyin kyllä kuinka helppoa tuo uppopaistaminen oli ja mittarihan siinä oli ihan ehdoton! Kaikella on aikansa, itsestä tuntui nyt siltä, että päätin kokeilla uppopaistettuja munkkeja ja sulla se saattaa tulla sitten ens vappuna :) Sen verran innostuin, että teen toisen satsin vielä lähiaikoina. Säästin öljyn niin kannattaa nyt harjoitella ;D

      Poista
  8. Nam nam, kun näyttää hyvältä! Minäkään en ole oikein uppopaisto-ihmisiä, mutta kyllä olisi minullekkin tuollainen munkki maistunut! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Kyllä nuo munkit on tuoreena ihan ylivetoja! Ihania! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊