sunnuntai 4. elokuuta 2013

Suklaakakku Vadelmilla ja Pensasmustikoilla

Hei!
Ihanien vadelmien ja mustikoiden kunniaksi tein suklaatäytekakun :) Olin luomutilalla itse poimimassa vadelmia ja ne ihan putoilivat käsiin! Marjat olivat niin kauniita, että olisi ollut huutava vääryys olla tekemättä niistä kakkua ;) Paistoin 4 munan kaakaosokerikakkupohjan 24cm vuoassa, pohjat kostutin maidolla. Välissä on suklaa-mariannetäyte johon painelin paljon vadelmia ja pensasmustikoita. Päällä kaakaotuorejuustokuorrutus. Kuorrutuksen ohje on kopioitu Suklaapandalta, alkuperäinen ohje löytyy täältä, minä laitoin koko 200g paketin tuorejuustoa.



Suklaa-Mariannetäyte:
2 dl kermaa 
1 prk Philadelphia Marabou-tuorejuustoa
1 dl marianne-rouhetta
2 tl vaniljasokeria

Kerma vaahdotetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan yhteen.

Suklaakuorrutus: 24cm kakkuun
80 g pehmeää voita
200 g tomusokeria
30 g kaakaojauhetta
150-200 g tuorejuustoa

Ota voi ajoissa jääkaapista. Sekoita/vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri ja kaakaojauhe tasaiseksi. Lisää kylmä tuorejuusto kerralla ja vatkaa sähkövatkaimella n. 5 minuuttia kunnes kuorrutus on pehmeää ja kuohkeaa. Levitä kuorrutus kakun pinnalle ja koristele.


Kuva kakun sisältä täytteeseen painetuista marjoista.














Terveisin Taru

19 kommenttia:

  1. Vai tällaista marjaisaa suklaaunelmaa sinä kehittelit :) Tuosta kun saisi palasen :-P

    Itsellänikin kakkusormet syyhyävät, mutta harmillisesti syöjiä on hieman naftisti. Mieskin valitti kun on alkanut housut jostain syystä kiristään.. Koitan tyytyä pienempiin suupalan kokoisiin leivonnaisiin, vaikka niitäkin kyllä tulee puputettua ainakin yhden kakun verran viikossa.. Ehkä voisi sen kakunkin taas vaihteeks tehdä ja jättää muut leivonnaiset toiseen viikkoon. Vaikka tuskin se leipomisinto niin kauaa piilossa pysyy, kun käy näitä herkkuja täällä kurkimassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vadelma ja marianne sopii tosi hyvin yhteen! Mariannerouhe-pussin kyljessä oli joskus ohje juusto/rahkakakkuun johon tuli vadelmaa ja mariannerouhetta ja sekin oli niin hyvää että ;) Hyvä yhdistelmä!
      Mullakin on sellaiset kakkusormet, ne syhyää kokoajan ;D mutta pakko hillitä niitä välillä. Nyt vklopuna sain onneksi tehdä muillekin kakkuja: saa luoda, mutta ei "tarvitse" syödä! Sitten tein kauhean läjän sokerimassakukkia niin siinäkin hetkeksi leipomisvimma laantuu :) Sitten mulla on onneksi tuo saippuaharrastus joka vie ajatusta pois kakkuhommista ;)

      Poista
  2. Voi mikä suklaaunelma ja tuoreilla marjoilla, kerrassaan ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo vadelmat ja pensasmustikat on kyllä ihania ja mahtavan kokoisia, molemmat on ostettu luomutiloilta lähiseudulta.

      Poista
  3. Apua, mikä ihana suklaaunelma. Todella upean ja herkullisen näköinen kakku. Heitäppä pikku palanen tännekkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Vielä olisi pala jäljellä joten pistän sulle paketin tulemaan ;D

      Poista
  4. Kiitos paljon Melody :) Ihanan suklaista tämä oli ja marjat teki kakusta kivasti raikkaamman. Nuo tuoreet marjat ovat kyllä niin ihania! :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä ihanannäköinen kakku! Tulee vesi kielelle. :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kakkuja! Blogisi uutena lukijana aloitin vanhojen postaustesi selailuja, heräsi kysymys koskien nuita Cake Popseja; onko väliä mitä valkosuklaata sulattaa? Mistä tikkuja niitä varten voi ostaa? :) Kiitos etukäteen jos viitsit vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maeri! Kiitos kommentista ja tervetuloa lukijaksi :) Tottakai vastaan sinulle :) Valkosuklaalla ei ole väliä, itse tykkään tuosta bandan suklaasta ja se olikin pitkään ainut valkosuklaa joka oli vain valkosuklaata, pirkalla on esim pähkinöitä valkosuklaalevyssä. Nyt tietysti tuli myös maraboulta valkosuklaalevy markkinoille. Popsit voit kuorruttaa millä tahansa muullakin suklaalla tai candy meltseillä (ovat suklaan kaltaista kuorrute/koristelunappeja jotka sulatetaan. Laitan linkin Ullan Unelmien cakepops-tarvike sivulle josta löydät paljon cakepops-tuotteita, mm tikut: http://www.ullanunelma.fi/cakepops-_tarvikkeet
      Itse tilaan Ullalta, mutta netti on pullollaan muitakin leivonta-nettikauppoja. Ullalla on tosi nopea toimitus ja aina ollut hyvä palvelu!
      Kerrothan sitten minulle miten popsisi onnistuivat?? :)

      Poista
    2. Kiitos nopeasta vastauksesta!! :) Itse asiassa kokeilin jo pienen satsin tuolla sinun ohjeellasi, minun tikkareista ei tullut yhtään noin tasaisen näköisiä, kuin sinulla on tuossa kuvassa. :) ja ehkä omista palleroista tuli liian suuria ja valkosuklaa kuumeni liian kuumaksi.:D no mutta tästä opin ja ens kerralla varmaan onnistuu paremmin. :) Kiitos paljon Ullan unelman linkistä, laitetaan tikut tilaukseen!!

      Poista
    3. Valkosuklaa on kyllä herkkää sulatettaessa, se palaa niin helposti. Ensikerralla onnistut varmasti nyt kun sait hieman harjoitusta :)

      Poista
  7. Ihanan mehevän suklaisen näköinen kakku. Kyllä nuo tuoreet marjat oikein aina vaativat jotain leipomaan.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, tänään juuri mietein sun jogurttipiirakkaa, kun eilen illalla sain yli puoli litraa taas villivadelmaa omasta pihasta :) Kokeilen kyllä vadelmaversionkin sun piirakasta! Osa syödään kyllä tuoreena tänään :)

      Poista
  8. Ihana yhdistelmä kakkuun...sieppaan suklaakuorrutusohjeen heti mukaani...nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdistelmä on kyllä hyvä ja hienoa, että sait jotain mukaasikin! ;)

      Poista
  9. mikä herkku, nam! Pitää kokeilla, kuulostaa niin loistavalta yhdistelmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita ja kiva kun liityit jäseneksi :) Suosittelen kokeilemaan, oli kyllä ihana yhdistelmä nuo marjat, suklaa ja marianne :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊