sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Iso täytekakku / Levytäytekakku vadelmatäytteellä

Moi!
Tein isänpäivänä isälleni tälläisen kakun ❤ Tein kakun kahdesta kääretorttupohjasta. Pohjat tein gluteenittomina käyttäen puoliksi perunajauhoja ja puoliksi karkeita gluteenittomia jauhoja. Täytteeksi suurensin vadelmatäytteen ohjeen jonka olen tehnyt monesti aiemminkin. Täyte on vain todella hyvää 😋


Iso täytekakku / Levytäytekakku vadelmatäytteellä

2 x Kääretorttupohja:
4 munaa
1 ½ dl sokeria
1½ dl perunajauhoja / gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina uunipellille jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Laita valmiit pohjat pöydälle jäähtymään päällekkäin leivinpapereiden kanssa ja laita päälle vielä puhdas leivinpaperi ettei pohjat kuivu. Laita vielä pyyhe lopuksi päälle ja anna jäähtyä sen ajan kun teet täytteen.

Vadelmatäyte:
2 prk kermaa
1 prk (150g) ranskankermaa
1 prk (200g) kuningatarrahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
n. 3 dl (n.200g) vadelmia
6 rkl vaniljakreemijauhetta 

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää sitten joukkoon ranskankerma, rahka ja vadelmat (sulata pakastetut ensin). Vatkaa hetki niin että vadelmat hajoavat. Lisää lopuksi vaniljakreemijauhe ruokalusikallinen kerrallaan kokoajan vatkaten. Jaa täyte kakun kolmeen väliin.

Lisäksi kostutin hyvin vähän pohjia maidolla (koko kakkuun meni noin 1½dl maitoa) ja laitoin pohjien päälle ennen täytettä vadelmahilloa (400g).

Päälle laitoin jäisiä kotimaisia vadelmia ja kiilteen (purkin ohjeen mukaan 2dl vettä + 1dl hyytelösokeria)

Pursotuksiin riittää 5-6dl kermaa.






Terveisin Taru