Tarun Taikakakut

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kylmäsavulohi-kesäkurpitsapitsa

Heippa!
Mulla oli yksi ilta "nyhjää tyhjästä"-kokkailua joka johti ihanaan pitsaan! Kaikki alkoi kylmäsavulohesta jonka päiväys oli menossa justiinsa vanhaksi. Nakkelin aineksia sitä mukaa kun pitsaa tein. Ajattelin ettei kalan kanssa sovi tomaattikastike ja niin pohjalle päätyi tuorejuustoa. Tuorejuusto sopikin hyvin pohjalle, siitä tuli mukavaa mehevyyttä ja maukkautta. Kylmäsavulohesta tulee kivasti suolaisuutta pitsaan siksi laitoin pohjan suolamäärän puoliksi ja fetan ohjeessa sulkuihin. Tuntui nimittäin, että feta teki paikoitellen pitsan vähän liian suolaiseksi. Kesäkurpitsa sopi kevätsipulin kanssa pitsaan kuin nenä päähän! Niin hyvää oli!!! 



Kylmäsavulohi-kesäkurpitsapitsa

Rukiinen pitsapohja:
3 dl vettä 
25 g tuorehiivaa (1 pss kuivahiivaa) 
½ tl suolaa 
4 rkl rypsiöljyä 
4 dl vehnäjauhoja 
2 dl ruisjauhoja 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia). Painele jauhotetuilla sormilla pitsapohja pellille.

Täyte:
n. 100 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g kylmäsavulohta
2 kevätsipulia varsineen
pieni kesäkurpitsa
3-4 dl juustoraastetta
mustaa pippuria
(100g fetaa)

Sivele pohjan päälle veitsellä tuorejuustoa ja ripottele siihen päälle juustoraasteesta puolet. Asettele sitten juustoraasteen päälle kalan siivut tasaisesti. Silppua kevätsipulit varsineen pieneksi ja ripottele kalan päälle. Viipaloi kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi viipaleiksi ja asettele ne pitsan päälle. Laita halutessasi fetaa. Ripsauta sitten myllystä vielä pippuria ja sitten loput juustoraasteet. Paista 250 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Tässä kuvassa näkyy ihanasti tuo pohjan kuohkeus ja pehmeys ;D

Terveisin Taru

10 kommenttia:

  1. Kylmäsavulohi on yks mun lempparitäytteistä pizzassa. Ja sit siihen suolakurkkua ja smetanaa kylkeen, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kokeilin kalaa ensimmäistä kertaa pitsassa. Jos tonnikalaa ei lasketa ;D Tämä oli kyllä mukavaa ja herkullista vaihtelua pitsoihin! :)

      Poista
  2. Pitsa olisikin vaihteeksi hyvää, taidanpa huomenna tehdä lounaaksi.. :) kalaa en ole tainnutkaan koskaan pitsaan laittaa, on varmasti hyvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsa on lapsiperheessä hyvää ruokaa välillä, maistuu varmasti kaikille! Kokeileppa mun pohjaohjetta, olis kiva tietää mitä tykkäät :) On hitusen terveellisempi ja kuitenkin älyttömän maukas ja pehmoinen!

      Poista
  3. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! Itsekin olisin laittanut pohjalle ennemmin jotain tuorejuustoa, creme fraichea tmv. kuin tomaattikastiketta. :P Olen tehnyt tällaista valkoista pizzaa joskus, mutta vaan sienillä... Täytyy ehdottomasti ottaa kokeiluun tuo kylmäsavulohi!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mä olisin ehdottomasti laittanut kastikkeeksi ranskankermaa, mutta sitä ei ollut... tuorejuusto oli silti ihan kiva kokeilu! Kokeile vaan tuota kylmäsavulohta, se oli mukavan suolainen täyte pitsalle! :)

      Poista
  4. Tuttu tilanne tuo, jotain menossa vanhaksi ja siitä pitäisi alkaa leipomaan ;) Yleensä se on mulla kyllä joku kermaviili- tai rahkapurkki, joka siellä jääkaapissa kummittelee. Herkullisen näköistä pizzaa ja mukavan erilaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jack! :) Nyt olen siivonnut pakastinta ja on ollut mielikuvitus kunnolla käytössä kun olen keksinyt käyttökohteita omenasoseelle ;D

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta! Tein tänään ja oli kyllä ihan sairaan hyvää! Mieskin sanoi että oli yks parhaista suolaisista leipomuksistani :D pohja oli kyllä super! Laitoin itse fetaa, eikä mun tai miehen mielestä ollut liian suolaista :) -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Jenni ihanasta kommentista! Kommenttisi oli oikea päivän piristys! :D Tuo pohja onkin ihanaa! Pikkusen terveellisempää kuin ihan valkoisilla jauhoilla tehty ja silti niin hyvää ja pehmoista! Mahtavaa että tykkäsitte! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊