Tarun Taikakakut

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Smoothiekakkuja

Moi!
Olen täällä testaillut smoothiekakkuja. Ei ole ollut ihan helppoa... Olen nettikeskusteluita lukiessani huomannut, että moni muukin on näiden kanssa paininut. Kakut eivät kaikilla hyydy, eikä minullakaan ole asiassa onnea ollut. Ensimmäinen kakku ei hyytynyt ollenkaan ja olinkin sitten keksivinäni syyn tähän hyytymisongelmaan. Seuraavat kakut, eli nämä, hyytyivät jo paremmin, mutta eivät kuitenkaan kunnolla. Moni käyttää marjoja pakastimesta ja olenkin huomannut, että liian kylmä smoothiemassa pilaa liivatteiden toiminnan. Massaan lisätessä ne jähmettyvät liian nopsaan eivätkä näin hyydytä massaa. Sen reagtion huomaa jo liivatelehtiä lisätessä, kun massa paksunee välittömästi hieman. Normaalisti massa ohenee, kun liivatelientä lisätään.
Täytteen ohjeen pohjana olen käyttänyt Kinuskikissan ohjetta, pohjan ohje on oman päästä. Tein kaksi pienempää kakkua.

En voi tarpeeksi korostaa että, pohja on aivan mielettömän ihanan makuista! ♥


Smoothiekakku 

2 x 20cm vuoka tai yksi 26cm

Pohja:
200 g kaurakeksejä
1 dl kaurahiutaleita
2 dl mantelirouhetta
½ dl chia-siemeniä
130 g voita

Täyte:
500 g  mansikkaa
200 g mustikkaa
3 banaania
1 prk (165g) kookoskermaa
3 rkl hunajaa
1-2 tl vaniljaa myllystä
10 liivatelehteä
6 rkl limen mehua

Sulata voi. Murskaa keksit ja lisää keksimurskaan kaurahiutaleet, mantelirouhe ja chia-siemenet. Lisää lopuksi voi ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuokaan kalvot suojaksi (näin).

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Soseuta sitten smoothien teon lailla kaikki täytteen ainekset yhteen sauvasekoittimella tai blenderissä. Kiehauta sitten limen mehu kattilassa ja sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Lisää se sitten ohuena nauhana smoothieen ja kaada smoothie irtopohjavuokaan. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mielellään kuitenkin yön yli.

Koristele kakku marjoilla ja chia-siemenillä.

Nauti sitten ihanasta aamupalakakusta! ♥


Terveisin Taru

2 kommenttia:

  1. Tämän kun olisi tiennyt.. :) Kokeilin kuukausi sitten mustikkaista smoothiekakkua (pakastemustikoista) ja kävi juuri noin ettei kakku hyytynyt kunnolla.. Ensi kerrallapa tiedän.. :) Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olisin halunnut tietää, kun ensimmäistä tein... Yritin vielä pelastaa sitä kakkua uusilla liivatteilla, mutta siitä se meni jotenkin niin ällöttäväksi, että oli pakko heittää koko kakku roskiin :( Eikä tässä riitä, että marjat sulattaa suht sinnepäin vaan massan pitää olla jääkaappilämpöistä eikä siis liian kylmää. Näissä kakuissa luulin sulattaneeni tarpeeksi marjoja, mutta ei sekään riittänyt. Nyt ollaan kuitenkin viisaampia ja jos joku nyt hyötyisi tästä postauksesta niin hyvä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊