torstai 30. huhtikuuta 2015

Perinteinen sima

Moi!
Olen monena vappuna tehnyt vadelmasimaa, mutta tänä vuonna päädyin perinteiseen. Ohje on Dansukkerin ja löytyy fariinisokeripussin kyljestä ja Dansukkerin sivuilta täältä.

Mukavaa vappua teille kaikille!





Sima:
4 l vettä
250 g Dansukker Fariinisokeria
250 g Dansukker Taloussokeria
1–2 sitruunan mehu
1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala) 
sokeria, rusinoita 

Kiehauta puolet vedestä ja kaada sokerien päälle. Lisää loput vedestä sekä sitruunamehu joukkoon, anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva nestetilkkaan ja sekoita nesteeseen. Anna käydä huoneenlämmössä noin 1 vrk. Pullota sima. Lisää pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina. 

Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia. 

Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan. Viileässä valmistumisaika on noin viikko, huoneenlämmössä noin 3 päivää. Säilytä sima viileässä ja käytä noin viikon kuluessa. 

Terveisin Taru

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Helppo hedelmätorttu

Moi!
Piti saada äkkiä herkkua aikaiseksi niin tein tälläisen nopean ja helpon tortun. Tähän tuli vähän siivottua jääkaappia ja siihen hommaan tälläinen torttu onkin hyvä. Täytteeksi käy hedelmät, marjat, kermat ja rahkat :) Tälläinen nopea herkku sopii koristeiden värien puolesta vaikka vappuun ja lapset tykkää varmasti :)



Torttupohja on tehty tällä ohjeella.

Torttupohjan päälle: 
kostuta pohjaa hieman maidolla tai mehulla
muutama ruokalusikallinen omenamarmeladia
Sekoita: 2 banaania pieniksi paloiteltuna + 1 rkl sitruunan mehua
viinirypäleitä kourallinen paloiteltuna

Vaniljarahka:
2 dl kermaa
1 prk Valion vaniljarahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää rahka ja vaniljakreemijauhe. Sekoita tasaiseksi ja levitä hedelmien päälle.

Koristeeksi laitoin 2 riviä maitosuklaata kuorimaveitsellä höylättynä ja värikkäitä sirkus-rakeita.


Terveisin Taru

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vihreä parsapiirakka (ø26cm)

Hei!
Aina tulee tehtyä suolaiset piirakat jollakin lihalla tai kalalla ja nyt halusinkin kokeilla suolaista piirakkaa kasvisversiona. Päädyin parsapiirakkaan. Tämä ohje on otettu Kotilieden Suuri juhlakirja-kirjasta. Kiinnostuin ohjeesta niin pohjan kuin täytteenkin takia. Yksi vahinko mulla kävi tuon piirakan kanssa. Ohjeessa luki, että tarvitaan nippu parsaa eli 500g. Nappasin kaupasta nipun ja vasta tekohetkellä huomasin sen painavan 250g! Ihmekös tuntui, että parsaa oli kovin vähän... Sitä olisi kyllä ehdottomasti saanut olla tässä enemmän. Hyvää tämä silti oli! Varmasti teen uudestaankin :)

Mulla käy aina vahinko tämän vuoan kanssa. Unohdan, että sen kanssa piirakka kypsyy nopeasti. Nytkin pohja ja reunat kuivui ja tummui liikaa. Ensi kerralla kokeilen toisella piirakkavuoalla tai yritän muistaa lyhentää paistoaikaa. 


Parsapiirakka

Pohja:
1 pss (1½ dl) perunamuusijauhetta
1¼ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
150 g margariinia (voita)
1 dl vettä

Täyte:
500 g vihreää parsaa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
1 ruukku persiljaa
vajaa 1 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita kuivat aineet kulhossa, paloittele joukkoon rasva ja nypi murumaiseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Taputtele taikina litteäksi levyksi ja anna sen kiinteytyä viileässä.

Leikkaa parsoista kuivahtaneet kannat pois. Leikkaa kaikki nuput noin 6cm mittaisiksi paloiksi ja loput varresta 1cm paloiksi. Kiehauta kattilassa vettä ja ripaus suolaa. Laita kulhoon jääkylmää vettä. Keitä ensin nuppuja 1 minuutti ja nosta ne nopeasti kylmään veteen. Näin niiden vihreä väri säilyy. Valuta nuput tai nosta ne talouspaperin päälle kuivumaan. Keitä sitten pieniä paloja 2-4 minuuttia, nosta nekin kylmään veteen ja valuta kuiviksi. 

Kauli taikina kevyesti jauhotetulla pöydällä ja nosta 26cm piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan. Painele taikina pohjalle ja reunoille kunnolla. Laita pohjan päälle parsan palat. 

Sekoita kulhossa tuorejuusto, munat, persilja, mustapippuri ja suola. Kaada seos parsojen päälle. Asettele nuput koristeeksi pinnalle.

Paista piirakkaa ensin alimmalla tasolla 225 asteessa 20 minuuttia ja sitten 175 asteessa 15-20 minuuttia.


Terveisin Taru

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Raikas raparperijuoma

Tervehdys!
Kokeilin Dansukkerin sivuilta raikasta raparperijuomaa. Hukkasin tähän kaikki sokeripussien jämät. Laitoin fariinisokeria ja muscovadosokeria, siksi juoman väri on ruskea. Käytin myöskin viime vuotista raparperia pakastimesta. Mausteeksi laitoin kanelitangon joka ei mielestäni maistunut ollenkaan. Laimensin vedellä tämän 50%/50% suhteella. Ihan hyvää juomaa oli. Maistui ihan jääteeltä sitruunan takia! Mukava juoma kesähelteille :) Ohje löytyy täältä.




Raikas raparperijuoma:
2 l paloiteltua raparperia
1 sitruuna
5 dl Dansukker Taloussokeria, Fariinisokeria tai Ruokokidesokeria
3 tl sitruunahappoa (apteekista)
2 l kiehuvaa vettä
n. 30 g tuoretta inkivääriä, kanelitanko tai muutama mintun oksa

Leikkaa huuhdotut raparperin varret pieniksi paloiksi. Pese sitruuna. Kuori sitruunan keltainen kuori raparperipalojen joukkoon ja purista mehu.

Mittaa joukkoon sokeri ja sitruunahappo sekä maustava aine, jos haluat juomaan mausteisuutta. Kaada päälle kuuma vesi. Sekoita ja anna maustua huoneenlämmössä vuorokauden ajan.

Siivilöi juoma ja pullota. Säilytä viileässä. Laimenna tarjolle tuotaessa mehuksi vedellä tai sitruunan makuisella kivennäisvedellä. Tästä tulee noin 2½ litraa mehua.

Terveisin Taru

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kuningatar-hyydykekakku (24cm)

Hei!
Tein yksi päivä varsin kesäisen kakun. Viime kerralla muutama pikkujuttu jäi harmittamaan ja hieman muokkailin ohjetta. Edellinen kuningatar-kakkuni oli muutenkin hieman erilainen, koska maut oli eri kerroksissa. Tällä kertaa täytteen maku oli aivan ihana. Tämä kakku oli salakavala raikkautensa takia, tätä olisi voinut syödä vaikka kuinka paljon! Täyte tässä on mukavan makea ja pehmeä ja kirpeät vadelmat tulivat mukavina makupaloina täytteen seassa. Pohjaan laitoin wilhelmiina-keksejä ja pohja olikin superhyvä, ihanan rapsakka! Tämä oli tosi hyvää kakkua! :)
Aikaisempi kakkuni mustikasta ja vadelmasta löytyy täältä


Tähän aikaan vuodesta ei luonnollisesti kotimaisia marjoja saa tuoreena siksi ostin ulkomaalaisia mansikoita. Vadelmat ja mustikat ovat omasta pakastimesta ja kotimaisia.

Kuningatar-hyydykekakku (24cm)

Pohja:
185 g (1 pkt) Wilhelmiina-keksejä
10 kaurakeksiä
60 g voita 

Täyte: 
4 dl kermaa 
200 g Valion Kuningatar-rahkaa
400 g maustamatonta jogurttia (1 Valion lakt.prk)
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
1½ dl mustikkaa soseutettuna
1 dl vadelmaa soseutettuna
2 dl vadelmia kokonaisina
12 liivatelehteä
½ dl vettä

Koristeeksi kotimaisia mustikoita ja vadelmia

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä

Tee täyte. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon rahka ja jogurtti. Lisää soseutetut mustikat. Kiehauta vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin kuitenkin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.



Terveisin Taru

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Maukas ja muhkea jauhelihapitsa (pellillinen)

Moikka!
Tykkään yleensä ohuista pitsapohjista ja paksuista, jos ne on tehty hiivalla ja ovat kunnolla pehmoisia. Tällä ohjeella saa aivan ihanan pehmoisen ja paksun pohjan. Teen kastikkeen aina "hatusta", mutta kirjoitin tuohon alemmas ohjeenkin. Pitsan maku piilee juuri itse tehdyssä kastikkeessa, eikä täytteitä tarvitse aina olla montaa sorttia. Ihanan yksinkertaista herkkua! :)


Maukas ja muhkea jauhelihapitsa (pellillinen)

Rukiinen pitsapohja:
3 dl vettä
25 g tuorehiivaa (kuivahiivaa 1 pussi)
1 tl suolaa
4 rkl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia). Tee sinä aikana kastike ja paista jauheliha.

Kastike:
2 dl tomaattimurskaa
½ dl vettä
muutama lehti tuoretta basilikaa
2 rkl fariinisokeria
½ tl suolaa
yksi kynnetön valkosipuli
1 tl pitsamaustetta
1 tl timjamia

Keitä aineksia hetki kasaan, näin maut heräävät. Soseuta kastike halutessasi sileäksi.
Kaikki ainesten määrät ovat arvioita! Voit halutessasi muokkailla aineksia itsellesi sopivaksi.

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 iso sipuli
1 kynnetön valkosipuli
suolaa
mustaa pippuria
paprikajauhetta

paljon juustoraastetta

Paista jauheliha ja sipulit pannulla ja mausta ne.

Painele pitsataikina pellille leivinpaperin päälle. Levitä pohjan päälle kastike ja sitten 2/3 juustoraasteesta. Laita sitten jauheliha ja viimeiseksi loppu juustoraaste.
Paista 250 asteessa 10 minuuttia.
Nauti.

Terveisin Taru

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Raparperipiirakka vaniljajogurtilla (pellillinen)

Moiks!
Mulla oli viime viikonloppuna pakastimen sulatus- ja siivousurakka ja olen yrittänyt keksiä käyttökohteita raparperille. Tein tälläisen piirakan, tällä äitini ohjeella. Ohje on yksi blogini suosituimpia ohjeita, eikä turhaan! Pohja on ihanan pehmeä ja paksu ja päälliset on muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaan. Kokeilkaa ihmeessä, tosi hyvää piirakkaa on! :)


Kuvista näkyy piirakan ihana koostumus! :)


Raparperipiirakka:
4 munaa
4 dl sokeria
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 dl juoksevaa margariinia tai 200g sulatettua voita tai margariinia
7½ dl vehnäjauhoja
5 tl leivinjauhetta

½ litraa raparperin paloja

Vatkaa munat ja sokeri oikein hyväksi vaahdoksi, tähän menee 5-10 minuuttia. Sulata rasva ja lisää lopuksi siihen maito ja kerma. (Jos käytät juoksevaa rasvaa voit lisätä sen vaahtoon ensimmäisenä) Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää kuivia aineita ja nesteitä vuorotellen muna-sokerivaahtoon hitaimmalla nopeudella vatkaten. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. 
Käytä syvää peltiä, piirakka on paksu! 
Laita päälle raparperit ja jogurttipäällinen.

Jogurttipäällinen:
4-5 dl maustamatonta jogurttia
2 munaa
½-1 dl sokeria
½ tl vaniljaa myllystä
1 rkl vaniljasokeria

Ainekset sekoitetaan keskenään ja lusikoidaan piirakan päälle.
Paista piirakkaa keskitasolla 200 asteessa 30-35 minuuttia.


Terveisin Taru

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Raikas persikkahyydykekakku valkosuklaapohjalla (24cm)

Hei!
Tein meille pääsiäisherkuksi persikasta rahkahyydykekakun. Näissä ei kyllä kannata säilykehedelmiä käyttää, kun niistä ei saa millään makua irti. Hehkutan nyt heti alkuun Bonnen persikkasosetta, se on ihanan kirpsakkaa ja raikasta! Silti sitäkin sai täytteeseen laittaa aika paljon ja kaveriksi vielä sitruunan mehua. Sitruunan mehu ihan selkeästi korosti persikan makua ja toi sitä paremmin esiin. Hyvää oli! :)


Tein pohjan sydänvuokaan (joka vastaa 24cm vuokaa) ja pieneen 18cm vuokaan. Hyvän kokoiset pohjat tuli näin. Pohja oli todella helppo tehdä ja mukavan makuinen. Miedon makuinen, valkosuklainen, kostea ja tiivis. Pohja oli sen verran pehmeä, että kasasin kakun suoraan tarjoilulautaselle ettei kakkua tarvinnut siirrellä. Keksipohjaista kakkua on helppo siirrellä, mutta tämä kakku olisi mennyt rikki. Pohjaa pitää ehdottomasti kokeilla vielä puolukalla tai muulla muikeammalla marjalla. Ainoa miinuspuoli pohjassa oli tekstuurin puuttuminen, kaipasin jotain purtavaa, kun nyt koko kakku oli pehmeä alusta loppuun asti. Jotain pähkinää voisi ehkä lisätä.

Olin hirmu tyytyväinen täytteen makuun! Persikasta saa harvoin kunnolla makua irti ja nyt minusta tuntui, että makua oli. Olen joskus yrittänyt persikkatäytettä täytekakkuun vauvojen soseista, mutta ne ovat tosi mietoja lisätyn veden takia. Lisäsin silloin täytteeseen persikan palojakin ja silti täyte oli tosi mauton. Hyväähän tuo nyt silti oli, mutta tosi mietoa. Nyt tuntui että makua kerrankin oli tarpeeksi. Bonnen soseet ovat 100% hedelmää ja siksi makua on vaikka muille jakaa. Pelkiltään maisteltuna tämä persikkasose oli tosi muikeaa :) Sitruunan mehun lisäys täytteeseen oli myös loistava veto, sillä täytteen maku nousi vielä asteen verran paremmaksi :)


Pohjan ohje on kopioitu Suklaapossun blogista täältä.

Valkosuklainen mehevä ja kostea kakkupohja
Kahteen n. 20 cm vuokaan 

Aineet:
130 g valkosuklaata rouhittuna 
75 g voita 
2 dl vettä 
2 munaa 
1.5 dl sokeria 
2.25 dl vehnäjauhoja 
1/4 tl vaniljajauhetta 
1 tl leivinjauhetta 

Ohje: 
Laita uuni lämpeämään 170 asteeseen. Laita voi ja vesi kattilaan. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Lisää suklaarouhe ja sekoita, kunnes suklaa sulaa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko munat kulhossa ja vatkaa rivakasti joukkoon kuuma suklaa-voi-vesi-seos. Lisää kuivat aineet. Kaada taikina samantein kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan ja uuniin paistumaan. Paista 170 asteessa n. 13-15 minuuttia, kunnes pohjat tuntuvat keskeltä kevyesti painettu kiinteiltä, mutta pehmeiltä ja/tai kun keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Pohjat eivät saa väriä pintaansa. Jäähdytä pohjia muutama minuutti, irrota vuoan reuna ja anna pohjien jäähtyä kokonaan ennen pohjaosan irroittamista. 

Vinkki: 
* Pohja kutistuu jäähtyessään ja vetäytyy reunoilta keskelle. Jos haluat halkaisijaltaan 20 cm olevan kakun, tee pohja hieman sitä isompaan (n. 22cm) vuokaan. 

Voit tehdä vaihtoehtoisesti myös perinteisen keksipohjan ø24cm:
200g  kaura- tai digestive-keksejä + 80g voita
Murskaa keksit ja sulata voi, sekoita keskenään. Painele vuoan pohjalle.

Persikkarahkatäyte:
4 dl kermaa 
1 dl sokeria 
2 tl vaniljasokeria 
1 prk (200g) Valion vaniljarahkaa 
1 prk (250g) maitorahkaa 
8-10 liivatelehteä (laitoin 10)
½ dl vettä 
3 rkl sitruunanmehua 

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon rahkat ja persikkasose. Kiehauta vesi ja sitruunanmehu ja sulata puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Täyte on tosi löysää ja annoinkin sen hyytyä hetken aikaa kulhossa jääkaapissa ennen pohjan päälle lisäämistä. Muuten täyte olisi vuotanut reunojen alta pois.


Terveisin Taru

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Vanhanajan Charlotte Russe (20cm)

Moikka!
Halusin leipoa jotain vanhalla ohjeella. Selailin kirjaa jonka olen saanut äidiltäni jo nuorena ja löysinkin paljon sellaisia reseptejä joita haluaisin kokeilla. Päädyin tähän kermaiseen Charlotte russeen.

Ohje on kopioitu Keittotaidon kultainen kirja-kirjasta joka on vuodelta 1962. Ohje oli hyvin lyhyt ja ytimekäs, kuten vanhat ohjeet yleensä ovat. Päivitin teko-ohjetta siis hieman tähän päivään sopivammaksi.
Halusin noudattaa tämän Charlotte russen reseptiä täysin, enkä siksi lisännyt täytteeseen marjoja tai rahkoja joita paljon näissä käytetään. Charlotte russe tähän tapaan oli mielenkiintoinen kokemus niin teon kuin maunkin puolesta.

Kiinnostuneille Wikipediasta kopioitua:
Charlotte russe on kääretortun käyttötapa, joka liittyy historiallisiin henkilöihin on Charlotte russe, eli Charlotte venäläiseen tapaan. Tällöin käytetään pyöreää vuokaa, joka vuorataan sokerikakkusormilla, kakkuviipaleilla tai kääretorttuviipaleilla. Itse sisältö on vanukastyyppistä. Tämän kehitti ranskalainen keittiömestari Antonin Carême Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kunniaksi.



En ole kovin suuri kääretorttujen ystävä, mutta kääretorttu oli yllättävän hyvää pelkällä hillolla. Tuo täyte kostutti kääretortun siivuja kivasti. Käytin tässä siskoni tekemää omenahilloa johon lisäsin muutaman ruokalusikallisen mansikkasosetta tuomaan makua ja väriä. Tykkäsin omenan ja mansikan yhdistelmästä tosi paljon. 

Täyte olikin melko mielenkiintoinen kokemus. Ensin valmistetaan kermasta, sokerista ja kananmunista kiisseli johon sen jäähdyttyä lisätään liivatteet ja lopuksi vatkattu kermavaahto. Tässä vaiheessa täyte maistui kananmunalta ja sokerikakkutaikinalta, mutta kun se oli hyytynyt se oli ihanan makuista ja kananmunan maku oli poissa. Mietoa mutta kuitenkin hyvää.

Charlotte russet tehdään usein kuperaan kulhoon, mutta kirjan kuvassa kakku oli tehty tasapohjaiseen vuokaan ja se oli mielestäni kauniimman näköinen niin halusin tehdä sen juuri samalla tavalla. Kirjassa kakun päälle oli laitettu kermavaahtoa ja niin laitoin minäkin... ja mielestäni kakku meni piloille. Koristelin sitä liikaa ja kerman laitoin väärin. Simppeli kranssi olisi ollut paras ratkaisu. Siksi tässä postauksen alussa on kuvat paljaasta, kauniimmasta kakusta. Alempana on kuitenkin kuva koristellusta versiosta.


Tälläinen pelkällä hillolla täytetty kääretorttu on muuten kirjassa nimetty 
"vaatimattomaksi kääretortuksi" :)


"Charlotte russe, hieno vanhanaikanen jälkiruokavanukas, tässä vanhalla jalallisella vadilla tarjottuna, sopii hyvin vieraspäivälliselle."

Ohjeessa sanotaan, että kääretorttua tarvitaan 400g. 
Tässä minun ohje kokonaiseen kääretorttuun josta jää pieni pätkä ylimääräistä.

Kääretorttu:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon sihdin läpi varovasti sekoitellen. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. 
Anna pohjan jäähtyä käärittynä puhtaan keittiöpyyhkeen tai leivinpaperin sisään. 

Kun kääretorttupohja on jäähtynyt, levitä päälle noin 1½dl haluamaasi hilloa ja kääri se tiukaksi rullaksi leivinpaperin sisään. Anna kääretortun tekeytyä jääkaapissa tunnista pariin. Leikkaa kääretorttu 1cm siivuihin. Vuoraa noin 1,5 litran vetoinen 20cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka tai muu vuoka kelmulla (minä laitoin pohjalle leivinpaperia ja reunoille kalvot). Asettele kääretortun viipaleita reunoille ja pohjalle. 




Kermahyytelö:

3 kananmunaa
4 rkl sokeria
3 dl ohutta kermaa (tavallista vispikermaa)

4-6 liivatelehteä

2 rkl arrakkia, cointreauta, rommia tai sitruunanmehua
2½ dl sakeaa kermaa (tavallista vispikermaa)

Valmista ensin kermakiisseli. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kiehauta kerma ja lisää se vatkaten ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon. Kaada sitten tämä vaahto takaisin kattilaan ja varovasti sekoitellen anna sen keittyä aivan hiljaa sakeaksi (tähän menee pari minuuttia). Nosta kattila sitten kylmään vesihauteeseen jäähtymään ja sekoittele kiisseliä samalla kun se jäähtyy.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa 2½dl kermaa kovaksi vaahdoksi. Kiehauta vesitilkka ja sulata liivatteet siihen. Lisää tämä ohuena nauhana kiisseliin. Lisää joukkoon vielä mausteaine ja lopuksi kermavaahto. Kaada täyte kulhoon jonka pohjalla ja reunoilla kääretorttu on ja laita hyytymään jääkaappiin useaksi tunniksi, mielummin yön yli. Kumoa varovasti tarjoiluastialle.
Kakusta riittää noin 8 hengelle.





Terveisin Taru

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Muropikkuleivät

Hei!
Tässä ohje ihaniin ja yksinkertaisiin pikkuleipiin!
Ohje on kopioitu Maaritin Lempikakku-blogista, mutta muuttelin sitä kuitenkin hieman itseni näköiseksi. Olen tehnyt ohjeella pikkuleipiä ennenkin, mutta siitä on jo pari vuotta aikaa. Laitoin nyt taikinaan vain reilu 3½ desilitraa jauhoja, siksi pursotuskuvio on laskenut. Ensi kerralla on muistettava laittaa kaikki 4 dl! Kiitokset Maaritille ohjeesta! Nämä ovat ihanan makoisia ja mureita pikkuleipiä! :)


              Muropikkuleivät n.50kpl
200 g voita
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
4 dl vehnäjauhoja

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot ja vaniljasokeri ja vatkaa tasaiseksi.
Laita taikina pursotinpussiin ja pursota haluamasi mallisia pikkuleipiä.
Paista 180-200 asteessa noin 8 minuuttia.
Koristele halutessasi vaikka valkosuklaalla. Jos haluat samanlaiset spritsaukset kuin minulla kuvassa, riittää noin 50 kappaleen koristeluun 10 palaa valkosuklaata.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

Terveisin Taru

torstai 2. huhtikuuta 2015

Persikkamurupiirakka ja itsetehty vaniljakastike

Moikka!
Tein yksi päivä tälläisen persikkamurupiirakan, taas Kakkutaikurin ihanalla ohjeella. Olen tehnyt ohjeella aiemminkin piirakkaa mm. mustikasta. Kastikkeen ohje on oma (munaton) sävellykseni :) Tämä on tosi hyvää! Vinkki: jääkaappikylmää piirakkaa kannattaa lämmittää hetken mikrossa niin siitä tulee ihanan pehmoista ja kastiketta sitten kunnon loraus päälle ;D




                (Munaton) Vaniljakastike: 0,5 litran kannuun
4 dl kermaa
2 dl maitoa
3 rkl sokeria
2½ rkl maizenaa 
1 vaniljatanko 

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi veitsellä sisältä siemenet. Mittaa kattilaan kerma, maito, halkaistu vaniljatanko ja sen siemenet, sokeri ja maizena. Sekoita seosta kunnolla vispilällä jotta maizena liukenee nesteeseen. Keitä pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen kunnes kastikkeen koostumus on hieman paksuuntunut ja ota kattila pois levyltä. Jäähdytä kastike jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua. Kastike paksuuntuu kylmetessään. Muista poistaa vaniljatangon puolikkaat kastikkeesta!
Anna kastikkeen kylmetä kunnolla ennen tarjoilua!

Voit tehdä kastikkeen myös vaniljasokerista. Jätä vaniljatanko ja sokeri ohjeesta pois ja laita tilalle 3 ruokalusikallista vaniljasokeria. Hyvää tulee myös näin!

Piirakka:
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria 
1 dl maitoa 

1 prk persikoita

Sulata voi. Mittaa astiaan sokeri ja jauhot ja sekoita ne voisulaan niin että seoksesta tulee murumainen. Ota noin reilu desilitra seoksesta syrjään. Se lisätään piirakan päälle ennen paistoa. Lisää loppuun seokseen, leivinjauhe, vaniljasokeri, muna ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada taikina piirakkavuokaan, lisää päälle viipaloitu persikka ja lopuksi alussa erottamasi muruseos. Paista 200 asteessa 30 minuuttia. 

Terveisin Taru