torstai 22. toukokuuta 2014

Lämmin suklaakakku jäätelön kera

Hei!
Tämän ohjeen julkaisemista olen odottanut jo hetken. Itse olen saanut ohjeen veljeni vaimolta jonka ystäväpiirissä ohje on kiertänyt. Tämä on ehdottomasti jakamisen arvoinen ohje! Nimeäminen oli vaan melko hankalaa... Kakku on pehmoinen, tahmea, makea ja mutakakkumainen. Se kuuluu ehdottomasti syödä aina kuumana/lämpimänä jäätelön kanssa. Jos kakkua jää, sitä kannattaa lämmittää mikrossa ennen syöntiä. Kakku on niin helppo, että sen tekee vaikka vieraiden odotellessa ja on jopa suotavaa, että se nostetaan pöytään suoraan uunista. Aineksetkin ovat niin simppelit, että ne löytyvät aina kaapista jo valmiiksi. Ja vaniljajäätelöä nyt kannattaakin aina pitää varalta pakastimessa ;D


Lämmin suklaakakku:
(Tee kakku korkeareunaiseen piirakkavuokaan)

150 g voita tai margariinia
3 dl sokeria
2 kananmunaa

2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta

Sulata rasva ja sekoita siihen nopeasti sokeri ja munat. Massaa ei kuulu vatkata kuohkeaksi vaan sekoittaa vaan kunnolla (minä käytän tässä käsivispilää). Lisää joukkoon loput ainekset nuolijalla. Kaada taikina korkeareunaiseen piirakkavuokaan jota voit hieman voidella. Tasoittele taikinan pinta. Paista 210 asteessa 20-25 minuuttia. Kakun kuuluu vielä hieman hytistä keskeltä, kun sen ottaa pois uunista. Kakku kuivuu helposti reunoilta joten on tärkeää, että se jää tarkoituksella keskeltä hieman raa'aksi. Minä pidin tätä 20 minuuttia ja kakusta tuli juuri täydellinen.
Kakku on herkullisinta, kun se tarjotaan kuumana tai lämpimänä vaniljajäätelön kanssa! 
Vinkki: lämmitä kakkupala mikrossa seuraavana päivänä niin se on taas yhtä ihanaa ;)


Terveisin Taru

perjantai 16. toukokuuta 2014

Mansikkajuustokakku (24cm)

Moi!
Siskollani on pieni 3 viikkoinen tytär ja tänään hän perheineen saapui ensimmäistä kertaa Poriin sukulaisiin pääkaupunkiseudulta ja sitä varten oli ihan pakko leipoa kakku! <3 Päädyin juustokakkuun, koska se on ehdottomasti helpoin leivottava. Kakun saa helposti tehtyä useassa erässä, useana päivänä ja juustokakun tekohan on periaatteessa vain ainesten sekoittelua keskenään ;) Pienen prinsessan kunniaksi päädyin tekemään makean, kermaisen ja vaaleanpunaisen kakun. Koristeeksi pursotuksiin valuttelin Sisiliasta tuliaisiksi saamaani mansikkahunajaa ja päälle laitoin espanjalaisia mansikoita. Ihan hyvän makuisia mansikoita olivat. Tämä oli ihanan helppo ja herkullinen kakku!


Mansikkajuustokakku 24cm:

Pohja:
200 g kaurakeksejä
80 g voita

Täyte:
2oo g maustamatonta tuorejuustoa
4 dl kermaa
350 g mansikoita (3½ dl soseena)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
10 liivatelehteä
3/4 dl vettä

Pursotukseen 2 dl kermaa
Koristeena mansikkahunajaa ja mansikoita

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita nämä yhteen ja painele kevyesti 24cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin täytteen teon ajaksi. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät täältä.

Tee täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma ja sokerit, lisää vaahtoon notkistettu tuorejuusto, mansikkarahka ja soseutetut mansikat. Kiehauta mikrossa lasissa vesi ja liota puristetut liivatelehdet siihen. Lisää neste ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluummin yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.

Voit tehdä kakkuun vaihtoehtoisesti myös kiilteen:

Mansikkakiille 24cm kakkuun:
1 dl mansikkasosetta
1 dl vettä
3 liivatelehteä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Soseuta mansikkaa sauvasekoittimella, näin saat siitä mahdollisimman sileää. Lämmitä ½dl vettä kattilassa. Kun vesi kiehuu sulata pehmenneet liivatelehdet siihen. Kun liivatteet ovat lionneet lisää joukkoon mansikkasose ja loput vedestä. Sekoita tasaiseksi ja kaada varovasti kakun päälle.

Kakku saisi olla hieman hyytynyt kun kiille lisätään joten pidä kakkua ainakin tunti jääkaapissa ennen kiilteen tekoa. Kiilteen lisäämisen jälkeen anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin 3 tuntia, mielummin yön yli.



Terveisin Taru

tiistai 13. toukokuuta 2014

Mustaherukkatäyte 24-26cm täytekakkuun

Mustaherukkatäyte:
4 dl mustaherukoita
2 dl vettä
200 g vaniljatuorejuustoa (tai maustamatonta)
4 dl kermaa
2 dl tomusokeria
½ dl mustaherukkamehua tai vettä
6 liivatetta

Mittaa kattilaan vesi ja mustaherukat. Keitä pehmeiksi (noin 10 minuuttia), painele siivilän läpi (paseeraa), jotta kaikki kuoret ym saadaan pois. Sakeaa mustaherukkalientä tulee noin 1-2 dl. Vatkaa ensin tuorejuustoa yksinään ja lisää sitten varovasti jäähtynyt mustaherukkaliemi tuorejuuston joukkoon tasaiseksi seokseksi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma tomusokerin kanssa vaahdoksi. Kuumenna mustaherukkamehu tai vesi kattilassa, liuota joukkoon liivatteet. Kaada hieman jäähtynyt liivateliemi mustaherukka-tuorejuustoseokseen koko ajan sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon varovasti kermavaahto. 



Terveisin Taru

lauantai 10. toukokuuta 2014

Mustikka-murupiirakka ja itsetehty vaniljakastike

Moikka!
Minulla on täällä vaikeuksia olla leipomatta... siksi eilen, kun ei ollut mitään muuta tekemistä niin päätin tehdä erittäin helpon piirakan ja sille vaniljakastikkeen. Molemmat olivat todella vaivattomia ja helppoja! Tämän aivan ihanan ohjeen löysin Kakkutaikurin blogista täältä. Piirakan ohje on peräisin hänen äidiltään. 
Piirakan ohjeeseen en koskenut, mutta vaniljakastikkeen ohjeen muokkailin itselle sopivaksi ja helpommaksi yhdistellen Kakkutaikurin kahta ohjetta ja googlettamalla tutkin muita ohjeita. Halusin nimittäin munan pois ohjeesta. Joissakin ohjeissa kastikkeeseen tuli neljäkin keltuaista... Munilla tehty taitaa olla sitä aitoa, mutta itse halusin nyt oikoa tässä asiassa. Voi miten helppoa tämän kastikkeen teko olikaan! En ole ikinä oikein tykännyt kaupan valmiista vaniljakastikkeista, niissä on jokin maku josta en pidä. Mutta tämä oli oikein makoisaa, nam! Suosittelen kokeilemaan!


Tee ensin kastike, jotta se ehtii jäähtyä ja kylmettyä ennen tarjoilua! 

Vaniljakastike:
2 dl kermaa 
2 dl maitoa
2 rkl sokeria 
2 rkl maizena maissitärkkelystä
1 vaniljatanko

Kuvassa olevan kannun (0,5 litraa) saa täyteen näillä määrillä:
4 dl kermaa
2 dl maitoa
3 rkl sokeria
3 rkl maizenaa
1 vaniljatanko

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi veitsellä sisältä siemenet. Mittaa kattilaan kerma, maito, halkaistu vaniljatanko ja siemenet, sokeri ja maizena. Sekoita seosta kunnolla vispilällä jotta maizena liukenee nesteeseen. Keitä pari minuuttia hiljalleen kokoajan sekoittaen kunnes kastikkeen koostumus on hieman paksuuntunut ja ota kattila pois levyltä. Jäähdytä kastike jääkaappikylmäksi ennen tarjoilua. Kastike paksuuntuu kylmetessään. Muista poistaa vaniljatangon puolikkaat kastikkeesta!

Piirakka:
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
100 g voita
1 kananmuna
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria 
1 dl maitoa 

3 dl mustikoita 

Sulata voi. Mittaa astiaan sokeri ja jauhot ja sekoita ne voisulaan niin että seoksesta tulee murumainen. Ota noin reilu dl seoksesta syrjään. Se lisätään piirakan päälle ennen paistoa. 
Lisää loppuun seokseen muna, leivinjauhe, vaniljasokeri ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. 
Kaada taikina piirakkavuokaan, lisää päälle mustikat ja lopuksi alussa erottamasi muruseos. 
Paista 200 asteessa 30 minuuttia. 

Piirakka oli myös aivan ihanaa, pohja oli todella pehmoinen. Oikein mainio peruspiirakka-resepti jota varmasti tulen vielä useasti käyttämään :) Ja sitten syy miksi ette saa piirakasta palakuvaa... Nyt kun olen raskaana, niin tuntuu, että mikään ei mene niinkuin pitäisi, piirakka jäi nimittäin pikkuisen raa'aksi keskeltä. En halunnut, että piirakka kuivuu joten otin sen pois uunista 25 minuutin kohdalla koska reunat olivat jo kunnolla ruskeat. Piirakasta ei saanut kauniita palakuvia koska palan kärki oli aina pehmeä ja lyhistynyt. Mutta onneksi maku oli mitä mainioin! Pitäkää te siis piirakkaa uunissa täydet 30 minuuttia ;D

Terveisin Taru

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Mustikka-rahkapullat

Moi!
Siman teosta jäi loppu hiiva jääkaappiin pyörimään niin tein siitä sitten rahkapullia. Laitoin rahkan päälle aina pari mustikkaa koristeeksi, mutta olisi nuo voinut jättää laittamattakin... eivät ole kovin kauniin näköisiä kun noin lähtivät mehut valumaan, mutta näkyypä päällepäin ainakin millaisista pullista on kyse ;) Olivat erittäin makoisia pullia!


½ litran taikinaan / 24 pullaan  tarvitset:
4-5 dl  mustikoita
500 g (2 prk) maitorahkaa
2 kananmunaa
2 dl sokeria

Sekoita rahkat, munat ja sokeri yhteen. Paina lasilla kohonneiden pullien keskelle kolo jota voit vielä sormilla painella suuremmaksi. Voitele reunat munalla. Laita koloon 1 rkl mustikkaa, eli sen verran, että kolon pohja peittyy. Laita päälle reilu ruokalusikallinen rahkaseosta. Paista pullat 225 asteessa noin 15 minuuttia.

(Halutessaan mustikat voi pyöritellä pienessä määrässä perunajauhoja, mutta mielestäni tätä ei tarvittu)


Terveisin Taru

maanantai 5. toukokuuta 2014

Arvonnan voittaja!!!

 Heippa kaikki!
Arvonta on tänään suoritettu vanhanaikaisesti lapuista nostamalla. 
Kiitokset kaikille 80:lle osallistujalle ihanista kommenteistanne :)
Ja tällä kertaa voittaja oli Masussamakeaa-blogin Sanna!
Paljon onnea! :)
Laitatko sähköpostissa (taikakakut@luukku.com) osoitteen johon voin palkinnon lähettää!

Palkinto:

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! 

Terveisin Taru