tiistai 22. lokakuuta 2013

Banaanikääretorttu

Moi!
Tein Kinuskikissan ohjeella banaanikääretorttua pienin muutoksin. Jätin siis tekemättä tästä banaanin ja päällystin suklaakermalla. Olen kyllä tuosta joskus banaaninkin tehnyt! ;D (alempana kuva) Tästä saisi muuten helpolla laktoosittoman, vaihtamalla appelsiinituorejuuston laktoosittomaan sitruunatuorejuustoon ja kerman laktoosittomaan kermaan. Tämä täyte on ihanan raikas, suosittelen :)
Minun piti tehdä ihan tavallinen kääretorttu, mutta niinkuin usein käy, minulla lähti koristelussa taas mopo käsistä ;D

Kuvat on taas pimeitä ja värit vääristyneitä, kun kuvasin illalla keinovalossa...


Pohja:

4 munaa

1 ½ dl sokeria
½ dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Lisää yhteen sekoitetut kuivat aineet varovasti sihdaten joukkoon. Kaada leivinpaperin päälle pellille. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia. Kumoa pohja heti sokeroidun leivinpaperin tai keittiöpyyhkeen päälle ja anna jäähtyä ennen täytteen levitystä.

Täyte:
2 dl kermaa
100 g appelsiinituorejuustoa (laitoin 180g)
1 banaani
1 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja sokerit. Lisää vaahdon joukkoon tuorejuusto vatkaten. Muusaa banaani lautaselle ja kaada päälle sitruunan mehu ja sekoita. Lisää muusattu banaani ja vaniljakreemijauhe lopuksi joukkoon. Levitä pohjan päälle, kääri ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Suklaakerma:
2 dl vispikermaa
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl tomusokeria

Vatkaa kerma ja samalla pikkuhiljaa sihtaa joukkoon kaakaojauhe ja tomusokeri.


Tässä tämä banaaniksi muotoiltu kääretorttu josta aiemmin kerroin. Pistinpä tuohon banaaniin tarrankin ;D Lasten iloksi tein tämän vappuna 2011 :)

Terveisin Taru

20 kommenttia:

  1. Aivan ihana kääretorttu ja kauniit koristelut, pitäisikin tehdä kääretorttua, kun en ole aikoihin tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu :) Enpä ollut minäkään hetkeen tehnyt kääretorttua, vaikka ovat niin vaivattomiakin :) Leivonnaisia on liikaa maailmassa, ei kaikkea aina muista ;)

      Poista
  2. Vitsi mäkään en oo tehnyt kääretorttua tosi pitkään aikaan! Onneks sentään pikkusiskoni leipoo herkullisia kääretorttuja ja viimeisin tais olla just banaani-suklaa, nam! :-) Hauska näköinen toi banaaniksi muotoiltu ja koristeltu kääretorttu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimosa! Lapset tykkäsivät tuosta jättibanaanista kovasti kun tuo päällismassa maistui ihan samalta kuin mitä banaanin makuisissa täytelakuissa on sisällä ;D

      Poista
  3. Melko helppoja ainakin ovat. Pohja tulee melko näppärästi ja täytteet on kivasti varioitavissa :) Joskus kun tekee jotain erikoista on välillä mukava palata ihan perusleivonnaisiin ;)

    VastaaPoista
  4. Ei ole ollenkaan lähtenyt mopo käsistä vaan koristelu on tosi hieno ja herkullinen.
    Appelsiinilla saa ihanaa makua leivonnaisiin ja täytteisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna :) Tuo täyte on kyllä hyvä ja raikas!

      Poista
  5. Rrrrakastan kääretorttuja, mutta en osaa niitä tehdä :( Pohjasta tulee useinmiten lätty... vaikka kuinka vaahdotan ja käytän huoneenlämpöisiä munia, niin eih! Ja sitten jos jotenkin saan pohjan onnistumaan, kääriksen pinta repeilee tai rullasta tulee "löllö"... plääh!
    Tämä sinun kääretorttusi näyttää ihan mielettömän maukkaalta ja komealta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kirsi :)
      Kun noudatat samoja sääntöjä kuin sokerikakkupohjassa niin varmasti onnistut :) Kunnolla vatkattuun muna-sokerivaahtoon varovasti nostelet nuolijalla kuivat aineet ja varovasti levittelet pellille, niin ei pitäisi lässähtää. Tämän ohjeen pohjasta tuli mukavan ohut, liian paksu pohja varmasti repeilee. Tämäkin hieman repeili, mutta ei se niin vakavaa ole ja kuorrutuksella saa pintaviat piiloon ;D Täytekin kannattaa tehdä melko jämäkäksi ettei rulla ole ihan mahdoton siirrellä, vaniljakreemijahe auttaa tässä. Nyt vaan kokeilemaan :D

      Poista
  6. Ihana banaani ja tuossa toisessakin just sopivat koristelut! :) Tuo banaani varmaan olisi meidänkin lasten mieleen :) Itselläni on syntynyt pieni kammo kääretorttuja kohtaan, sillä lapsena kääretortut olivat järjestääns kuivia, eivätkä maistuneetkaan hyvälle :( Tämä kuitenkin näyttää mehevältä ja täytettäkin sen verran runsaasti, että tätä uskaltaisin maistaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin ne vanhat käärikset onkin tylsiä, itse en pidä sellaisista peruskääretorttua jossa välissä on vaan voikreemi.... Siksi harrastan tälläisiä "täytekakku-kääretorttuja", eli tuo pohjahan on sokerikakkupohjaa ja täytteet on maukkaita ja herkullisia ;D Lyön vaikka vetoa, että tälläisestä tykkäät! Mieti kun tuollaisen täyttäisi sinun kinuski-puolukka-täytteellä ja päälle laittaisi vaikka valkosuklaamassan tai valuttelisi kinuskia!!! NAM! :D Miten hieno ja juhlava sellainen olisikaan!

      Poista
    2. Nyt sait ylipuhuttua! :) En olekaan ajatellut kääriväni rullaan aivan tavallisia kakun täytteitä! Olen aina ajatellut, että väliin "voi laittaa vain" sitä voikreemiä, tai ohuen kerroksen hilloa ja kermaa. Ehkä mä siltikin kostuttaisin pohjaa ennen rullausta, ellei täyte olisi erityisen mehukas.. Ja nyt mä oon tunnustan hölmöyteni. Sillä teinhän mä vähän aikaa sitten kuopuksen synttäreille lakka-valkosuklaahalon kinuskikuorrutteella ja vieläpä ihastuin sen kosteuteen ja ihanaan makuun! Jotenkin vain en ole osannut ajatella sitä kääretorttuna, vaan enemmänkin maukkaana leivoksena :| Mielleyhtymä kuivan ja kääretortun välillä on vaan niin vahva, mutta nyt koitan saada siihen muutoksen, kiitos sinun täytekakkuvinkin! :D

      Poista
  7. Varmasti tosi hyvää! Näyttää niin ihanalta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, tämä on kyllä ihana leivonnainen :) Banaani taitaa muusattuna olla harvinainen aines leivonnassa koska se tummuu niin helposti, mutta tämä täyte ei ole vieläkään muuttanut väriään! Banaani muusataan sitruunanmehuun niin se "suojelee" banaania täytteessä :D

      Poista
  8. Tuo banaanitäyte on varmasti hyvää, varsinkin näin appelsiinituorejuustoon sekoitettuna. vaniljaisena versiona olen tehnyt aika usein mm. http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2008/08/suklainen-taytekakku.... ja tykättiin kyllä mekin. Kivaa on kääris näin kuorrutettuna, vaan banaanin mallisenakin on mukavan erilainen tarjottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli kyllä ja yllättävän raikasta. Banaani kun on niin makea hedelmä. Tuo sinun kakku oli ihanan oloinen ja varmasti hyvää :) Tuo banaanin mallinen oli kyllä hauska tarjottava lasten vappu-juhlissa, ei ehkä sopisi aikuisten iltaan ;D

      Poista
  9. Nätti kääretorttu, ja kyllä banaanikin hieno on.:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi 😊