Tarun Taikakakut

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Raparperi-valkosuklaajuustokakku (18cm)

Heippa!
Tein kokeilun vuoksi raparperista juustokakun. Idea raparperijuustokakusta on hautunut jo pidempään ja nyt, kun oli nimipäivätkin niin oli hyvä syy leipoa ;) Kakku oli mielestäni ihan hyvää. Mies tykkäsi enemmän. Jälkiviisaana en ehkä laittaisi täytteeseen raparperia, kakku olisi ollut pehmoisempi pelkällä valkosuklaatäytteellä ja kiille olisi riittänyt tuomaan raparperin maun. Sokeria laitoin sen verran, että oikein makean ystävä ehkä irvistelisi joten jokainen maistelkoon sokerin määrän itselleen oikeaksi. Hauskan näköinen kakku kuitenkin, vihreän kiilteensä ansiosta :D


Raparperi-valkosuklaajuustokakku:
Pohja:
120 g kaurakeksejä
50g voita

Täyte:
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl raparperisosetta
n.1 dl sokeria (oman maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
70 g valkosuklaata
4 liivatelehteä
½ dl raparperien sulatuslientä

Kiille:
1 dl raparperin paloja
½ dl vettä
n. 1½ dl sokeria
pienen pieni pisara vihreää elintarvikeväriä
2 liivatelehteä
Pursotukseen 1 dl kermaa

Murskaa kaurakeksit ja lisää sulatettu voi. Painele 18cm vuoan pohjalle. Juustokakkujen tekovinkkejä löydät tästä linkistä. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen. 

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vatkaa kerma ja sokerit. Sulata suklaa mikrossa sekoittaen 20 sekunnin välein (valkosuklaa palaa tosi helposti ja on sen jälkeen käyttökelvotonta) Anna suklaan jäähtyä muutamia minuutteja ja sekoita sitten joukkoon tuorejuusto. Sekoita kermavaahto ja suklaa-tuorejuustoseos yhteen. Lisää sitten raparperisose. Kiehauta raparperien sulatuslientä lasissa mikrossa ja sulata liivatteet siihen. Lisää se ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä tunti ennenkuin lisäät kiilteen.

Valmista kiille. Kuumenna raparperit ja vesi kiehuvaksi ja anna kiehua kunnes raparperit hajoavat. Lisää sokeri ja sekoita kunnes sokeri liukenee ja liemi kirkastuu. Liota liivatteita kylmässä vedessä n.5 minuuttia ja liota ne sitten raparperisoseeseen, anna jäähtyä hetken ja levitä sitten kakun pinnalle. Anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai mielellään yön yli.



Terveisin Taru

13 kommenttia:

  1. Hyvältä tämä näyttää. Olen itsekin pohtinut raparperin makuista juustokakkua, jotain laitanpa tämän reseptin talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tita :) Olihan tämä ihan hauskan makuinen, vaihtelua ainakin ;)
      Itse tykkään enemmän tästä Kinuskikissan juustokakusta ja ajattelinkin, että sitä voisi taas joku kerta tehdä:
      http://taikakakut.blogspot.fi/2013/04/raparperi-juustokakku.html

      Poista
  2. Näyttää herkulliselta :) Raparperista saa hyvää kakkua aikaiseksi. Mä tein viime vuonna valkosuklaista raparperijuustokakku (http://suklaapossu.blogspot.fi/2013/06/raparperi-valkosuklaajuustokakku-uunissa.html) ja tykkäsin kovin. Tuo Kinuskikissan juustokakku on ihanaa, varsinkin se päällinen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) No johan sulla oli raparperista juustokakkuja! Mulla on mennyt nuo ihan ohi! Olisin ehdottomasti hakenut sulta vaikutteita jos olisin tiennyt! Mulla on selkeästi vielä paljon tutkittavaa sun blogissa :D
      Tuo Kinuskikissan kakku on ihan uskomattoman hyvää ja juuri se päällisvaahto, valkuaisten takia se on ihanan keveää ja ilmavaa :)

      Poista
  3. Oi oi... kävin katsomassa raparperifarmillani ;)... siellä jo komeat punaiset päät on näkyvissä!
    Olen myös joskus testannut raparperia ja valkosuklaata, meillä tykättiin (http://kirsi1974.vuodatus.net/lue/2011/06/kakku-uimamaisterille).
    Tämä sinun kakkusi on taas niin mielettömän upea!! Mistä noita valkosuklaa-hippuja, joita on kakun päällä, olet löytänyt?
    Tuo Suklaapossun kakku vaikuttaa myös herkulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kirsi :D Minulla ei enää raparperia ole... pihaa myllätessä hävisivät... pitääkin uudelleen istuttaa sitä :) ...ja paljon muutakin...
      Nuo hiput on ostettu Prismasta ja googletin sulle kuvankin tuotteesta:
      http://www.tesco.com/groceries/Product/Details/?id=256333542
      Tuossa purkissa on neljää erilaista suklaista hippua / strösseliä. (Cake Angels Chocoholic's Delight 137G)

      Poista
    2. Kiitos taas avusta Taru! Siis Prismaan :)

      Poista
  4. Tosi kaunis kakku, ja kiva idea tehdä hyytelökakku raparperista. Onneksi pian on jo raparperiaika. Meilläkin näkyy jo elonmerkkejä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) Pitää koittaa olla luova, että saa käytettyä leivonnaisiin sellaisia marjoja ym joita harvemmin tulee muuten käytettyä. Karviaisestakin olisi mahtavaa kehitellä joku herkku :D
      Mun pitää tuo raparperi uudelleen hommata! On se niin kiva vihannes kuitenkin ja vitamiinipommikin :)

      Poista
  5. pitipäs tulla uudemman kerran puhuttelemaan tätä kakkua. Meillä tykätään kaikenlaisesta raparperiherkuista, joten tämänkin on ihan meidän makuun. kentiessss niin että pinnalla vaan raparperia, kuten sinäkin mietiskelit....kunhan uusia raparpereja saadaan. Viime vuoden sato on lähes jo pakastimesta käytetty, tosin en laittanutkaan paljoa pakastimeen, vaan käytettiin suoraan maalta 2 satoa.... kaunis kakku, hieman erivärisenä mitä hyytelökakut yl. toteutetaan. Tulispa jo kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei ole enää kuin yksi pussi raparperia pakkasessa. Ajattelin tehdä siitä joku kerta tuon Kinuskikissan juustokakun josta tuossa ylempänä oli puhe. Se on niin hyvää!
      Tuo kiilteen väri on lähes aidosta raparperista, ihan pikkupikkupisaran laitoin vihreää elintarvikeväriä, näin sain väriä pikkusen raikkaammaksi. Jälkiviisaana tekisin kakun eritavalla, mutta nämäkin ovat niitä makuasioita. Uudestaan varmasti vielä tätäkin kokeilen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊