Tarun Taikakakut

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Nyhtöpossupitsa

Moikka!
Tein nyhtöpossusta pitsaa ja se oli kyllä hyvää! Yllätyksekseni lapsetkin tykkäsivät tästä tosi paljon! :) Kuva ei kyllä ihan anna oikeutta tälle herkulle...
Toisenlainen nyhtöpossupitsa löytyy Katjalta.




Rukiinen pitsapohja: 
Ohjeella saa pellillisen kokoisen tosi ohuen pitsan 
1 ½ dl vettä 
15 g tuorehiivaa (tai 2tl kuivahiivaa, 6g eli 1/2 pussia) 
½ tl suolaa 
2 rkl rypsiöljyä 
2,5 dl vehnäjauhoja 
0,5 dl ruisjauhoja 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja anna sen kohota kaksinkertaiseksi (noin puoli tuntia). Painele jauhotetuilla sormilla taikina pellille, auta tarvittaessa kaulimella. Taikina on ihanan pehmeää ja leviää kyllä hyvin.

Tomaattikastike pitsalle:
2½ dl tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
basilikaa 
timjamia 
½ tl suolaa 
1 rkl fariinisokeria tai siirappia 
mustapippuria 

Sillä aikaa kun taikina kohoaa, tee kastike. Keitä aineksia hetken kasaan ja soseuta lopuksi sauvasekoittimella. Raasta juusto ja valmistele täytteet. 
Tätä kastiketta teen aina mututuntumalla ja aineksista joita sillä hetkellä kotona on, mutta suurinpiirtein nämä kuuluvat aina vakioaineksiin. 
Päälle laitoin tällä kertaa paljon juustoraastetta, nyhtöpossua ja paprikaa. 
Paista 250 asteessa n.10 minuuttia. 

Terveisin Taru

9 kommenttia:

  1. Minusta kuva on ihan täydellinen, nälkähän tässä tulee sitä katsellessa! :)
    Eipä ole tullut testattua nyhtöpossupizzaa, mutta täytyy pistää nyt hetimiten kokeilulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanne :D Kokeile ihmeessä! Itsellä jäi täytteet vähän vähiin, kun tein tämän hetken mielenjohteesta eikä kaapissa ollut muuta kuin paprikaa... Tähän sopisi varmasti suolakurkku ja sipulikin :)

      Poista
  2. Ihanan näköinen kuva... en olekkaan nyhtöpossua pitsaan laittanut...Katjalla kaatselin vastaavaa pitsaa vesi kielellä, silloinkin. Meillä tähän yhistetän ehottomasti ananasta ja sipulikin olis poikaa. Kun saisi tehtyä marinoitua punasipulia, niin sekin passaisi varmasti maultaan. Pitää minunkin ens kerralla tehä lihaa enemmän, jotta riittää pitsaankin. Revityllä lihalla on taipumua hävitä meidän jääkaapista kummallisesti, eikä minun suuhuni....

    Iikk...meinas tulla tenkkapoo, miten pääsen kirjautumaan.... Googletili pelasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katjalta minäkin hoksasin tuota nyhtöpossua pizzaan laittaa. Ananas ja sipuli sopisi aivan ihanasti tähän. Tuo nyhtöpossu on kyllä harvinaisen maukasta ja mehukasta lihaa :)
      Toivottavasti kommentoinnista ei nyt sulle kovasti tule vaivaa. Katsotaan jääkö tämä väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta nyt hetken ainakin mennään näillä säädöksillä.

      Poista
    2. Eihän toki sen suurempaa vaivaa ole...en vaan edes muistanu että mulla on google -tili... muulla tapaa en pysty kommenttia jättämään.

      Poista
  3. Todella herkulliselta näyttää pizza. Nyt alkoikin pizzaa tekemään mieli kuvaa katsoessa. Ehkä pitää viikonlopun aikana leipoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pizzaa on kyllä kiva tehdä, se on jotenkin niin terapeuttista ja luovaakin, kun sitä voi niin paljon varioida :)

      Poista
  4. Täytyy kyllä tehdä ensi kerralla nyhtöpossusta pizzaa. Näyttää herkulliselta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Tee ihmeessä! Monenlaista herkkua tuosta nyhtöpossusta saa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi 😊